Kuuluuko nyt tuntua joltain?

Siis fyysisesti nyt inseminaation jälkeen ja ennen menkkojen alkua? Ei kuulu. Näin väitti enemmistö keskusteluketjuissa, jotka eilen kahlasin läpi.

Havahduin nimittäin eilen alavatsakipuihin. Sellaista pistävää, pystysuoraa kipua vasemmalla puolella. En ollut edes ajatellut, että inssin jälkeen voisi tuntua joltain. Tuntui kuitenkin. Toiset väittävät tunnistaneensa kiinnistymisen ja toisten mielestä sitä ei mitenkään voi tuntea. Itse toivon, että voisin joskus kuitenkin liittyä jompaan kumpaan joukkoon, olla jotain mieltä. Kiinnittymiseen toki tuo kipuilu ei mitenkään liittynyt, koska senhän pitäisi tapahtua noin viikon kuluttua.

Ympäri mennään ja yhteen tullaan. Saman asian äärellehän tässä päädyin kuin viimeisten luomukiertojenkin loppupuolella: tuntemuksiin ennen plussaa.  Saattaa tuntua vaikka ja miltä? Mutta se ei meinaa mitään - suuntaan eikä toiseen?

Tähän asti on ollut mukavaa, kun ollut puuhaa ja aikataulua: käyntiä ultrissa, piikittelyä, apteekkivierailuja. Tämä seuraavat kaksi viikkoa sen sijaan on pahin vaihe. Tuntemuksista ja "oireiden" kuvittelusta seuraa väistämättä toiveikkuutta, vaikka samaan aikaan toivoo ettei toivoisi.

Kun jos tämä ei kuitenkaan onnistu, seuraava inssi on ajankohtainen tammikuussa. Joulun pyhät osuu sopivasti kriittisimmille päiville ensi kierrossa, jos kierto pysyy nyt normaalina.

Toiveikkuus + Luget uimahallissa

Toiveikkuus. Tuo niin harvoin kokemani tunne iski eilen. Oikeasti. Toiveikkuutta saa aika harvoin  tuntea. Miksiköhän? Toiveikkuus on kuin se pieni hetki jolloin huomaa, että auringon säde tosiaan osuu risukasaan. Ei vähän vaan pilkistä, vaan ihan  voi tuntea sen lämmön.

Tunteella ei tosin ole mitään tekemistä lapsettomuuden katkaisun kanssa, vaan se valui tajuntaan kun makasin mahallani fysioterapeutin möyhittävänä ja nilkasta kuului rutinaa. Olen vuosia kärsinyt nilkka-lonkka ongelmasta jonka sain onnettomuudessa 10 vuotta sitten. Olen  aina välillä nakannut ongelman nurkkaan ja jatkanut menoa ja taas välillä kokeillut fysioterapiaa. Syksyn puolimaratonin jälkeiset tuntemukset ajoivat kuitenkin asiantuntijan pakeille. Ensimmäistä kertaa olen tavannut sellaisen henkilön, joka saa asioita aikaan. Toki myös oma motivaatio on ollut kohdallaan ja harjoiteittaita on tullut tehtyä. Jei. Joskus minulla voi olla vielä kaksi normaalia jalkaa!

Toivon, että lähipäivinä saan kokea toiveikkuuden tunteen uudelleen. Esimerkiksi siinä joulukuun alkupuolella

Torstaina aloitan Lugesteronit. Voinko niitä käyttäessä uida? Käsitykseni mukaan silloin ollaan mömmöisiä eli ei varmaan?

IUI

Tehty. Se on herran hallussa, miten loppu menee. Follikkeli ei ollut vielä puhjennut, mutta reunat oli jo"epäselvät" ja lääkärin mukaan se puhkeaa minä hetkenä hyvänsä ja ajoitus oli hänen mielestään paras mahdollinen. Tosin kertoi kyllä heti perään, että toisen koulukunnan mielestä todennäköisyys onnistua on parempi, jos rakkula on jo puhjennut (mielipide: jos on jotain mieltä, niin pitää pystyä seisomaan sanojen takana tai jättää sanomatta). Limaa oli kohdussa (olokin ollut limainen) ja kohdun liikkeet näkyivät minunkin silmään. Torstaina aloitan Lugesteronin.

Sain paperilla miehen tiedot, mutta paperissa ei ollut kaikkia samoja mitä kuulin sanallisesti. Tavara oli hyvää. Eteenpäin liikkuvia oli 53 % ja paikallaan liikkuvia 9 %. Siinä paperissa oli myös tieto joka sai mut suunniltaan. Pidättäytyminen (vrk) 2.

Olin hirveän hyvällä tuulella toimenpiteen jälkeen (en toiveikkaana, onnellisena tms. vaan relana ja ok), kunnes tuon huomasin. Me nimittäin kävimme lauantaina keskustelun siitä, montako päivää tulee maanantaihin mennessä viimeisestä tyhjennyksestä. Mies sanoi, että 5 päivää, eli torstaina, vaikka oli tyhjentänyt lauantaina sillä välin kun kävin ultrassa. Minkä helevetin takia tuosta piti valehdella? Ja miksi ylipäätään pitää valehdella tärkeiden asioiden äärellä? Tai vähemmän tärkeiden asioiden? Ei minkään kokoisten asioiden äärellä tule valehdella henkilölle, joka ei ole samaa sukua mutta asuu samassa taloudessa.

Meillä oli nimittäin keväällä kriisivaihe, kun sattumalta löysin miehen auton penkin alta lääkepaketin. Etsin veneen avaimia ja yhtäkkiä kourassa oli masislääke miehen nimellä. Myönsi syöneensä edellissyksystä eli yli puoli vuotta mitään sanomatta, vaikka sellaisia keskustelujakin olisi ollut joiden yhteydessä olisi voinut kertoa. Tulee mieleen, että olenko itse niin kamala, ettei mulle voi kertoa? Ja jos olen niin kamala, niin mitä muuta on pitänyt valehdella?

Sekö on siis tämän rujanssin opetus: huomio uudelleen, valehteleva yksilö, mieti vielä haluatko yhteisen loppuelämän tämän yksilön kanssa? Joo näitä asioita ei ollut tarkootus pärvööttää täälä. Ristus notta hänklöttää...

Väärät tavarat ja hailakka viiva

Sunnuntain ovulaatiotesti oli yhtä negatiivinen kuin aiemmatkin. Epätoivoissani tuijotin testiä niin läheltä, että sain liuskan pintamateriaalista kuviteltua sävyeroja.

Pistin negatestin jälkeen ohjeiden mukaan Pregnylin. Illalla kuvittelin jo tuntemuksia alavatsalla. Toivon, että se ehtii vaikuttaa. Täytyyhän sen ehtiä, kun lääkäri niin ohjeisti? Tosin mun keho ei ole toiminut tähän asti täysin odotusten mukaan.

Nukkumaan mennessä keksin uuden huolenaiheen: mitä jos saan inseminaatiossa vahingossa väärän miehen tavarat? Tämä huoli taitaa kyllä olla aika tarpeeton ja kertonee siitä, ettei todellisia huolenaiheita ole?

Ja ovisteisteistä ovisteihin. Tilasin ovulaatiotestejä, jotka eivät ehtineet tähän kiertoon (ts. varmaan tänään postilaatikossa). Kun eilen käytin viimeisen liuskan, jouduin ostoksille apteekkiin. Lähiapteekissa oli tarjolla kaksi testiä toinen hintaan 38 + ja toinen 42 +. Hinnoista pöyristyneenä päätin siirtää hankinnan seuraavaan aamuun, koska työmatkalla on isompi apteekki. Varroin apteekin edessä sen aukeamista, vain päästäkseni toteamaan, että myös sen valikoimissa oli vain kaksi testiä. Ostin edullisemman, joka maksoi 25,46 e, eli kappalehinta 5,092. Vahvistan: kiire on kallista ja ennakointi helppo tapa säästää.

Tein juuri ovistestin (kalliin testin), joka antoi selkeästi kontrolliviivaa hailakamman viivan. Hailakoin viivoin siis kohti inssiä!

2. ultra - ei viivaa

Ovistestistä edelleen negaa. Kävin tänäaamuna taas ultrassa ja sain ohjeen, että lauantaina vielä Puregon ja sunnuntaiaamuna Pregnyl  - tuli plussa tai ei. Follikkelin koko oli nyt 20,5 mm ja limakalvo oli 10 mm. Pikku möllyköistä ei ollut puhetta, enkä tajunnut niistä kysyäkkään, kun lääkäri kesken kaiken kysyi "oliko meillä ollut oman lääkärin kanssa puhetta polyypista". Kääk, ei! No, sitten se ei ilmeisesti olutkaan polyyppi, vaan jotain härmää ultrassa. Inssiaika varattiin maanantaille ja lääkäri oli melko vakuuttunut, että sunnuntaina tulee ovistestistä plussa.

Olin jotenkin niin huolestuneessa mielentilassa vastaanotolla (ja muutenkin koko aika vilahti niin nopeasti ohi), etten saanut kysyttyä, että kannattaisiko nyt kuitenkin luomusti puuhastella ennen inssiä, jos ohimenon vaaraakin olisi tai miltä se uudelleen otettu FSH:n arvo näytti.

Nopasesti selasin keskustelupalstoilta muiden saamia ohjeita inssistä ja seksistä. Niiden perusteella nyt kannattaisi pitää karvaiset kädet peiton päälly puolella.

Mööh!

Tein torstaiaamuna ensimmäisen ovulaatiotestin. Sain superhailakan viivan. Heräsin viiden aikaan viime yönä ja testasin taas.  Jostain syystä nyt edes hailakka viiva ei enää ilmestynyt. Eikä johtunut mistään aamuyön silmäsikkarasta, sillä ihan selvin päin kaksi silmää avoinna tikkua kyttäsin.

Sain ohjeeksi tehdä testin joka aamu (ja halutessa muulloinkin) siihen saakka, että saan testistä vahvan viivan. Jos Kun saan ovis plussan laitan Pregnylin. Jos ei viiva ilmesty, jatkan Puregonin piikittämistä. Vähän huolettaa olenko sössinyt niin, että Puregon loppuu kesken, varsinkin kun tuo plussa antaa odotuttaa itseään. Yhtenä iltana en nimittäin saanut/nähnyt "tippaa kärkeen" ja jouduin ottamaan sen 8 IU:ta varmuudeksi. Ja kun ei vieläkään mitään tullut ulos, sama uudelleen. Myös eilen joudun turvautumaan samaan haaskuuseen kertaalleen. Eli n. 24 IU:ta olen ruikkinut ilmaan. En kyllä tiedä miten pahaa jälkeä ilmakupla tuolla vatsanahoissa aiheuttaisi?

Toinen mieleen tullut huoli (on se mukavaa, kun voi olla huolissaan milloin mistäkin) on, että mitäs jos ne kaksi kasimillistä pikku follikkelia ottaakin superkasvupyrähdyksen sillä välillä kun se iso möllykkä vain olla möllöttää? Kai silti saan inssin?

Ei ole siis tarvinnut (saanut)  muuttaa huomista ultraa inssiksi. Manailinkohan varmasti jo alkuviikosta riittävästi, että sunnuntaihinhan se plussaus osuus. No, sinne se osuu. Enkä kysynyt kannattaako harjoittaa luomujyystöä varmuuden vuoksi vai pilaako se miehen tavaran niin, ettei sitä ole tarpeeksi sitten kun sitä pitäisi olla? Ainakin sperma-analyysiä varten piti pidättäytyä pari vuorokautta.

Josta tuli mieleen, että tässä kierrossa olemme kyllä pysyneet tähän asti visusti omilla sängyn puoliskoilla. Jotenkin omassa mielessä ei ole kertaakaan vielä ollut mielitekoja siihen suuntaan, eikä ilmeisesti toisellakaan osapuolella.

Seuranraultra: 14,5 mm + 2 x 8 mm

Tänään kp 10 ja seurantaultra. Oikealla puolella oli 14,5 mm kokoinen follikkeli, seuranaan pienempi 8 mm folli. Vasemmalla puolella myös "kasimillinen" pikku-folli. Lääkärin mukaan keho on reagoinut Puregoniin niin kuin pitääkin, eikä flunssa ole ainakaan tähän mennessä ehtinyt vaikuttaa. Itseä hieman hirvittää tällainen luonnon kiertokulkuun kajoaminen. Kostaakohan luonto, kun sitä näin mennään sorkkimaan? Loppuuko munasolut kokonaan, kun niitä kypsetellään yli tarpeen.

Huomenna aloitan oviksen testaamisen ja toivottavasti inseminaatio olisi lauantaina. Aika on varattu seurantaultraan lauantaille ja se täytyy muuttaa tarvittaessa inssiksi. Eli viivaa tikkuun pitäisi saada perjantaina. Lauantai on vasta kp 13, kun luonnollisessa kierrossa ovikset ajoittuvat päiville 15-17. Toivottavasti tosiaan aikaistuu noin paljon, eikä osu siihen sunnuntaihin.

Mutta koska Pregnyl pistetään? Samantien kun saa kunnon viivan oviksesta?

Seurantaultraan

Menen huomenna kunnon räkätaudissa. Mielenkiintoista kuulla mitä tästä tuumataan.

Kuvittelin, että kaksi päivää kunnon sairastelua riittäisi, mutta tällä hetkellä olo pääkopassa on sen verran ikävä, että järkevä kävisi lääkärissä ja sairastaisi kunnolla vielä pari seuraavaa päivääkin. En tiedä miten nämä flunssat on parin viime vuoden aikana muuttuneet tällaisiksi ihme koviksi. Jos ennen oli vähän päässä räkää ja yskää, sellaista normaalia jonka kanssa pystyi elämään, niin nykyään se on heti sängyn pohjalle mars. Päätä kolottaa, silmät vuotaa, räkää riittää ja lämpö kitkuttaa 37 tuntumaan (ei tietenkään kunnon lukemiin). Ja olo on KIPEÄ.

Puregonia ja räkää

Tässä alkaa epäillä, että koko homman taustalla on jokin tarkoitus. Toiminta vastoin itseäni tai jotain muuta. Onko lapsettomuudella itsessään tarkoitus?

Aloitin Puregonin pistelyn perjantai-iltana. Perjantaina ja lauantain välisenä yönä sitten heräsin kivuliaaseen palloon kurkussa. Olen viimeksi sairastanut perinteisen räkätaudin viime tammikuussa, joten ei tullut mieleenkään, että sellainen olisi edes mahdollista. Varsinkin kun perjantai-illalla ei ollut vielä mitään oireita. Lauantain vietin kavereiden kanssa ja uskoin, että jos oikein positiivisesti suhtaudun ja olen niin kuin en huomaisi oireita, ehkä se menee ohi.

Ei mennyt. Sunnuntaiaamu oli vielä siedettävä, mutta kun illalla kaivauduin peiton alle kolotti niveliä ja hartioita. Pää oli täynnä räkään ja kuume nousi. Jouduin turvautumaan ylimääräiseen peittoon kun vilutti. Tauti etenee sen verran nopeasti ja yltyi niin kovaksi, että lienee viruksen aikaansaannossa.

No, entäs sitten ovulaatio, lähestyvä inseminaatio. Meneekö kaikki pilalle? Väistämättä alkaa miettiä kaiken tämän tarkoitusta. Miksi juuri silloin kun tartun tosissa toimiin? Enkö tosissani haluakkaan?

Samassa tilanteessa (tosin eri hoitovaiheessa) oleva ystävä puki omat ajatukseni sanoiksi. Hänkin oli miettinyt, että onko parisuhteesta aiheutuva epävarmuus taustalla siinä, että sisimmässään ei ihan tosissaan haluakaan lasta ja, että kaikki voisikin onnistua, kun itse vaan haluaisi. Oli hämmästyttävää kuulla tuo läheiseltä ihmiseltä, sillä olen itse usein miettinyt, että haluanko lasta 100 % vaiko vain 80 % ja onko tuo puuttuva 20 % syy siihen miksi meillä ei lasta ole. Jos todella haluaisin lapsen oikein 100 % varmuudella, sellainen myös tulisi. Onko lapsettomuus sen ansiota ja onko tuo 20 % epäilys sittenkin suojakeino?

Mieheni on minulle rakas ja tiedän, että hänkin välittää minusta omalla tavallaan. Silti sisimmässäni tiedän, että se mitä hän tuntee minua kohtaan (niin kuin nyt on mahdollista toisesta tietää) ei ole sitä mitä hän todella voisi tuntea. Helpommin sanottuna, en usko, että hän tykkää minusta niin kuin voisi jostain ihmisestä tykätä. Tässä kuvitelmani taustalla on myös yksi keskustelu jonka kävimme joskus vuosia sitten suhteemme alkuaikoina. Mies kertoi minulle ettei hän ole "sillä tavalla hulluna minuun" ja samassa keskustelussa kyseenalaisti rakkauden. Ja kyllähän me ihmiset vaan tunnemme asioita vaikkei ihminen niitä sanoisi. En voi sille mitään, että tunnen etten ehkä koskaan riitä hänelle tai en saa hänessä aikaan sellaisia tunteita mitä parisuhteessa pitäisi voida tuntea. Vaikka saan järkeiltyä asiat parhain päin, on se silti vähän itseään vastaan toimimista. Itsensä huijaamista?

Onko lapsettomuuden siis tarkoitus estää meitä lisääntymästä keskenämme? Ja kun väkisin yritän siihen itse puuttua, tulee mukaan tällaiset nuhakuumeet. Jos tarkoitukseen uskoisi, näin uskoisi.

Myös maha on ollut sekaisin Puregonin aloituksen jälkeen. Annos on 33,3 ja sen ei pitäis juuri aiheuttaa mitään, näin ainakin sanottiin. Keskiviikkona on seurantaultra ja ovis todennäköisesti ensi sunnuntaina tai maanantaina. Varmaan jos tässä jokin tarkoitus taustalla on, niin ovis osuu sunnuntaille. Haittaako flunssa inseminaatiota? Sitä yritin googlailla, mutta jäin ilman vastausta.

1. ultra takana ja lapsettoman pennin venytystä

Viime viikolla hoitojen suunnittelukäynti ja miehen verikokeet 133 e. Tällä viikolla omat verikokeet + eka ultra 254,50 + Puregon, jota en vielä ole hakenut (hinta YA:n sivujen mukaan on 157,84 e). Pregnyl sitten ensi viikolla. Tähän asti on normaalielossakin mennyt kuukausittain kaikki mitä tulee, mutta tätä menoa Visa on tapissa Jouluun mennessä. Ja, jos tämä homma ei toimi, niin taitaa tuo olla tapissa koko ensi vuoden.

Väestöliiton etäisyys ja positiviinen mielikuva olivat ne tekijät, jotka saivat meidät päätymään siihen vaihtoehtoon. Mulla on  naurettavan lyhyt matka töistä sinne, joten en joudu olemaan useita tunteja pois töistä kesken päivän. Julkisella puolella olisimme varmasti pääseet kohtuullisemmalla taloudellisella panoksella, mutta toisaalta jos lopputulos on se mitä tässä haetaan, niin raha on aika marginaalista. Maksellaan sitten sitä Visaa vuodesta toiseen.

Ultrassa itsessään ei mitään uutta tai ihmeellistä, kaikki näyttää siltä miltä pitääkin. Myöskään mitään isoja ajatuksia, sulatuksia tai tunnepuuskia en ole tässä männä päivinä läpikäynyt. Liekö hiljasta hyväksyntää?

Odottajan liikat

Se sitten jaksaa kiinnostaa. Niin kuin edellisistäkin vuodatuksista voi päätellä. Vuosi takaperin näin tallilla naisen, joka oli jo aika monennella kuulla. Ratsastin samalla tunnilla hänen kanssaan. Hän mahansa kanssa.

En uskaltaisi. En ehkä edes ensimmäisinä viikkoina. Riski tippumisesta on aika pieni (noin kerran/10 vuotta), mutta toisaalta pläjäys kohdalle osuessaan on aika raju ja vaarallinen.  Ajattelin, että jos ensimmäinen inssi onnistuisi saisin hienosti päättää kauden joulukuun loppuun. Ja ilmoittaa, etten jatka kevätkautta. Toisaalta pessimisti ei pety, joten varmaan on syytä ilmoittaa jatkavansa keväällä ja maksaa maksutkin jo joulukuussa.

Asiat etenee: kp 2 ja eka ultra varattu

Haipakkaa on pitänyt muilla elämän alueilla niin, ettei oikein ole jäänyt sijaa miettiä tulevan kierron kuvioita. Mutta kyllä se tuolla jossain varmasti muhii, vaikken aatoksia kuulostelekaan. Nyt on kiertopäivä 2 ja perjantaina menen inseminaation ensimmäiseen ultraääni tutkimukseen. Siitä saan varmasti lisää myllerrystä mieleen.

Aiemmin kierrossa oli melkoista kipuilua alavatsan oikealla puolella, viime yöllä se oli keskittynyttä samaan kohtaan. Menkkakivuista siis on kyse, mutta miksi näin keskittynyt kipupiste? Yleensä olen kauttaaltaan alavatsa väänteillä.

Edelleen huomaan miettiväni treenejä ja yllätin viikonloppuna itseni ajattelemasta josko ilmoittautuisin Pirkan Hiihtoon ja hiihtäisin 90 km pertsalla. Tai keväällä jonnekin juoksuun. Tajusin, että ehkä en enää siinä vaiheessa hiihtelekään muuta kuin mummohiihtoa (toivottavasti en!) ja juokseminen loppuu vielä aikaisemmin kuin hiihto. Mutta mielessäni rakentelen kai jo jotain plan beetä, suojamuureja pettymyksen vyörymistä hidastamaan siltä varalta, etteivät asiat suju niin kuin toivoisin. Olisi sitten jotain muuta mitä odottaa ja mihin tähdätä.

Suunnittelukäynnillä

Suunnittelukäynti on nyt takana ja inseminaatio edessä ensi kierrossa. En tiedä miksi kuvittelin jotain pehmeämpää tapaa edetä hoidoissa. Olin pillahtaa itkuun vastaanotolla, kun lääkäri esitteli suosituksensa. Se kuulostaa niin kovin kovin ISOLTA askeleeta. Näin alussa heti! Kun sitä silminnähden epäröin, hän kyllä tarjosi, että voitaisiin vielä katsoa yksi kierto ja miten se toimii. Viime marraskuun labrassa mulla oli ollut S-FSH viitearvon ylärajalla. Nyt se katsotaan uudelleen.

Huolehdin taas asioita eteenpäin. Pelkään, että  jos tämä ei onnistukaan, oikeasti joudumme toteamaan ettei meille koskaan tule lasta. Tunnelin päässä odottaa vääjämättä mörkö, jota en halua kohdata. Pessimisti ei pety, mutta masentuu melko varmasti. Ehkä sen takia olen lykännyt hoitoihin menoa ja jatkanut yritystä ilman ulkopuolista apua.

Luin odotustilassa Simpukka ry:n lehteä. Sitä selaillessa tajusin, että vaikka periaatteessa tiedän kärsiväni lapsettomuudesta (ja loppukierrosta käyn aina läpi joukon erinäisiä epätoivon tunteita eikä meillä pitkän yrittämisen jälkeen ole lasta), siltikään en tunnista kuuluvani ryhmään lapsettomat. Edelleen jollain taholla (tyhmällä taholla) ajattelen, että kyllä se onnistuisi jos oikein haluaisin. Mahtaako tämäkin olla, jokin itsesuojelumekanismi?

Paljon pyörii päässä tunteita, jotka pitäisi käsitellä.

Lyhyestä virsi kaunis

Ei tässä mitään kaunista kyllä ole. Kävin hetki sitten työpaikan jääkaapilla kiskomassa kitusiini metvaria oltermannilla. Tiedättehän metukka ja oltsi rullaksi ja naaaatitaan? Muutama sellainen. Oli jäänyt sinne viime viikolta, enkä voinut vastustaa. Tyhmä minä! Menin alunperin keittiöön hakemaan kuumaa vettä lakritsijuuriteetä varten. Viime viikon lopussa alkoi taas närästykset ja aamuiset happokurkkuärsytykset. Sen takia teetä - ei kahvia. Metukka kyllä on niin rasvaista, että sillä pääsee samaan tulokseen kuin kahvilla. Ei siis mitään tolkkua.

Hyväksyin sen, että alavatsakivut olivat vain alavatsakipuja. Ei oireita mistään positiivisesta. Odotan ylihuomista ilolla. Vaikka se on vain hoitejen suunnittelua, niin saadaanpahan edes jotain eteenpäin tällä sektorilla.

Alavatsakipuja

Perjantaista alkaen. Eilen kipu oli oikealla puolella. Tänään vasemmalla ja selkäesti kaukana eilisestä pisteestä.

Googlasin keskustelupalstojen viestiketjuja alavatsakivuista ennen plussaa. Vietin nenä kiinni puhelimen näytössä tunnin ja yhteenveto vastaksista: voi olla alavatsakipuja, mutta pääasiassa plussaajien kivut ajoittuivat ajankohtaan, jossa menkat oli jo jääneet pois. Ts. noin viikosta 5 eteenpäin. Pari henkilöä oli kirjoittanut kipuileensa 4. viikolla ja yksi 3. viikolla (menossa nyt). Ei siis mitenkään pitäisi antaa itsensä kuvitella, että tämä liittyisi hedelmöittymiseen. Ja vasta alkuviikollahan tikutin oviksen. Taas sitä antoi toiveikkuudelle vallan. Uhmakkaasti join lauantai-illalla vähän siideriä. Osoittaakseni itselleni, etten oikeasti usko. Vaikka vielä vähän kuitenkin uskon.

Pääasissa plussaajien kipu on menkkamaista ja aaltoilevaan, joillakin kovin kovaakin. Tämä ei ole sellaista. Selkästi yhteen kohtaan keskittyvää jomotusta. Tuntuu, että eilinen metsässä römmitty pari tuntia pahensi kipua. Joku tulehdus? Eli kirvestä kaivoon ja itse perässä? En perunut keskiviikon hoitojen suunnitteluaikaa.

Tunne - ei tärpännyt taaskaan

Sellainen on tunne. Olen kahlannut edellisissä kierroissa tässä vaiheessa läpi netin keskusteluja aiheesta raskauden ensimmäiset oireet ennen plussaa. Tässä kuussa yritän olla tekemättä sitä. Varsinkin kun päädyn aina niihin samoihin viestiketjuihin ja osaan ne ehkä kohta ulkoa. Ja muutenkin. Paitsi että oireet ovat yksilöllisiä, niin lähes kaikki niistä on mahdollista kuvitella. Itsensä huijaaminen näissä jutuissa on helppoa.

Esimerkiksi joku oli kirjoittanut, että joutui alkuun ravaamaan koko ajan vessassa. No, eilen mulla oli sellainen päivä: ravasin vessassa. Toinen oli kirjoitti kuumista aalloista. Viime yönä oli niitäkin. Heräsin keskellä yötä kuumuuteen. Joku karmeasta väsymyksestä. No tähän vuoden aikaan tässä maassa, väsymystä taitaa potea 85 % kansasta, joten siitä ei kannata edes kuvitella vetävänsä johtopäätöksiä. Turvonnutkin olen. Tai kuvittelen olevani.

Jokin osa hartaasti haluaa uskoa, että nyt on erilainen tunne kuin edellisissä kierroissa.  Ja harkitsin jo, että peruisin ensi viikolle varaamani ajan hoitojen suunnitteluun. Mutta realisti minä (joka  tietää totuuden eikä huijaa, joka siis puhuu sisäistä ääntä), kertoo ettei tärpännyt. Tunne on vahva, mutta sitä häiritsee kuvitelmat erilaisista ensioireista.