Imetyksen ihanuus ja kamaluus

Imetys kuului siihen osastoon, mitä en ennen lapsen syntymää suuremmin pohtinut. Minulle oli selvää, että haluan imettää. Luulin, että se on niin ihmislajille ominainen tapa pysyä hengissä, etten osannut odottaa mitään ihmeellistä. Jälkikäteen mietittynä olisi kyllä kannattanut, varsinkin kun en saanut olla ensimmäisiä vuorokausia vauvan kanssa, enkä imetykseen liittyvää  tukea laitoksella.

Ensimmäinen yllätys: maidonnousu
Taisi olla 2. päivä synnytyksestä, kun maito alkoi valua ja liivinsuojien tarpeellisuus tuli selväksi. Sitä ennen oli tutustunut laitoksen rintapumppuun. Olin pumpannut talteen kaikki pisarat, oranssinkeltaista ensimaitoa ja kiikutin ne ruiskulla osastolle. Pumppaaminen oli karseaa. Sitä piti tehdä usein ja se sattui.

3. päivänä hormonitoiminnan ja pumppailun vaikutukset realisoituvat. Maito pakkautui ja rintojen tilalla oli 2 kipeää betonimöykkyä. Ne myös vuotivat maitoa. Yritin pumppailla, mutta jotenkin olo ei juuri helpottanut. Illalla kotona nousi lämpö ja hampaat löi loukkua. Parhaiten maitoa sai irti lämpimässä suihkussa.

Etukäteen (onneksi) hankkimani käsipumppu tuli tarpeeseen, mutta sen käyttö oli kivuliasta. Myöhemmin pumpulle kyllä oli käyttöä, eikä se tuntunut enää miltään. Ainoastaan osien keitto oli ärsyttävää puuhaa.

Imetysyritykset osastolla olivat melko epätoivoisia. Vauvalle tehtiin syöttöpunnityksia ja maitoa meni 5-10 ml. Pullosta hän kulautti jo 3 vrk ikäisenä 8 × 40 ml. Osa toki sitä omaa maitoa jota lypsin n. 3 h välein. Tässä vaiheessa en ollut mitenkään huolestunut asiasta, vaan ajattelin, että kunhan päästään kotiin saadaa rauhassa harjoitella hommaa.

4. päivänä osastolla oli hoitaja, joka opasti imetysasennossa, tarkisti vauvan imuotteen (niin, eihän sekään ole itsestään selvää) ja toi rintakumin avuksi. Sen avulla vauva saikin paremmin syötyä pakkautuneista rinnoista.

Harjoittelimme imetystä osastolla joka päivä, ennen pullomaitoa. Vauva oli onneksi hyvin yhteistyöhaluinen. Syöttöpunnitukset osoittivat, että vauva alkoi saada koko ajan enemmän maitoa. Puhuttiin jo useammista kymmenistä milleistä. Ja se kipu! Olin kyllä kuullut, että imetys voi sattua, mutta muistin sen vasta silloin asian äärellä.

Toinen yllätys: vauva ei ime
Kotiin pääsimme hurjan lisämaitomääräyksen kanssa. Muistaakseni n puoli litraa piti huolehtia maitoa mahaan. Imetin ensin, sitten päälle pullosta. Meni ihan hienosti, kunnes siskoni tuli kylään ja kertoi, ettei vauva ime. Se vain liikuttelee suutaan rinnalla. Nielemisliikkeet ja -äänet puuttuivat. Tuskastutti. Määräyksenä oli syöttö vähintään 3 h välein. Yöllä poika olisi nukkunut vaikka miten pitkään ja kun unista yritin imettää hän nukahti. Tuskastutti lisää.

Tässä kohtaa minulle iski hillitön halu imettää. Luin ohjeita ja yritin soveltaa niitä. Vauva söi jonkin verran, loput pumppasin. Vauva vietti rinnalla paljon aikaa, nukkuen.

Käännyin imetysohjaajan puoleen. Hän kävi meillä kädestä pitäen auttamassa. Vauvan ollessa 3 viikkoa sain kokea sen, mitä useat kokevat laitoksella ensi hetkinä: vauva ryömi rinnalle itse. Sain ohjeeksi paljon ihokontaktia ja pullo kokonaan pois. Maito riittäisi kyllä. Voin kertoa, että imetysohjaajan käynnin jälkeen olin todella huojentunut ja tilapäinen stressi oli poissa. Nyt tämä sujuu.

Kolmas yllätys: vauva raivoaa
Jos olisin lukenut esim imetyksen tuen fb sivua, tämä ei olisi tullut yllätyksenä ja olisin tajununut mistä on kyse. Iltaisin vauva ei suostunut rinnalle, vaan huusi selkä kaarella. Saattoi hetken syödä, mutta säikytti sitten raivokkaalla huudollaan. Olin kauhuissani. Sen on nälkä, eikä maito riitä. Illalla aloin taas tarjota pullomaitoa. Pumppasin päivällä maitoa jemmaan. Ja sitä maitoa tarjottiin sitten aina kun huuto puhkesi. Eli varmaan yli tarpeen.

Yritin imetysohjaajan neuvojen mukaan pitää vauvaa ihokontaktissa, mutta se ei onnistunut. Vauva huusi ja raivosi ihokontaktiyrityksissäni. Eikä varsinkaan syönyt. Tässä kohtaa tunsin itseni luonnollisesti täydellisen epäonnistuneeksi äidiksi. Imetys alkoikin vaikuttamaan jo meidän vuorovaikutukseen.

Siitä eteenpäin mantraksi tuli: imetän vielä tämän viikon, jos ei siihen mennessä suju yhtään, niin lopetan. Ja tätä sitten jauhoin päivä toisensa jälkeen. Lähimmäisiltäni tuli imetys korvista, mutta sitkeästi he stemppasivat.

Kun vauva oli 2 kk lopetin iltamaidon/raivohetken maidon pumppaamisen pulloon ja opettelimme syömään myös klo 18 jälkeen. Hyräilin ja keinuttelin. Lopetin. Aloitin alusta. Ja se onnistui. Ei enään pullojen ja pumpun pesu- ja keittorumbaa.

Neljäs yllätys:vauva lakkoilee
Tätä en todellakaan osannut odottaa. Vauva saattoi olla syömättä vaikka miten pitkään. Luonnollisesti olin huolissani, koska kyllähän se täytyi parin kk ikäisellä nälkä olla, jos taukoa edelliseen imetykseen oli 6-8 h. Ja toinen pelko oli tietysti "maidon loppuminen". Tässä kohtaa aloin stressata imetystä niin, että heruminen jumitti. Lakkoileva ja raivoava vauva yhdistettynä hidastuneeseen herumiseen...aargh. Se tunne, kun vauva suostuu rauhoittumaan syömään ja sitten maitoa ei herukaan.

Suuri kiitos tästä vaiheesta selviytymiseen kuuluu imetyksen tuen fb sivuilla avunpyyntöihini vastanneille henkilöille sekä puolisolleni, joka jaksoi kannustaa päivästä toiseen. Jälkikäteen ihmettelen miten mies jaksoi sitä, että yllä saatoin herättää hänet itkien, että "maitoa ei tule" vauva roikkui rinnalla vartin, mutta kun ei heru ja sitten silläkin meni motivaatio". Eikä ollut ihan kerta tai kaksi kun asian äärellä piti itkeä.

Parhaimmillaan käytimme molempien illat imetysyrityksiin. Mies rauhoitteli. Sitten yritettiin. Mies rauhoitteli. Imetin rintakumin kanssa, niin että lapsi oli hänen sylissään. Ja mies rauhoitteli. Vauvaa. Ja minua.

Viides yllätys: vauva syö vain kotona ja vain kylkimakuulla
Tämä ongelma rajoitti aika paljon liikkumista. Yritin kyllä sinnikkäästi liikkua kodin ulkopuolellakin. Nyt naurattaa miten älyttömäksi kaikki muuttui. Jouduin tarkkaan laskelmoimaan kotona, mihin aikaan vauvan imetän, että vältyn imettämästä muualla. Jos vauva kieltäytyikin syömästä laskelmieni mukaan eli ei ollutkaan nälkäinen, stressitaso nousi ja kauhulla odotin hetkeä jolloin vauva ilmaisisi nälkänsä. Kun nälkä tuli, yritin tietenkin syöttää kyljellään. Joskus se onnistui. Useinmiten ei. Jos ei, saatoi huutoa riittää koko reissun kotiin saakka.

Synkkinä hetkinä luin öisin kohtalonsisarten kertomuksia imetysongelmista, kuinka joku lauloi, joku joutui tekemään syväkyykkyjä jne...

Kuudes yllätys: se sujuu
Olin ensimmäiset viikot mennyt periaattella, "ainakin yhden kuukauden imetän, ainakin 3 kuukautta imetän, ainakin puoli vuotta imetän". Yhtäkkiä jokin muuttui. 5 kk iässä vauva alkoi mukisematta syödä. Ei raivoa. Ei lakkoa. Autossa onnistui istuma-asentokin. 6 kk iässä,opettelin sitkeästi imettämään istualtani ja muuallakin kuin kotona. Ja me opittiin. Siitä eteenpäin stressi helpotti, imetyksen ajattelu väheni ja siitä tuli tavallista. Kun homma lähti sujumaan, en oikein tiennyt miksi se olikaan tuntunut niin pakonomaiselta. Siitä tuli kivaa.

En tiedä mikä meidän oikea ongelma oli. Mahdollisesti se, että alun ongelmat tekivät minut epävarmaksi ja vauva aisti sen. Jälkikäteen olen tyytyväinen miten asiat lopulta sujuivat. Toisaalta harmittaa, miten ison palan imetysongelmat veivät meidän yhteisistä hetkistä ensimmäisten kuukausien aikana. Äidin ja lapsen väliseen vuorovaikutukseen ja kiintymyssuhteen rakentamiseen ei imetyksen pitäisi antaa vaikuttaa, vaikka se kehittyvälle suolistolle onkin todella hyvä juttu ja toimiessaan myös kiintymyssuhteelle. Olen kuitenkin tyytyväinen, että olin jästipää ja jatkoin. Plussapuolelle jäimme ja luulen, että korjasimme myös suhdettamme paljon hyvien imetyshetkien myötä.

Kun kuvittelen toisen lapsen imetystä, luulen ettei se voi olla näin vaikeaa. Ehkä ei itsestäni johtuvista syistä. Ehkä olisin rauhallisempi ja rennompi. Mutta koskaan ei tiedä millainen yksilö vauva on. Mitä vaivoja vauvalla voi olla. Se voisi olla yhtä vaikeaa. Yrittäisin silti, mutta en olisi niin armoton. Imetyksessä tärkeää on rentous. Fyysisesti ja henkisesti. Kyllä erinäisiä "henkitä kylkeen, vapauta leuka" ajatuksia tuli ajateltua. Välillä luin uutisia samalla ja sain sitä kautta rentouden herumishetkelle.

Eteenpäin

Lopetin imetyksen, kun vauva/taapero/lapsi tuli 1 v 2 kk ikään. Pari viikkoa oltiin jo menty 1/vrk tahdilla, eikä päivisin esiintynyt mitään kiinnostusta. Toki olisin voinut jatkaa ja halunnutkin toisessa tilanteessa jatkaa ja antaa imetyksen päättyä sitten kun olisi sen aika. Todennäköisesti poikakin olisi jatkanut pidempään, koska aina innolla tuli kädet ojossa luokse, kun kysyin "otatko x maitoa". Ne olivatkin raastavimpia hetkiä ja monesti mietin päätökseni eettisyyttä :D. Ehkä pitkä henkinen valmistautuminen oli hyvästä, sillä lopetus meni ilman isompia draamoja. Poika ei ainakaan tunnistettavasti maitoaan ikävöinyt, eikä itselläkään ollut enää itkussa pidettelemistä. Maitoa ei kauheasti pakkaantunut. 1,5 vrk viimeisestä kerrasta kohdalla jouduin muutamia millejä pumppamaan. Ja kun tarjosin saalista lasista pojalle, ei se kelvannut :D

Toivon todella ettei se ollut elämäni ainoa imetystaival. Vaikka ensimmäiset 5 kk olivat hankalia ja välillä ihan hirveää, kun homma alkoi sujua se myös palkitsi. Ja seuraavalla kerralla tekisin alussa asioita toisin, jos vain suinkin voisin.

Nyt varattuna on aika pas:n suunnittelukäynnille. Asiat etenevät yhtäkkiä taas ihan eri vauhtia kuin mihin kotona ollessa on tottunut. Käyntiin on alle kuukausi! Tokihan ensimmäinen siirto on siis aikaisintaan vajaan 2 kk kuluttua, jos se sattuisi niin menemään ja onnistumaan. Toistaiseksi vuoto on ollut selvästi niukempaa kuin ennen raskautta, saapa nähdä miten kehittyy.

Hassua miten epävarma olo ihmisellä voikaan olla asiasta, jota kuitenkin haluaa. Ehkä tämä etenemistahti sen tekee? Ja siihen liittyvät ajatukset poikaa kohtaan. Tämä  on ehkä asia, joka olisi luonnollisesti raskautuvilla henkisesti (toki fyysisestikin) helpompi. Päätöksen voisi tehdä: saa tulla, jos on tullakseen. Yhtä lailla luomusti raskautuvat tekevät suunniteltuja "hankintapäätöksiä", mutta kuvittelen että luomuus tuo sellaista löysyyttä, että henkisen epävarmuuden  määrä normaalilla tasolla. Jos tiedätte mitä tarkoitan...