23.12.2013

Suupielet repee!

Ota tästä nyt selvää. Alavatsa kipeä lauantaina. Sunnuntaina limainen olo. Silti tikussa voi vain sitkeällä tihrustuksella nähdä haaleaakin haaleamman viivan. Leukaan ilmestynyt toinenkin finni ja edellinen vastoin tapojaan kehittyi ihan aikuiseksi finniksi. Ja: suupieli auki. Kirves kaivoon tältä kuulta.

Suupielet pysyy kiinni vain jos jok'ikinen päivä syön Beroccaa, mutta jos kuvittelen, ettei niitäolisi hyvä kuukausitolkulla putkeen syödä, niin voi varautua että auki on! Pidin viikon mittaisen berokkatauon ja perjantaina taas aukesi. Lauantaina helpotti ja tänään taas uudelleen auki.

Kysyin työterveyslääkäriltä syksyllä voisiko B12-vitamin tarkistaa, kun suupielet on repeillyt jo vuodesta 2008 ja on ollut anemiaakin, lääkäri totesi "laita bepanthenia". Kananvillat, eikö muka voi olla b-vitamiinivaje jos ilman lisäravinteita paikat repee. Ei kai Berocca auttaisi, jos se johtuisi hiivasta? Jos on oikea B12-vitamin puutos, se korjaantuu vain pistoksilla kankkuun.

En tiedä kenelle tästä voi valittaa? Pitääkö ottaa puheeksi VL:ssa ja maksaa siitä, että ne tarkistaa sellaisen mitä työterveys ei viitsi?

Ahdistustani syventääkseni hakeuduin jenkkisivuistoille lukemaan B-vitamiinien merkityksestä hedelmällisyydessä.Tässäpä mm. yksi seikkaperöinen selitys folaatin, B6:n ja B12:n merkityksestä ja hatara selitys yhteydestä lapsettomuuteen.

21.12.2013

Kustannukset tähän mennessä

Jossain alitajunnassa jäytää ajatus, että rahaa pitäisi voida laittaa vähän sivuunkin tulevaa (lasta) varten. Mutta jos/kun kohti isompia hoitoja mennään, se ei kyllä ole mahdollista. Ei ainakaan näillä näkymin. Kävin läpi tähän mennessä kertyneet kustannukset (hah sopivasti tässä ennen kuin lähden kauppaan).

  • 5/2012 4D UÄ (Femeda) 147,50 e 
  • 11/2012 Ensikäynti VL 0 e (ensikäyntimme VL:ssa oli ns. opetustilaisuus, jossa on mukana kandeja. Lääkäri oli oikein innostunut josko näkisivät hyvällä onnella juuri puhkemassa olevan follikkelin. Eivät nähneet. Oli jo puhjennut.)
  • 11/2012 Sperma-analyysi 56 e 
  • 12/2012 Kuukautiskierron kartoitus UÄ + labrat 276,39 e 
  • 3/2013 Aukiolotutkimus 178,50 
  • 11/2013 Suunnittelukäynti + miehen verikokeet (taudit) 133,00 e  
  • 11/2013 Omat verikokeet (taudit + FSH kontrolli) + 1.folli UÄ + opastus Puregonin pistoon  254,50 e 
  • 11/2013 Follikkeli UÄ + ovistestejä 132,50 e 
  • 11/2013 2*UÄ + inseminaatio 254,50 e
  • 11/2013 Puregon 102,88 e
  • 11/2013 Lugesteron 17,57 e
  • 11/2013 Pregnyl 7,67 e
Tähän mennessä kustannuksia hoidoista siis 1561,01 e (jos tuo mielenrauhan vuoksi tehty 4D Ultra lasketaan mukaan) ja kuukautta kohti Toki seuraava inssi tulee maksamaan vähemmän kun noita verikokeita ei tarvita ja varmasti selviän yhtä folliultraa vähemmällä.

19.12.2013

Placeboa? - Olkoot

Olo on ollut tällä viikolla parempi/hyvinvoinvempi kuin aikoihin ja unikin vähemmän katkonaista (kopkop). Mahdollisesti placeboa, mutta ihan sama. Kelpaa. Haluan tietenkin uskoa, että tämä on tulosta hyvien rasvojen saannin tiedostamisesta, yksin nukkumisesta ja liikkumisen keventelystä.

Eilen leukaan ilmeistyi finni (joka ei koskaan varsinaisesti kehity finniksi), joka yleensä ilmestyy niissä kierroissa joissa ovuloin kipeästi. Koskaan se ei ole ilmestynyt näin aikaisin.Ovulaatio pitäisi olla käsillä vasta 5-6 päivän kuluttua. Ja tietysti haluan vastoin järkiselityksiä tai sattumaa uskoa, että finni ilmestyi siksi, että operaatio hyvinvointi paremmaksi on buustannut hormonitoimintaa.

Vielä liittyen edelliseen kirjoituksiin rasvoista. FSH oli marraskuun kierrossa 8,7.  Viime maaliskuussa oli 9,9 (minkä takia se tarkistettiin). Maaliskuu on yleensä rankka. Kirjanpidon mukaan kuukauden liikat oli 40,5 h. Uintia, hiihtoa, spinningiä, salia, pumppia eikä paljon lepopäiviä. Viime kuukausi oli selvästi kevyempi, koska puolimaran jälkeen kärsin nilkkaongelmista ja keventelin tietoisesti. Joten: haluan uskoa, että myös tuolla on vaikutusta ja tämä juttu ei ole täysin tuulesta temmattu. Harmittaa miksi kokeilen/suostun vasta nyt kokeilemaan tätä vasta nyt! Tyhmä.

17.12.2013

Rasva ja hedelmällisyys

Innostuin tonkimaan tietoa rasvan merkityksestä ja löysinkin paljon mielenkiintoisia  artikkeleita.  En jaksanut kaikkea mielenkiintoista tähän nostaa, mutta jotain tiivistin. Huh. Tiivistys ei ole kovin kuvaava sana, olisi pitänyt keskittyä yhteen aiheeseen.

Tämän mukaan vähärasvaisen ruokavalion ja jatkuvan treenin yhdistelmä voi vaikuttaa hedelmällisyyteen, kehon alhaisen rasvan kautta, vaikkei kuukautiskierrossa olisikaan ongelmia ja muuten olisi terve. Rasvaa tarvitaan muuntamaan androgeeni estrogeeniksi. Lisäksi rasva vaikuttaa leptiiniin mikä taas vaikuttaa ruokahaluun, energia-aineenvaihduntaan ja lisääntymiseen. Onnistunut raskaus vaatii kaloreita n. 50 000 enemmän kuin normaali aineenvaihdunta ja jos kehossa ei ole riittävästi kaloreita, se hillitsee leptiinien virtausta.

Tämän ja tämän mukaan kova treeni voi alentaa progesteronin tuotantoa ja laskea hormonitasoa. Endorfiinit voivat tukahduttaa FSH ja LH hormoneiden tuotantoa, joiden tehtävänä puolestaan on munasolujen tuottaminen sekä munasarjahormoneiden: estradiolin ja progesteronin tuotantoa, mikä vaikeuttaa raskaaksi tulemista tai lisää keskenmenon todennäköisyyttä. Tasapaino täytyy löytää liikkumiseen – ääripäät, ylipaino-alipaino, eivät ole hyviä.

Täällä väitetään, että keskimäärin 12 % ongelmista raskautumisessa johtuisi liian alhaisesta tai korkeasta painosta. Kiinnostavaa tässä artikkelissa on tuo, että liikkuminen tuottaa endorfiinia, joka puolestaan nostaa prolaktiinitasoa, joka voi edelleen heikentää hedelmöittymistä.

Vaikka kuukautiskierto olisi kunnossa, vain neljä tuntia viikossa liikuntaa voisi alentaa hedelmöittymistä 40 %. Sydäntä kuormittavien harjoitusten, kuten aerobicin ja juoksun todettiin alentavan myös elävänä syntymisen todennäköisyyttä 30 % koeputkihedelmöitystutkimukseen osallistuneilla. Se mikä taas on liikaa tai liian vähän liikuntaa on yksilöllistä. Mutta seuraavista oireista voi huolestua (nämä käy niin kaikkeen).

1. Fyysiset oireet: Kuukautiskierron häiriöt, selittämätön painonlasku, kohonnut verenpaine, hidas syke, lihasten väsyminen (epänormaali), vähentynyt immuniteetti , ruoansulatuskanavan häiriöt  ja ruokahaluttomuus

2.Psyykkiset oireet: Depressio, itseluottamuksen lasku, mielialan vaihtelut, uneliaisuus, keskittymiskyvyn puutetta , ahdistus, unihäiriöit, levottomuus ja aggressiivisuus

Fitnessmagazinen mukaan erittäin urheilullisilla naisilla on kehon rasva % on kauttaaltaan alhaisempi, mikä voi vähentää hedelmällisyyttä. Eikä painoindeksi ole hyödyllinen urheilullisille, koska se ei kerro todellista ihonalaista tai sisäistä rasvaa.

Täällä kerrottiin, että rasva on välttämätöntä hormonien valmistuksessa ja jos noudattaa vähärasvaista ruokavaliota, voi ovulaatio puuttua progesteronin puutteen vuoksi. Tutkimus tarjoaa myös syyn syödä jätskiä: on havaittu, että naisila, jotka söivät kermajäätelöä vähintään 2 X viikossa, hedelmällisyys nousi 38 % enemmän kuin naisilla, jotka söivät jätskiä harvemmin kuin kerran viikossa.

Täällä ehdotetaan, että keho kieltäytyy raskaudesta omaa viisauttaan. Keho tulkitsee yli- tai alipainon syystä tai toisesta vaaralliseksi tekijäksi estää hedelmöittymisen tai kiinnittymisen. Kehossa voi olla liian vähän rasvaa ylläpitämään kasvavaa vauvaa ja silloin se tulkitsee, ettei se selviä niin rankasta hommasta kuin raskaudesta.

Täältä kerrotaan, että alipainoisilla naisilla on taipumus muuntaa tavallista estrogeenia "anti-estrogeeniksi”. Nämä naiset eivät aina myös reagoi Clomeihin, koska Clomi vaatii oikean tyyppistä estrogeenia toimiakseen.

Hairahduin myös puhtaasti rasvahappojen puolelle. Ja ainakin tämä ensimmäinen tarjoaa päteviä perusteluita tarkistaa, että on omegat kunnossa.

Omega 3:
  • säätelee hormoneja
  • lisää veren virtausta kohtuun
  • vähentää herkkyyttä prolaktiinille, joka voi estää ovulaation
  • lisää kohdunkaulan limaa, jota tarvitaan, jotta sperma pääsee munasoluun
  • auttaa kiertoa normalisoitumaan.
Hedelmöittymisen lisäksi rasvaa tarvitaan lapsen kehityksen turvaamiseksi. Omega3:n on osoitettu estävän raskaudenaikaisia komplikaatioita ja alentavan riskiä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Alhainen DHA on sidoksissa masennukseen ja mielenterveyteen. Raskauden aikainen DHA: n puute voi liittyä ennenaikaisen synnytykseen, alhaiseen syntymäpainoon ja lasten ylivilkkauteen (vähän epäilen vrt. Suomi ennen 1990-lukua…On sitä ennenkin lisäännytty)

Omega 6 voi auttaa hedelmällisyyttä parantamalla lisääntymissolujen rakennetta, vähentämällä tulehdusriskiä ja parantamalla elinten kuntoa.

Transrasvat taas häiritsevät solun reseptoreita mikä aiheuttava tulehdusta-, häiritsee glukoosi-aineenvaihduntaa ja lisää insuliiniherkkyyttä. Insuliiniherkkyys ja huono glukoosiaineenvaihdunta taas ovat samoja tekijöitä, jotka vaikuttavat hedelmällisyyteen naisilla, joilla on PCOS.

16.12.2013

Pientä hehkutusta!

Pohdin viime viikolla hyvinvoinnin koostumusta ja sitä, että se on erityisfokuksessa tämän kierron (jooniin tietysti loppuelämän) ajan. Asia on joko edistynyt tai sitten asiat on vaan sattuneet menemään mukavammin.

Edistyksen askeleita:
  • Siirryin nukkumaan eri huoneeseen (pois miehen vierestä) > olen nukkunut  paremmin
  • Pikkujouluissa ei närästyksen häivääkään (eikä seuraavana päivänä) > paranisiko vatsa oikeasti?
  • Olen syönyt runsaasti marjoja. Me syödään marjoja vuoden ympäri aamupuuron kanssa, rahkan seassa, sellaisenaan ym., mutta viime viikon söin niitä n. 4 dl/pvä.
  • Olen lisännyt rypsiöljyä puuroon, lätrännyt oliiviöljyä aiempaa enemmän salaattiin ja ostin pähkinöitä. Yritän syödä suunnitelmallisemmin hyviä rasvoja. En ole kuivan kesän orava, mutta alimmillaan rasva% on ollut 12. Ei tällä hetkellä ole, mutta kestävyyslajit ottaa omansa. Ajatus alkoi kyteä, kun Puregonin pistoon opastanut hoitaja sanoi, että "olet kyllä tosi laiha". En omasta mielestäni ole, eikä hoitava lääkäri ole sanonut painosta mitään. Kysyi vaan onko paino muuttunut viime aikoina/vuosina. Ei. Olen ollut samankokoinen vuodesta 1998. Mutta tuskin haittaisi pari kiloa lisää.
  • Huomasin olevani allerginen kanelille. Siksi pipareista tulee kurkku kipeäksi (hapot kurkkuun). Sama kävi, kun söin riisipuuroa kanelin kera > Tiedän mitä välttää.
  • Juoksin 1 h 45 min rauhallisen pk-lenkin. Iloailoa! Mies fillaroi seurana. Se oli paras lenkki moneen kuukauteen. Tunsin niin juoksun, ulkoilun, talven/lumisateen kuin terveydenkin iloa. Olisin jaksanut jolkotella vaikka miten pitkään. Luulen, että parempi uni oli avain tähän.
Näiden huimien onnistumiskokemusten valossa: ensi vuoden on pakko olla parempi!

Edelleen mietin kannattaako seuraava inseminaatio tehdä jo tammikuussa vai kannattaisiko lykätä pidemmälle ja voida vähän pidemmän aikaan paremmin?

Kävin laulamassa Kauneimpia joululauluja. Yllätin itseni pillahtamalla itkuun Tulkoon Joulu -kipaleen kohdalla.

12.12.2013

Kuukautiset since 94

N. 11-16-vuotiaana kuukautiset tarkoittivat inhottavaa rättien kanssa veivaamista, kauhunsekaista tuolien  ym. istumapaikkojen tarkisteluja pahimpina vuotopäivinä, liikkatunneilla vaatteiden vaihdon optimointia, pitkiä persuksen peittäviä paitoja ja muita kummallisuuksia. Kauhua, jos vaikka  vuotaisi reunojen yli tai repusta/taskusta tippuisi sidepakkaus ja joku kavereista vaikka huomaisi, että nyt mulla on menkat. Äärisalaisena. Nolona pidin. Siteiden ostaminen kaupasta oli kiusallista, kun joku tuttu voisi nähdä (onneksihan nykyään nuoret ei suhtaudu ihan näin?)

Aloin syödä e-pillereitä 17-vuotiaana, mikä muutti asian. Toki sekin muutti, että aloin ensimmäisen "vakavan" seurusteluni tuolloin. Suhtautuminen kuukautisiin neutraloitui. Pakollinen, joka kuukautinen, paha. Vuoto oli niukempaa ja elämä sen puolesta turvallisempaa. Siteiden ja tampoonien ostaminenkin oli vähemmän noloa - ihan tavallista.

Lopetin pillerit lopullisesti 22-vuotiaana, koska pelkäsin niiden aiheuttavan harmia omalle hormonitoiminnalle (silloin taisi olla usein esillä, että lapsen saanti oli vaikeutunut). Lisäksi kolme vuotta kestänyt seurustelusuhde päättyi, eikä sen puoleen tarvettakaan ollut. Sen jälkeen jouduin taas kyttäilemään ylivuotoa. Suhtautuminen normaalisti palautuneisiin runsaisiin kuukautisiin oli aika rentoa.

23-vuotiaana oli lyhyt jakso jolloin kuukautisiin liittyi kauhunsekainen odottelu -vaihe. Seurustelin mutten halunnut raskautua, kuitenkin seksiä nyt oli - mitä oli. Kuukautisista tuli odotetut ja toivotut. Sitä iloa kun ne aika vaan alkoivat ja alkoivat (että on ne joskus riemastuttaneetkin, muistetaan se nyt). Vaikkei olisi ollut mitään syytä epäillä raskautta, uskoin tuolloin, että yksikin kumin reunan yli karannut vihulainen on varmasti uinut takaisin sisätiloihin etsimään munasolua.

Tapasin mieheni yli 4 vuotta sitten, 26-vuotiaana, oltuani jonkun vuoden yksin. Suhde oli alusta asti sellainen, ettei tarvinnut pelätä, vaikka joku vihulainen olisikin karannut. "Jos niin käviis se vain aikaistaisi asioita" - ajattelin. Suhtauduin kuukautisiin levollisesti (ja pidin lapsensaantia edelleen yksinkertaisena asiana). Tosin aloin kärsiä pahenevista kuukautiskivuista. Mutten kauhulla odottanut niiden alkavan aina "väärään aikaan" esim. lomalla tai matkalla tms. alkoivat kun alkoivat.

Pari viime vuotta suhtautuminen kuukautisiin on ollutkin tunnerikkaampaa edellisten vuosien edestä. Odotusta, kun ei niiden halua alkavan ja ärsytystä ja epätoivoa, kun ne aina itsepintaisesti, tarkasti ovat aina 30 päivän välein vyöryneet runsaina ja kivuliaina. Ne ovat saaneet minut piehtaroimaan itsesäälissä ja syyttelemään itseäni ja kehoa. Suuttumaan keholleni. Masentumaan ja taas ryhdistäytymään.

Kp 2 ja ollaan ryhdistäytymis -vaiheessa.

11.12.2013

Hyvinvoinnin kehityskohteet

Yöks kuulostaa työltä! Lapsettomuusprosessiin kuuluu se, että sitä hakee syytä tällä kaikelle. Ainakin silloin kun lapsettomuuden syy on selittämätön. Minulla ainakin käsitykset syistä vaihtelevat sen mukaan kuka kulloinkin onnistuu parhaiten valitsemaan tilanteeseen sopivan selityksen. Toki sitten yhdistelen niistä se parhaiten itselleni sopivan selityksen.

Kävin eilen tällaisen ajatuksia suuntaavan keskustelun siskoni kanssa. Soitan hänellä itkeäkseni ja valittaakseni. Yleensä se auttaa. Siskoni on niitä ihmisiä, jotka uskovat ihmisen olevan kokonaisuus (hahah) jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Itse pääasiassa vähättelen ja ajattelen, että eiköhän se riitä että tietyt asiat on tolallaan, koska tässä maailmassa syntyy lapsia niin kaikenlaisessa voinnissa ja olossa oleville ihmisille.

Yöllä varmaan alitajunnassa työstin tuota keskustelua, sillä tänään olin paljon valmiimpi tarkastelemaan taas asiaa kokonaisuuden näkökulmasta (ei siis ole 1. kerta). Voi olla, että  turvaudun ja tartun tähän asiaan, koska saan siitä jotain konkreettista. Ja nukuin ainakin 6,5 h!

Tiedän ettei hyvinvointi ole esimerkiksi viimeisen 1,5 vuoden aikana ollut mitenkään tasainen eikä ainakaan tasaisen hyvä. Osin fyysisiä sairauksia ja osin siitä seurauksena olevaan psyykkistä pahoinvointia. Negatiiviset  ajatukset vahvistaa negatiivista asennetta ja kehä ruokkii itse itseään.

Luin Mielenterveysseuran sivuilta hyvinvoinnin taidoista.

Hyvinvointi koostuu eri osa-alueista ja niistä huolehtimisesta.
Laitoin perään omat puumerkit
Ok = ok
!=kehitettävää
? =olen asian suhteen avuton/en tiedä.
  • ravinnosta ja syömisestä = Ok
  • unesta ja nukkumisesta ?
  • levosta ja palautumisesta ! (luulin olevan ok, mutta tarkemmin ajateltuna/ja tuolta luettuna parannettavaa on)
  • rentoutumisesta ! (luulin olevan ok, mutta tarkemmin ajateltuna/ja tuolta luettuna parannettavaa on)
  • kehon huollosta ja liikkumisesta = Ok
  • stressin hallinnasta ja huonon stressin torjumisesta? (en oikein tiedä, en koe stressiä)
  • ajankäytön hallinnasta ! (raivattava tilaa hyvällä ololle ja pelkälle oleskelulle)
  • riittävästä kiireettömästä läsnäolosta ! (hui, olen kauhean tilannehätäinen)
  • seksuaalisesta hyvinvoinnista !
  • turvallisista ja iloa tuovista ihmissuhteista !
  • kodista ja elinympäristöstä ? (en viihdy/koe paikkaa omaksi, mutta ei lyhyen aikavälin asia)
  • mielekkäästä työstä, toiminnasta ja vaikutusmahdollisuuksista !
  • turvatusta toimeentulosta = Ok
  • kyvystä ohjata omaa elämää oikeaan suuntaan ! (vaikuttaa useat em. kohdat)
  • kyvystä selviytyä vaikeistakin elämäntilanteista ? (en tiedä, eikö tämäkin ole aika vaikea tilanne. Läheisen kuolemasta olen selvinnyt teininä)

Aion ottaa asiakseni alkuun levon ja palautumisen sekä rentoutumisen. Toki, se vaatii myös ajankäytön hallintaan. On raivattava tilaa mukaville jutuille. Tämä raivaus tapahtuu käytännössä omassa pääkopassa. Enkä tee tätä ensimmäistä kertaa. Se vaan unohtuu, kun pääsen suoritus -kierteeseen, jota tosin alituinen sairastelu on viime vuodet häirinnyt ja toisaalta patistanut terveinä hetkinä supersuorittamiseen. (jollakin on korvattava se, aika jo on menetty sairastelemalla=kuulostaa tyhmältä tiedän, mutta niin jattelen tai ainakin toimin).

Jos saisin 3 kpl Ok:ta lisää ehkä voisin vaikuttaa tuohon uneen ja sitä kautta sairasteluun. En usko, että se on avain lapsettomuuteen, mutta se voisi olla avain parempaan elämänlaatuun. Tiedän että sairastamisen ja unettomuuden yhdistelmä, näkyy myös elimistössä eli ei siitä ainakaan haittaa ole. Muut  huutomerkit saa toistaiseksi olla. Tosin kiiretön läsnäolo hokuttaisi.

Ja olin niin tyhmä, etten saanut totuudenmukaisesti klinikalla kerrottua miten huonossa kunnossa olen  11/2012-11/2013 ollut. Tyhmää.

10.12.2013

Inssikierron verinen päätös

Jos joka 8. onnistuu hedelmöittymään insiminaation avulla, niin on se kumma miten harvoin niistä  onnistumisista saa lukea. Enkä harmikseni saa itsekään kirjoittaa.

Mitä tässä pitäisi tehdä tulevan tauko kierron aikana, että pysyisi terveenä, nukkuisi, pääsisi eroon ulkopuolisista vitutuksen aiheista, tykkäisi puuhailla muutenkin kuin lapsentekomielessä, onnistuisi edes hetkittäin unohtamaan koko asian ja olisi sitten ensi kerralla kaikin tavoin kukkeimmillaan?

Raskaana > työpaikan pikkujoulut - no excuses?

En ole todistetusti raskaana. Syystä tai toisesta, mietin lähestyviä työpaikan pikkujouluja ja sitä, miten selviytyä niistä ilman, että kaikki nyökkäilevät tietäväisen näköisenä ja arvuuttelevat ainakin keskenään siinä tapauksessa jos en joisi. En ole tosiaankaan luppasuu, puolen litran siideri ottaa aikaa noin tunnin, enkä muista koska viimeksi olisi juonut enemmän. Viiniä saattaa mennä toistakin annosta, mutta koska inhoan humaltumista ja varsinkin sitä seuraavan päivän oloa, en oikeastaan koskaan juo kerrallaan annosta enempää.

No, kun syödään pitkän kaavan kautta on juomaa tarjolla alkumaljasta aina jälkkärijuomaan, joten mietin asiaa varmuuden vuoksi. Tapojahan, käytännössä toimiviksikin testattuja, löytyy.

Tajusin kuitenkin tätä  miettiessä, etten tarvitse mitään selittelyjä, juoman kippaamista jonnekin (joka on pöytiin tarjoilupaikoissa muuten aika haastavaa), omia juomia, antibioottikuuria, hautajaisia tms. vaikka tilanne olisikin nykyistä onnellisempi. Voisin ilmaista asian, että kerron kyllä, jos raskaana olen. Ts. voisin väittää etten keksi mitään miksi väittäisin etten ole, jos kerran olen.

Nyt tuon taitaa ymmärtää väärin. En todellakaan kertoisi kenellekään (niin vieraille ihmisille) mitään ennen kuin asiat ovat pidemmälle edenneet ja varmemmalla tolalla, vaan meidän työyhteisössä ja omalle suorapuheisuudelleni sopisi parhaiten asian mitätöinti kuittaamalla se niin, että kerron kyllä jos on kerrottavaa/enkä keksi mitään hyvää syytä miksi en asiaa myöntäisi,  jos se niin olisi.

Toisaalta voisin myös"supertärkeän treenin tai  kisan" varjolla kiertää asian. Katsoin, että lauantaina on Aktia Cup, johon voisin  vedota. Mutta siinä mennään vaarallisille vesille, koska se vaatisi kyllä myös sen kympin juoksemista, (ellei haluaisi ajautua valheiden kierteeseen ja käyttää kurkkukipua jatkotekosyynä). Enkä ole  hetkeen kunnolla vk-vauhtia juossut, joten kylmiltään sinne meno on todella huono ajatus.

Ja ainahan minulla on rakas närästykseni jota voin käyttää. Siitä olen jauhanut niin paljon, että siitä vaiheessa kun aloittaisin selittämään siitä, epäilevimmätkin vetäisivät kädet korville samoin tein. Alkoholi nimittäin tekee sille oikein oikeasti pahaa.

Ja tämäkin lätinä vain siksi, että tyhmässä mielessä kytee se pienen pieni mahdollisuus/toive raskaudesta. Todellisuudessa saan huoletta juoda joka juoman minkä eteeni saan.

Nyt mennään kp 29/dpo 14.  Testasin eilen negan.

9.12.2013

Luget loppui - oireet loppui

Nopsakasti loppui alavatsan nipistely ja jomototus sen myötä, kun lopetin Lugesteronin. Eilen aamulla otin viimeisen annokseni ja tänään ei ole tuntunut enää yhtään mitään. Seuraavaksi menkkakipuja siis.

Ja taas(!) pukkaa flunssanpoikaa, vastahan torstaina häädin flunssaoireita. Eilisen sain olla kohtuullisen normaalissa olossa.

Unettomuus & lapsettomuus

Jos unettomuudella olisi yhteys lapsettomuuteen se olisi omalla kohdallani pääsyy. Ja muutoin se kyllä onkin huonostivointini alku ja juuri, sillä olen ollut pieniä taukoja lukuunottamatta, jollain tavalla kipeänä, kohta 1,5 vuotta ja uskon, että jos olisi nukkunut en olisi ollut niin usein ja niin pitkään kipeänä. En ole kunnolla kipeä, mutten oikein tervekään. Koko ajan jotain. Se raastaa! Vituttaa ja jatkuessaan yhä edelleen, tuntuu äärettömän epäoikeudenmukaiselta.

Viime yönä tajusin, että nyt tuli vuosi täyteen unettomuutta. Se alkoi viime Joulun kynnyksellä ja äityi mahdottomaksi heinäkuussa. Alkuun en saanut unesta kiinni. Nukahdin 2-3 aikaan ja unet jäivät lyhyiksi. Tämä muuttui keväällä niin, että kun lopulta nukahdin heräsin parin tunnin kuluttua ja valvoin loppuyön. Ja lopulta kesällä loppuivat nukkumiset kokonaan. Saatoin nukkua useina öinä peräkkäin 2-3 tunnin unia. Päivisin en saanut  unta. Viimeöinen 5 tunnin yö oli siihen aikaan tuuletuksen arvoinen ilonaihe.

Syyskuusta alkaen on ollut parempaa. Nukahdan tunnin pyörimisen jälkeen ja nukun 6-7 h. Nyt  Marraskuun aikana olen alannut heräillyt 4-5 aikaan, enkä sen jälkeen enää nuku. Kun uni tulee puolen yön jälkeen, niin nukun n. 5 h unia. Lääkkeillä en halua nukkua kuin yhden yön silloin tällöin kun on oikein paha putki.

Kesällä ravasin työterveydessä ja lopulta neurologin pakeilla selvittelemässä unettomuuden syytä (aiemmin nukuin kuin tukki ja paikassa kuin paikassa). Minulle tehtiin mm. viikon mittainen aktigrafi, joka osoitti että parasympaattinen hermosto ei anna minun nukkua. Koska mitään hokkus pokkus tietä parempiin uniin ei kuitenkaan ole, ei auta toivoa kuin että kyse olisi  2013 vuoden kirouksesta ja taika raukeaisi vuoden vaihtuessa. Ylirasituksen piikkiin laitoin ennen ja kevensin treenit rankalla kädellä. Nyt olen lähes nollilla. Kevyttä kevyttä ulkoilua. Ei merkittävää vaikutusta.

Toki unettomuus vaikuttaa koko kokonaisuuteen ja mm. hormoneihin ja taas toisin päin. Olisi  mielenkiintoista tietää millaista olisi olla ihan normaali terveyden ja unen suhteen.

Nyt on ollut viikon ajan menkkamaisia kipuja (satunnaista viiltelyä ja jomotusta (etenkin öisin)) ja vilutusta, jotka tekivät minut jo erittäin toiveikkaaksi. Mieskin totesi, että vetosin useaan otteeseen ihan eri tavalla alkion hyvinvoinnin turvaamiseen. Sitten googlasin lugeoireita ja pitäydyin uskomaan vaistoani. Eilen aamulla tungin viimeisen Lugen ja nyt odottellaan sitten menkkoja alkaaksi.

5.12.2013

Tyhjä

Ihmisen vaisto kertoo asioita. Se kertoo auliisti totuuksia, jos sitä vain suostuu kuuntelemaan ja hyväksymään mitä se sanoo. Minä olen tyhjä. Tai kohtu on tyhjä. 

Viime yönä aloin sairastelemaan taas. Väsy, vilu ja lievää kurkkukipua. Illalla pitäisi kiskoa ykköset niskaan ja jaksaa viettää illanistujaisia jokavuotisessa itsenäisyyspäiväjuhlassa. Valvomisesta tai sen yrittämisestä ei  tarvi omalla kohdalla puhuakaan, olen varmaan joka vuosi pilkkinyt puolelta öin.

Toisaalta onni, että seuraava mahdollinen inssi olisi vasta tammikuussa eikä heti joulukuussa. Saa järjestellä rauhassa ajatuksensa. Aika ankeissa fiiliksissä nyt.

3.12.2013

Kp 23, dpo 8

Niin. Hmmm sellaista, että eileen ehtoolla, sitten hieman parempien tuulien jo puhaltaessa puuhastelimme miehen kanssa pihalla (Talvi tulee ja erinäisiä asioita olisi pitänyt tehdä, mutta emme kyllä "puuhastelleet"). Erinäistä rakentelua. Minä avustelemassa, milloin mitäkin pitämässä tai ojentamassa. Sain kipukohtauksen. Kova pistos alavatsassa oikealla puolella. Menin hetkeksi eteisen lattialle pötköttämään ja tunne meni nopeasti ohi.

Haluaisin olla optimisti ja uskoa, että:
a) meidän tilanne selkeytyy ja on sen jälkeen parempi kuin koskaan
b) kokemani kipu johtui kiinnittymisestä
c) valvoin sen yönkin jostain kohtaan b liittyvästä syystä

Tänään on ollut sitten menkkamaista lievää tunnetta. Senkin toiveikas optimisti kuvitteli joksikin merkiksi. Toivon kuitenkin etten toivo.

2.12.2013

Tunteiden mylläkkää

Sellaista on ollut viikonloppu. Ei valitettavasti ole mitään tekemistä inssin tai hedelmöittymisen kanssa. Tämä ensimmäinen inssi riitti ajamaan meidän parisuhteen kriittiseen pisteeseen. Jotenkin vuosia riivanneet riidanaiheet nousivat pintaa pahempina kuin koskaan ja tässä ihmetellään, että miten eteenpäin. Suhde on puntarissa ja ero ei ole koskaan tuntunut yhtä todennäköiseltä kuin nyt. Tarkoitus tälle kaikelle? Lapsettomuudelle ja aiemmalla laiskuudelle asian hoidossa? Kai ne inssistä alkoi uudelleen kyteä pinnan alla. Selvittämättömät ongelmat, puhumattomat riidat.

Olen ulissut kuin pieni sika. Mies ei ulissut, vaan vuoti sillä tavalla kuin aikuiset miehet vuotaa. Tähän päädyttiin vakavan erokeskustelun päätteeksi. Työkavereiltakaan ei ole voinut jäädä huomaamatta itkettynyt naamani. Lisäksi nukuin viime yönä kaksi tuntia, mikä ei yhtään reipastuttanut oloa.

En pystynyt olla jotain mitä olisi pitänyt olla ja mitä olisi halunnut olla, reilu, toista kunnioittava elämänkumppani. Olen kiukutellut, vähätellyt toista, nalkuttanut, haukkunut sivussa sukulaisetkin ja ollut laiska hoitamaan  suhdetta. Odottanut kuuta taivaalta. Vaatinut, vaatinut ja vaatinut toiselta.  Ja mitä kiukkua olen toista kohtaan tuntenut. En tiedä miksi.

Tällainen murrosikäinen idiootti kolmekymppinen. Pettynyt itseeni. Kunnioitus tai sen puute siihen omalta osaltani paljon kiteytyy. Ja se varmaan kertoo paljon tästä suhteesta? Olen ihan hirveän pahoillani siitä millainen olen ollut. Ikävintä on myöntää se tosiasia, että minä olen oikeasti sellainen eli tällainen ihminen. Pikkusieluinen, jopa narsisti (voiko narsisti tunnistaa olevansa narsisti? No ainakin narsistisia piirteitä olen tunnistavinani). Tiedän, miten olen käyttäytynyt ja miten ajanut toisen sellaiseen tilaan, ettei hän tiedä kumpi vaa'assa painaa enemmän. Parisuhteen hirveys vai se mitä kuvittelee tuntevansa.

Kyllä tässä on kana kynittävänä itseni kanssa. Siskoni viisauksia: elämässä on yksi ihminen, jonka kanssa pitää oppia tulemaan toimeen ja se on sinä itse. Ja se on se vaikein tyyppi. Sepä se.

Mutta parempi tässä vaiheessa laittaa asiat halki, poikki ja pinoon (helppoa eikä? kuin muita kärsijöitä ei ole.

Naapurin lasten iloiset äänet kuuluu. Ne tykkää mun miehestä.

28.11.2013

Kuuluuko nyt tuntua joltain?

Siis fyysisesti nyt inseminaation jälkeen ja ennen menkkojen alkua? Ei kuulu. Näin väitti enemmistö keskusteluketjuissa, jotka eilen kahlasin läpi.

Havahduin nimittäin eilen alavatsakipuihin. Sellaista pistävää, pystysuoraa kipua vasemmalla puolella. En ollut edes ajatellut, että inssin jälkeen voisi tuntua joltain. Tuntui kuitenkin. Toiset väittävät tunnistaneensa kiinnistymisen ja toisten mielestä sitä ei mitenkään voi tuntea. Itse toivon, että voisin joskus kuitenkin liittyä jompaan kumpaan joukkoon, olla jotain mieltä. Kiinnittymiseen toki tuo kipuilu ei mitenkään liittynyt, koska senhän pitäisi tapahtua noin viikon kuluttua.

Ympäri mennään ja yhteen tullaan. Saman asian äärellehän tässä päädyin kuin viimeisten luomukiertojenkin loppupuolella: tuntemuksiin ennen plussaa.  Saattaa tuntua vaikka ja miltä? Mutta se ei meinaa mitään - suuntaan eikä toiseen?

Tähän asti on ollut mukavaa, kun ollut puuhaa ja aikataulua: käyntiä ultrissa, piikittelyä, apteekkivierailuja. Tämä seuraavat kaksi viikkoa sen sijaan on pahin vaihe. Tuntemuksista ja "oireiden" kuvittelusta seuraa väistämättä toiveikkuutta, vaikka samaan aikaan toivoo ettei toivoisi.

Kun jos tämä ei kuitenkaan onnistu, seuraava inssi on ajankohtainen tammikuussa. Joulun pyhät osuu sopivasti kriittisimmille päiville ensi kierrossa, jos kierto pysyy nyt normaalina.

27.11.2013

Toiveikkuus + Luget uimahallissa

Toiveikkuus. Tuo niin harvoin kokemani tunne iski eilen. Oikeasti. Toiveikkuutta saa aika harvoin  tuntea. Miksiköhän? Toiveikkuus on kuin se pieni hetki jolloin huomaa, että auringon säde tosiaan osuu risukasaan. Ei vähän vaan pilkistä, vaan ihan  voi tuntea sen lämmön.

Tunteella ei tosin ole mitään tekemistä lapsettomuuden katkaisun kanssa, vaan se valui tajuntaan kun makasin mahallani fysioterapeutin möyhittävänä ja nilkasta kuului rutinaa. Olen vuosia kärsinyt nilkka-lonkka ongelmasta jonka sain onnettomuudessa 10 vuotta sitten. Olen  aina välillä nakannut ongelman nurkkaan ja jatkanut menoa ja taas välillä kokeillut fysioterapiaa. Syksyn puolimaratonin jälkeiset tuntemukset ajoivat kuitenkin asiantuntijan pakeille. Ensimmäistä kertaa olen tavannut sellaisen henkilön, joka saa asioita aikaan. Toki myös oma motivaatio on ollut kohdallaan ja harjoiteittaita on tullut tehtyä. Jei. Joskus minulla voi olla vielä kaksi normaalia jalkaa!

Toivon, että lähipäivinä saan kokea toiveikkuuden tunteen uudelleen. Esimerkiksi siinä joulukuun alkupuolella

Torstaina aloitan Lugesteronit. Voinko niitä käyttäessä uida? Käsitykseni mukaan silloin ollaan mömmöisiä eli ei varmaan?

25.11.2013

IUI

Tehty. Se on herran hallussa, miten loppu menee. Follikkeli ei ollut vielä puhjennut, mutta reunat oli jo"epäselvät" ja lääkärin mukaan se puhkeaa minä hetkenä hyvänsä ja ajoitus oli hänen mielestään paras mahdollinen. Tosin kertoi kyllä heti perään, että toisen koulukunnan mielestä todennäköisyys onnistua on parempi, jos rakkula on jo puhjennut (mielipide: jos on jotain mieltä, niin pitää pystyä seisomaan sanojen takana tai jättää sanomatta). Limaa oli kohdussa (olokin ollut limainen) ja kohdun liikkeet näkyivät minunkin silmään. Torstaina aloitan Lugesteronin.

Sain paperilla miehen tiedot, mutta paperissa ei ollut kaikkia samoja mitä kuulin sanallisesti. Tavara oli hyvää. Eteenpäin liikkuvia oli 53 % ja paikallaan liikkuvia 9 %. Siinä paperissa oli myös tieto joka sai mut suunniltaan. Pidättäytyminen (vrk) 2.

Olin hirveän hyvällä tuulella toimenpiteen jälkeen (en toiveikkaana, onnellisena tms. vaan relana ja ok), kunnes tuon huomasin. Me nimittäin kävimme lauantaina keskustelun siitä, montako päivää tulee maanantaihin mennessä viimeisestä tyhjennyksestä. Mies sanoi, että 5 päivää, eli torstaina, vaikka oli tyhjentänyt lauantaina sillä välin kun kävin ultrassa. Minkä helevetin takia tuosta piti valehdella? Ja miksi ylipäätään pitää valehdella tärkeiden asioiden äärellä? Tai vähemmän tärkeiden asioiden? Ei minkään kokoisten asioiden äärellä tule valehdella henkilölle, joka ei ole samaa sukua mutta asuu samassa taloudessa.

Meillä oli nimittäin keväällä kriisivaihe, kun sattumalta löysin miehen auton penkin alta lääkepaketin. Etsin veneen avaimia ja yhtäkkiä kourassa oli masislääke miehen nimellä. Myönsi syöneensä edellissyksystä eli yli puoli vuotta mitään sanomatta, vaikka sellaisia keskustelujakin olisi ollut joiden yhteydessä olisi voinut kertoa. Tulee mieleen, että olenko itse niin kamala, ettei mulle voi kertoa? Ja jos olen niin kamala, niin mitä muuta on pitänyt valehdella?

Sekö on siis tämän rujanssin opetus: huomio uudelleen, valehteleva yksilö, mieti vielä haluatko yhteisen loppuelämän tämän yksilön kanssa? Joo näitä asioita ei ollut tarkootus pärvööttää täälä. Ristus notta hänklöttää...

Väärät tavarat ja hailakka viiva

Sunnuntain ovulaatiotesti oli yhtä negatiivinen kuin aiemmatkin. Epätoivoissani tuijotin testiä niin läheltä, että sain liuskan pintamateriaalista kuviteltua sävyeroja.

Pistin negatestin jälkeen ohjeiden mukaan Pregnylin. Illalla kuvittelin jo tuntemuksia alavatsalla. Toivon, että se ehtii vaikuttaa. Täytyyhän sen ehtiä, kun lääkäri niin ohjeisti? Tosin mun keho ei ole toiminut tähän asti täysin odotusten mukaan.

Nukkumaan mennessä keksin uuden huolenaiheen: mitä jos saan inseminaatiossa vahingossa väärän miehen tavarat? Tämä huoli taitaa kyllä olla aika tarpeeton ja kertonee siitä, ettei todellisia huolenaiheita ole?

Ja ovisteisteistä ovisteihin. Tilasin ovulaatiotestejä, jotka eivät ehtineet tähän kiertoon (ts. varmaan tänään postilaatikossa). Kun eilen käytin viimeisen liuskan, jouduin ostoksille apteekkiin. Lähiapteekissa oli tarjolla kaksi testiä toinen hintaan 38 + ja toinen 42 +. Hinnoista pöyristyneenä päätin siirtää hankinnan seuraavaan aamuun, koska työmatkalla on isompi apteekki. Varroin apteekin edessä sen aukeamista, vain päästäkseni toteamaan, että myös sen valikoimissa oli vain kaksi testiä. Ostin edullisemman, joka maksoi 25,46 e, eli kappalehinta 5,092. Vahvistan: kiire on kallista ja ennakointi helppo tapa säästää.

Tein juuri ovistestin (kalliin testin), joka antoi selkeästi kontrolliviivaa hailakamman viivan. Hailakoin viivoin siis kohti inssiä!


23.11.2013

2. ultra - ei viivaa

Ovistestistä edelleen negaa. Kävin tänäaamuna taas ultrassa ja sain ohjeen, että lauantaina vielä Puregon ja sunnuntaiaamuna Pregnyl  - tuli plussa tai ei. Follikkelin koko oli nyt 20,5 mm ja limakalvo oli 10 mm. Pikku möllyköistä ei ollut puhetta, enkä tajunnut niistä kysyäkkään, kun lääkäri kesken kaiken kysyi "oliko meillä ollut oman lääkärin kanssa puhetta polyypista". Kääk, ei! No, sitten se ei ilmeisesti olutkaan polyyppi, vaan jotain härmää ultrassa. Inssiaika varattiin maanantaille ja lääkäri oli melko vakuuttunut, että sunnuntaina tulee ovistestistä plussa.

Olin jotenkin niin huolestuneessa mielentilassa vastaanotolla (ja muutenkin koko aika vilahti niin nopeasti ohi), etten saanut kysyttyä, että kannattaisiko nyt kuitenkin luomusti puuhastella ennen inssiä, jos ohimenon vaaraakin olisi tai miltä se uudelleen otettu FSH:n arvo näytti.

Nopasesti selasin keskustelupalstoilta muiden saamia ohjeita inssistä ja seksistä. Niiden perusteella nyt kannattaisi pitää karvaiset kädet peiton päälly puolella.

22.11.2013

Mööh!

Tein torstaiaamuna ensimmäisen ovulaatiotestin. Sain superhailakan viivan. Heräsin viiden aikaan viime yönä ja testasin taas.  Jostain syystä nyt edes hailakka viiva ei enää ilmestynyt. Eikä johtunut mistään aamuyön silmäsikkarasta, sillä ihan selvin päin kaksi silmää avoinna tikkua kyttäsin.

Sain ohjeeksi tehdä testin joka aamu (ja halutessa muulloinkin) siihen saakka, että saan testistä vahvan viivan. Jos Kun saan ovis plussan laitan Pregnylin. Jos ei viiva ilmesty, jatkan Puregonin piikittämistä. Vähän huolettaa olenko sössinyt niin, että Puregon loppuu kesken, varsinkin kun tuo plussa antaa odotuttaa itseään. Yhtenä iltana en nimittäin saanut/nähnyt "tippaa kärkeen" ja jouduin ottamaan sen 8 IU:ta varmuudeksi. Ja kun ei vieläkään mitään tullut ulos, sama uudelleen. Myös eilen joudun turvautumaan samaan haaskuuseen kertaalleen. Eli n. 24 IU:ta olen ruikkinut ilmaan. En kyllä tiedä miten pahaa jälkeä ilmakupla tuolla vatsanahoissa aiheuttaisi?

Toinen mieleen tullut huoli (on se mukavaa, kun voi olla huolissaan milloin mistäkin) on, että mitäs jos ne kaksi kasimillistä pikku follikkelia ottaakin superkasvupyrähdyksen sillä välillä kun se iso möllykkä vain olla möllöttää? Kai silti saan inssin?

Ei ole siis tarvinnut (saanut)  muuttaa huomista ultraa inssiksi. Manailinkohan varmasti jo alkuviikosta riittävästi, että sunnuntaihinhan se plussaus osuus. No, sinne se osuu. Enkä kysynyt kannattaako harjoittaa luomujyystöä varmuuden vuoksi vai pilaako se miehen tavaran niin, ettei sitä ole tarpeeksi sitten kun sitä pitäisi olla? Ainakin sperma-analyysiä varten piti pidättäytyä pari vuorokautta.

Josta tuli mieleen, että tässä kierrossa olemme kyllä pysyneet tähän asti visusti omilla sängyn puoliskoilla. Jotenkin omassa mielessä ei ole kertaakaan vielä ollut mielitekoja siihen suuntaan, eikä ilmeisesti toisellakaan osapuolella.

20.11.2013

Seuranraultra: 14,5 mm + 2 x 8 mm

Tänään kp 10 ja seurantaultra. Oikealla puolella oli 14,5 mm kokoinen follikkeli, seuranaan pienempi 8 mm folli. Vasemmalla puolella myös "kasimillinen" pikku-folli. Lääkärin mukaan keho on reagoinut Puregoniin niin kuin pitääkin, eikä flunssa ole ainakaan tähän mennessä ehtinyt vaikuttaa. Itseä hieman hirvittää tällainen luonnon kiertokulkuun kajoaminen. Kostaakohan luonto, kun sitä näin mennään sorkkimaan? Loppuuko munasolut kokonaan, kun niitä kypsetellään yli tarpeen.

Huomenna aloitan oviksen testaamisen ja toivottavasti inseminaatio olisi lauantaina. Aika on varattu seurantaultraan lauantaille ja se täytyy muuttaa tarvittaessa inssiksi. Eli viivaa tikkuun pitäisi saada perjantaina. Lauantai on vasta kp 13, kun luonnollisessa kierrossa ovikset ajoittuvat päiville 15-17. Toivottavasti tosiaan aikaistuu noin paljon, eikä osu siihen sunnuntaihin.

Mutta koska Pregnyl pistetään? Samantien kun saa kunnon viivan oviksesta?

19.11.2013

Seurantaultraan

Menen huomenna kunnon räkätaudissa. Mielenkiintoista kuulla mitä tästä tuumataan.

Kuvittelin, että kaksi päivää kunnon sairastelua riittäisi, mutta tällä hetkellä olo pääkopassa on sen verran ikävä, että järkevä kävisi lääkärissä ja sairastaisi kunnolla vielä pari seuraavaa päivääkin. En tiedä miten nämä flunssat on parin viime vuoden aikana muuttuneet tällaisiksi ihme koviksi. Jos ennen oli vähän päässä räkää ja yskää, sellaista normaalia jonka kanssa pystyi elämään, niin nykyään se on heti sängyn pohjalle mars. Päätä kolottaa, silmät vuotaa, räkää riittää ja lämpö kitkuttaa 37 tuntumaan (ei tietenkään kunnon lukemiin). Ja olo on KIPEÄ.

18.11.2013

Puregonia ja räkää

Tässä alkaa epäillä, että koko homman taustalla on jokin tarkoitus. Toiminta vastoin itseäni tai jotain muuta. Onko lapsettomuudella itsessään tarkoitus?

Aloitin Puregonin pistelyn perjantai-iltana. Perjantaina ja lauantain välisenä yönä sitten heräsin kivuliaaseen palloon kurkussa. Olen viimeksi sairastanut perinteisen räkätaudin viime tammikuussa, joten ei tullut mieleenkään, että sellainen olisi edes mahdollista. Varsinkin kun perjantai-illalla ei ollut vielä mitään oireita. Lauantain vietin kavereiden kanssa ja uskoin, että jos oikein positiivisesti suhtaudun ja olen niin kuin en huomaisi oireita, ehkä se menee ohi.

Ei mennyt. Sunnuntaiaamu oli vielä siedettävä, mutta kun illalla kaivauduin peiton alle kolotti niveliä ja hartioita. Pää oli täynnä räkään ja kuume nousi. Jouduin turvautumaan ylimääräiseen peittoon kun vilutti. Tauti etenee sen verran nopeasti ja yltyi niin kovaksi, että lienee viruksen aikaansaannossa.

No, entäs sitten ovulaatio, lähestyvä inseminaatio. Meneekö kaikki pilalle? Väistämättä alkaa miettiä kaiken tämän tarkoitusta. Miksi juuri silloin kun tartun tosissa toimiin? Enkö tosissani haluakkaan?

Samassa tilanteessa (tosin eri hoitovaiheessa) oleva ystävä puki omat ajatukseni sanoiksi. Hänkin oli miettinyt, että onko parisuhteesta aiheutuva epävarmuus taustalla siinä, että sisimmässään ei ihan tosissaan haluakaan lasta ja, että kaikki voisikin onnistua, kun itse vaan haluaisi. Oli hämmästyttävää kuulla tuo läheiseltä ihmiseltä, sillä olen itse usein miettinyt, että haluanko lasta 100 % vaiko vain 80 % ja onko tuo puuttuva 20 % syy siihen miksi meillä ei lasta ole. Jos todella haluaisin lapsen oikein 100 % varmuudella, sellainen myös tulisi. Onko lapsettomuus sen ansiota ja onko tuo 20 % epäilys sittenkin suojakeino?

Mieheni on minulle rakas ja tiedän, että hänkin välittää minusta omalla tavallaan. Silti sisimmässäni tiedän, että se mitä hän tuntee minua kohtaan (niin kuin nyt on mahdollista toisesta tietää) ei ole sitä mitä hän todella voisi tuntea. Helpommin sanottuna, en usko, että hän tykkää minusta niin kuin voisi jostain ihmisestä tykätä. Tässä kuvitelmani taustalla on myös yksi keskustelu jonka kävimme joskus vuosia sitten suhteemme alkuaikoina. Mies kertoi minulle ettei hän ole "sillä tavalla hulluna minuun" ja samassa keskustelussa kyseenalaisti rakkauden. Ja kyllähän me ihmiset vaan tunnemme asioita vaikkei ihminen niitä sanoisi. En voi sille mitään, että tunnen etten ehkä koskaan riitä hänelle tai en saa hänessä aikaan sellaisia tunteita mitä parisuhteessa pitäisi voida tuntea. Vaikka saan järkeiltyä asiat parhain päin, on se silti vähän itseään vastaan toimimista. Itsensä huijaamista?

Onko lapsettomuuden siis tarkoitus estää meitä lisääntymästä keskenämme? Ja kun väkisin yritän siihen itse puuttua, tulee mukaan tällaiset nuhakuumeet. Jos tarkoitukseen uskoisi, näin uskoisi.

Myös maha on ollut sekaisin Puregonin aloituksen jälkeen. Annos on 33,3 ja sen ei pitäis juuri aiheuttaa mitään, näin ainakin sanottiin. Keskiviikkona on seurantaultra ja ovis todennäköisesti ensi sunnuntaina tai maanantaina. Varmaan jos tässä jokin tarkoitus taustalla on, niin ovis osuu sunnuntaille. Haittaako flunssa inseminaatiota? Sitä yritin googlailla, mutta jäin ilman vastausta.

15.11.2013

1. ultra takana ja lapsettoman pennin venytystä

Viime viikolla hoitojen suunnittelukäynti ja miehen verikokeet 133 e. Tällä viikolla omat verikokeet + eka ultra 254,50 + Puregon, jota en vielä ole hakenut (hinta YA:n sivujen mukaan on 157,84 e). Pregnyl sitten ensi viikolla. Tähän asti on normaalielossakin mennyt kuukausittain kaikki mitä tulee, mutta tätä menoa Visa on tapissa Jouluun mennessä. Ja, jos tämä homma ei toimi, niin taitaa tuo olla tapissa koko ensi vuoden.

Väestöliiton etäisyys ja positiviinen mielikuva olivat ne tekijät, jotka saivat meidät päätymään siihen vaihtoehtoon. Mulla on  naurettavan lyhyt matka töistä sinne, joten en joudu olemaan useita tunteja pois töistä kesken päivän. Julkisella puolella olisimme varmasti pääseet kohtuullisemmalla taloudellisella panoksella, mutta toisaalta jos lopputulos on se mitä tässä haetaan, niin raha on aika marginaalista. Maksellaan sitten sitä Visaa vuodesta toiseen.

Ultrassa itsessään ei mitään uutta tai ihmeellistä, kaikki näyttää siltä miltä pitääkin. Myöskään mitään isoja ajatuksia, sulatuksia tai tunnepuuskia en ole tässä männä päivinä läpikäynyt. Liekö hiljasta hyväksyntää?

13.11.2013

Odottajan liikat

Se sitten jaksaa kiinnostaa. Niin kuin edellisistäkin vuodatuksista voi päätellä. Vuosi takaperin näin tallilla naisen, joka oli jo aika monennella kuulla. Ratsastin samalla tunnilla hänen kanssaan. Hän mahansa kanssa.

En uskaltaisi. En ehkä edes ensimmäisinä viikkoina. Riski tippumisesta on aika pieni (noin kerran/10 vuotta), mutta toisaalta pläjäys kohdalle osuessaan on aika raju ja vaarallinen.  Ajattelin, että jos ensimmäinen inssi onnistuisi saisin hienosti päättää kauden joulukuun loppuun. Ja ilmoittaa, etten jatka kevätkautta. Toisaalta pessimisti ei pety, joten varmaan on syytä ilmoittaa jatkavansa keväällä ja maksaa maksutkin jo joulukuussa.

12.11.2013

Asiat etenee: kp 2 ja eka ultra varattu

Haipakkaa on pitänyt muilla elämän alueilla niin, ettei oikein ole jäänyt sijaa miettiä tulevan kierron kuvioita. Mutta kyllä se tuolla jossain varmasti muhii, vaikken aatoksia kuulostelekaan. Nyt on kiertopäivä 2 ja perjantaina menen inseminaation ensimmäiseen ultraääni tutkimukseen. Siitä saan varmasti lisää myllerrystä mieleen.

Aiemmin kierrossa oli melkoista kipuilua alavatsan oikealla puolella, viime yöllä se oli keskittynyttä samaan kohtaan. Menkkakivuista siis on kyse, mutta miksi näin keskittynyt kipupiste? Yleensä olen kauttaaltaan alavatsa väänteillä.

Edelleen huomaan miettiväni treenejä ja yllätin viikonloppuna itseni ajattelemasta josko ilmoittautuisin Pirkan Hiihtoon ja hiihtäisin 90 km pertsalla. Tai keväällä jonnekin juoksuun. Tajusin, että ehkä en enää siinä vaiheessa hiihtelekään muuta kuin mummohiihtoa (toivottavasti en!) ja juokseminen loppuu vielä aikaisemmin kuin hiihto. Mutta mielessäni rakentelen kai jo jotain plan beetä, suojamuureja pettymyksen vyörymistä hidastamaan siltä varalta, etteivät asiat suju niin kuin toivoisin. Olisi sitten jotain muuta mitä odottaa ja mihin tähdätä.

6.11.2013

Suunnittelukäynnillä

Suunnittelukäynti on nyt takana ja inseminaatio edessä ensi kierrossa. En tiedä miksi kuvittelin jotain pehmeämpää tapaa edetä hoidoissa. Olin pillahtaa itkuun vastaanotolla, kun lääkäri esitteli suosituksensa. Se kuulostaa niin kovin kovin ISOLTA askeleeta. Näin alussa heti! Kun sitä silminnähden epäröin, hän kyllä tarjosi, että voitaisiin vielä katsoa yksi kierto ja miten se toimii. Viime marraskuun labrassa mulla oli ollut S-FSH viitearvon ylärajalla. Nyt se katsotaan uudelleen.

Huolehdin taas asioita eteenpäin. Pelkään, että  jos tämä ei onnistukaan, oikeasti joudumme toteamaan ettei meille koskaan tule lasta. Tunnelin päässä odottaa vääjämättä mörkö, jota en halua kohdata. Pessimisti ei pety, mutta masentuu melko varmasti. Ehkä sen takia olen lykännyt hoitoihin menoa ja jatkanut yritystä ilman ulkopuolista apua.

Luin odotustilassa Simpukka ry:n lehteä. Sitä selaillessa tajusin, että vaikka periaatteessa tiedän kärsiväni lapsettomuudesta (ja loppukierrosta käyn aina läpi joukon erinäisiä epätoivon tunteita eikä meillä pitkän yrittämisen jälkeen ole lasta), siltikään en tunnista kuuluvani ryhmään lapsettomat. Edelleen jollain taholla (tyhmällä taholla) ajattelen, että kyllä se onnistuisi jos oikein haluaisin. Mahtaako tämäkin olla, jokin itsesuojelumekanismi?

Paljon pyörii päässä tunteita, jotka pitäisi käsitellä.

4.11.2013

Lyhyestä virsi kaunis

Ei tässä mitään kaunista kyllä ole. Kävin hetki sitten työpaikan jääkaapilla kiskomassa kitusiini metvaria oltermannilla. Tiedättehän metukka ja oltsi rullaksi ja naaaatitaan? Muutama sellainen. Oli jäänyt sinne viime viikolta, enkä voinut vastustaa. Tyhmä minä! Menin alunperin keittiöön hakemaan kuumaa vettä lakritsijuuriteetä varten. Viime viikon lopussa alkoi taas närästykset ja aamuiset happokurkkuärsytykset. Sen takia teetä - ei kahvia. Metukka kyllä on niin rasvaista, että sillä pääsee samaan tulokseen kuin kahvilla. Ei siis mitään tolkkua.

Hyväksyin sen, että alavatsakivut olivat vain alavatsakipuja. Ei oireita mistään positiivisesta. Odotan ylihuomista ilolla. Vaikka se on vain hoitejen suunnittelua, niin saadaanpahan edes jotain eteenpäin tällä sektorilla.

3.11.2013

Alavatsakipuja

Perjantaista alkaen. Eilen kipu oli oikealla puolella. Tänään vasemmalla ja selkäesti kaukana eilisestä pisteestä.

Googlasin keskustelupalstojen viestiketjuja alavatsakivuista ennen plussaa. Vietin nenä kiinni puhelimen näytössä tunnin ja yhteenveto vastaksista: voi olla alavatsakipuja, mutta pääasiassa plussaajien kivut ajoittuivat ajankohtaan, jossa menkat oli jo jääneet pois. Ts. noin viikosta 5 eteenpäin. Pari henkilöä oli kirjoittanut kipuileensa 4. viikolla ja yksi 3. viikolla (menossa nyt). Ei siis mitenkään pitäisi antaa itsensä kuvitella, että tämä liittyisi hedelmöittymiseen. Ja vasta alkuviikollahan tikutin oviksen. Taas sitä antoi toiveikkuudelle vallan. Uhmakkaasti join lauantai-illalla vähän siideriä. Osoittaakseni itselleni, etten oikeasti usko. Vaikka vielä vähän kuitenkin uskon.

Pääasissa plussaajien kipu on menkkamaista ja aaltoilevaan, joillakin kovin kovaakin. Tämä ei ole sellaista. Selkästi yhteen kohtaan keskittyvää jomotusta. Tuntuu, että eilinen metsässä römmitty pari tuntia pahensi kipua. Joku tulehdus? Eli kirvestä kaivoon ja itse perässä? En perunut keskiviikon hoitojen suunnitteluaikaa.

1.11.2013

Tunne - ei tärpännyt taaskaan

Sellainen on tunne. Olen kahlannut edellisissä kierroissa tässä vaiheessa läpi netin keskusteluja aiheesta raskauden ensimmäiset oireet ennen plussaa. Tässä kuussa yritän olla tekemättä sitä. Varsinkin kun päädyn aina niihin samoihin viestiketjuihin ja osaan ne ehkä kohta ulkoa. Ja muutenkin. Paitsi että oireet ovat yksilöllisiä, niin lähes kaikki niistä on mahdollista kuvitella. Itsensä huijaaminen näissä jutuissa on helppoa.

Esimerkiksi joku oli kirjoittanut, että joutui alkuun ravaamaan koko ajan vessassa. No, eilen mulla oli sellainen päivä: ravasin vessassa. Toinen oli kirjoitti kuumista aalloista. Viime yönä oli niitäkin. Heräsin keskellä yötä kuumuuteen. Joku karmeasta väsymyksestä. No tähän vuoden aikaan tässä maassa, väsymystä taitaa potea 85 % kansasta, joten siitä ei kannata edes kuvitella vetävänsä johtopäätöksiä. Turvonnutkin olen. Tai kuvittelen olevani.

Jokin osa hartaasti haluaa uskoa, että nyt on erilainen tunne kuin edellisissä kierroissa.  Ja harkitsin jo, että peruisin ensi viikolle varaamani ajan hoitojen suunnitteluun. Mutta realisti minä (joka  tietää totuuden eikä huijaa, joka siis puhuu sisäistä ääntä), kertoo ettei tärpännyt. Tunne on vahva, mutta sitä häiritsee kuvitelmat erilaisista ensioireista.

30.10.2013

Muutakin kuin lapsettomuutta

Hmmm, mukavaa on, kun huomaa odottavansa innolla muitakin asioita, kuin lasta ja suunnittelevansa muutakin kuin äitiytymistä. Sitä en tiedä onko se omassa tapauksessa vähän huolestuttavaa, että se muu on liikunta. Johon siis on jo olemassa melko merkittävä pakkomielteisyys ja lähiaikoina koettu treenin ylimeno.

Olen pitänyt lepojaksoa liikunnoista (tai keventänyt ja vähentänyt paljon) viime viikkoina. Ja huomaan, että päivä päivältä polttelee enemmän päästä liikkumaan. Salilla olen käynyt, vähän juossut ja ratsastanut. Mutta nyt myös uinti ja fillarointi alkavat tuntua pitkästä aikaa harkittavilta. Sauvarinteeseen mieli palaa, pitkistä lenkeistä puhumattakaan. Töissäkin olen jotain keskittymishäiriötä purkanut tekemällä välillä saliohjelmia (niitä on kohta monta)...Ergotestikin olisi mukava käydä tekemässä tässä "pk-kauden kynnyksellä".

Viikonloppuna on onneksi vielä Raatojuoksu. Siihen on mukava suunnistukset päättää tältä vuodelta.

Olen  miettinyt liikkumista myös vauvamahan kanssa ja sen ehdoilla. Oma siskoni oli kuopustaan odottaessa liikkeessä alkamoisen myöhään. Hiihtolomaviikolla (9) kävi vielä laskettelemassa ja muutenkin hiihti perinteistäkin vielä maaliskuun puoliväliin. Kuopusensa syntyi huhtikuun lopussa.  Itseäni nuorempi työkaveri taas kertoi, ettei liikkumisesta tullut raskauden aikana yhtään mitään. Niin odotan! Sitäkin...

29.10.2013

Astetta erottuvampi viiva

Olinko hätäinen? Eilen illalla tuli ne aamupäivällä kaipaamani oireet: kiukku, kipuilu, limaisuus, turvotus...Jopa hienoinen finni näkyy leuassa. Se on ollut tuttu ilmiö kierron keskivaiheilla monet vuodet.  Sain myös sunnuntaita voimakkaamman viivan tikkuun! Erottuvuus oli suunnilleen sama kuin viime kuussa tikuttamani.

Nyt sitten on ajankohta hyödynnetty niin tarkasti kuin mahdollista. Vieläköhän toiveikkaana pinnistelisin kaksi viikkoa peukut pystyssä ja sormet ristissä. 

28.10.2013

Hoitojen suunnitteluun

Niivvaan kävi. Soitin VL:n ja sovin ensi viikolle ajan lapsettomuushoitojen suunnittelulle omalääkärin kanssa. Soitin kysyäkseni mitä nyt pitäisi tehdä. Perustutkimukset on tehty vuoden lopussa ja alussa. Sen jälkeen ollaan vain ihmetelty eikä mitään ole tapahtunut. Pöh. Ei  olla "vain ihmetelty". Kyllä on puurrettu jok´ikisessä kierrossa asian eteen. Tuloksetta.

Olo oli heti rauhallisempi. Arpominen päättyy. Raha-asioista meillä on ollut viime kuukaudet kinastelua muutenkin, joten nyt on kaivettava kuluneen vuoden tiedot esille ja otettava laskin käteen. Omat tulot ja menot ovat olleet asuntolainan ottamisen  jälkeen n. euron tarkassa seurannassa. Ja budjetointi kuukausitasolla vuosi eteenpäin tapana. Mutta yhteisen tilin tulot ja menot ovat eri asia. Laitetaan molemma yhtä suuri summa (tai pieni) ja pääasiassa rahat menee asumiskuluihin, ruokaan ym. välttämättömiin hankintoihin.

Satunnaisesti tili ylittyy. Viimeksi viime viikolla kävi näin. Olen paljon miettinyt, miten lapsiperheessä rahat riittää. En ymmärrä, mutta siitä lisää toisella kerralla. Tämä lätinä pohjustuksena siihen, että täytyy katsoa miten penni venyy hoitoihin. Mietin jo  hakeutuisinko julkiselle puolelle tähänastisten tietojeni kanssa. Mutta näköjään en.

Onko muuten reilua, ettei mikään osa-alue elämässä onnistu? Jalka on romuna, ihmisiä näkee harvoin, lasta ei kuulu, sopivia työpaikkoja ei ole/eikä jaksa hakea, raha rajoittaa arkea ja suhde takkuaa. Ylipäätään elämä on vähän surullista ja vaikeaa. Se eniten tekee...Itse en näe/ajattele surua ja vaikeutta, mutta pidempään minut tunteneet kyllä. Ja kun siitä on ollut puhe, se painaa mielessä.

Haalea viiva :(

Pitäisikö huolestua, kun en enää ole kipeä oviksen aikaan? Vuosi sitten vielä olin edes sitä. Elokuussakin vielä alamasua kipristeli ja paisuin ovispäivän tienoilla (muistan tämän siksi, että oli joku palaveri jonka aikaan kipristelyä esiintyi).

Eilen tikutin oviksen ja sain haaleaakin haaleamman viivan. Ihan kuten viime kierrossa, mutta vielä vähän haaleamman. Näytin miehelle ja kysyin näkeekö viivan. Sitä kun alkaa epäillä, että kuvittelee näkevänsä vaikkei viivaa olisi. Kyllä näki ja haaleamman kuin viime kierrossa. Ehkä se oli sitten jo mennyt ja tikutin jotain rippeitä tai sitten se vaan on mun maksimi. Tai ehkä oli vasta nousussa. Mutta totuus on, etten ole koskaan saanut oikeaa REILUA viivaa.

Viime kierrossakaan ei ollut kipuiluja eikä rintojen arkuutta. Eikä paisuntaa ovista ennen. Sitä sellaista paisumista ettei housut mahdu päälle.Onko LH on liian matala? Mitäs jos se on? Tuhlaanko tässä aikaan odotellessa,  jos vielä luomusti onnistuisi? Onko kaikella yhteys toisiinsa. Onko hedelmällisyys laskenut olemattomiin. Ehkei kannata odotella. Mutta tämä kierto on pakko odotella.

25.10.2013

Kolmekymppisen murrosikä - vaikeaa

En tiedä kultaako aika muistot, mutta väitän ettei murkkuilu ollut yhtä vaikeaa silloin kun se oli iän puolesta oikeasti ajankohtaista. Tai voi olla, etten ole vielä elänyt murrosikää. Nyt elän ja parin päivän takainen Ylen juttu life coacheista lisäsi vettä myllyyn.

Kolmekymppisenä murrosiässä täytyy sietää ja ruotia myös puoliskon elämää ja ongelmia. Tämä on nyt lapsettomuutta akuutimpi asia meillä ja on siirtänyt tehokkaasti ajatuksen lapsen tekemisestä. Siirtänyt etenkin tässä tärkeimmässä kierron vaiheessa - onko sekin jokin tiedostamaton itse ohjaus pois asian ääreltä ennen kuin toinen soppa on jäähtynyt?

Aamupala pöydässä kinattiin pillerin puolikkaasta, joka oli lojunut vessassa lavuaarin vieressä pari päivää. Mieheni syö masennuslääkkeitä. Sain tämän vahingossa selville viime keväänä, kun kurkistin apukuskin penkin alle jotain etsimään. Löydöksen jälkeen koin itseni maailman tyhmimmäksi ja loukatuksi. Syksystä kevääseen syönyt, mitään kertomatta. Mitä se kertoo meidän keskinäisestä "luottamuksesta", musta ihmisenä ja kuuntelijana?Ja nyt aamulla tajusin, että tämä tabletin puolikas ei kyllä ole mikään särkylääke, kokonsa takia. Tämä oli niitä. Ja taas päästiin siihen, että toinen on masentunut ja on ollut koko elämänsä. Ja syö lääkkeitä. Miten olin unohtanut koko asian?

Olen varmasti väärä ihminen kirjoittamaan mitään masennuksen hoidosta, kun en ole itse asiaa läpi käynyt, mutta maalaisjärki (jota kuvittelen päässäni olevan) sanoo, että jos masennus on sairaus sitä pitäisi hoitaa. Ja pillerien popsiminen vuodesta toiseen ei voi olla oikea tapa. Miten sillä pääsee kiinni itse sairauden aiheuttajaan, jollei muuten työstä asioita eteenpäin. Vai voiko niitä vaan syödä? Kirjoittaako lääkärit tosiaan vuodesta toiseen reseptin, kun menee pyytämään ja sanoo, että tarvii kun ei muuten selviäisi arjesta.

Kun ei jaksa arkea? Miten jaksaa sitten, kun tekeminen ja vastuu lisääntyy lapsen myötä.

Niin ja siihen omaan murkkuiluun. Nämä ja edellisten päivien aikana jauhetut tunteet aiheuttaa hämmennystä ja ahdistusta - mitäköhän minä tahdon? Uskallanko edes tunnistaa/myöntää mitä tahdon, jos alitajunnassani tiedän että se onkin jotain ihan muuta kuin nykyinen elämä? Onko kumppani väärä?

Haluasin kiihkeästi lukea elämästä ja ajatuksista masentuneen ihmisen rinnalla. Tiedän, että se näkyy minunkin elämisessä surullisena sävynä ja vaikeutena.

24.10.2013

Hyvä päivä

eilen.  Paitsi töissä ja ilta ysin jälkeen. Töissä en jaksanut millään keskittyä, kaikki takkusi enkä saanut mitään aikaan. Illalla ysin jälkeen aloin kiukkuamaan tekemättömiä töitä. Huomaan, että useampi ilta on mennyt sillä kaavalla, että kaadun suoraan kotihommista (oikeasti kotihommia: tiskausta, kokkailua töihin, pyykin laittoa tms.) sänkyyn. Muutaman tuollainen ilta putkeen ja alkaa iltaisin kiukuttamaan. Sitä silmäilee kelloa ja puntaroi mitä kaikkea PITÄÄ tehdä ennen nukkumaan menoa. Kiukku ja kärsimättömyys kasvaa samalla kun kello matelee myöhemmäksi.Olen tullut kotiin  kasin ysin välillä iltaisin. Siinä syy, miksi pitää riekata illat. Oma vika.Ei siis kovin otollista aikaa niille toisille kotihommille.

Ovis ajoittuu ikävästi viikonloppuun pe-su, joka on tarkoitus viettää mökillä ei-kahden. Jos olisi joku muun viikonloppu käytettävissä, siirtäisin mökkeilyn sinne. Muttei ole. Seuraava vapaa on joulukuun puolella.

Eilen ajattelin (jossain puuhien välissä), etten haluakaan lasta vielä...Siis kahden vuoden yrittämisen jälkeen ajattelin noin - olen kyllä aina joskus ajatellut noin, vaikken ajattele noin. Selkeää. Yrittääköhän alitajunta huijata...Etten panostaisi taas hullun tavoin tähän kiertoon ja sillä pilaisi juttua? Vai onko se vain luontainen siirtymä noista edellisen postauksen ajatuksista?

23.10.2013

Jospa tällä tarkoitus?

On menossa sellainen kierto kun taas mietitään, että pitääkö luopua lapsihaaveista ja keskittyä meidän kahden välisiin ongelmiin. Tiedän, ettei lapsen tulo meidän kahden välisiä asioita korjaisi, mutta paljon muuta kyllä. Kuten kokoisensa ja näköisensä aukon tässä elossamme.

Suhteessa siis sinällään ei ole vikaa:arki toimii, luotetaan toisiimme, hellyyttä on, mukavaa on yhdessä ja aikaa vietetään yhdessä. Ulospäin ollaan kutakuinkin söötti pariskunta, kuin paita ja peppu (jopa). MUTTA intohimo ja halu, ei mitenkään kuulu meidän suhteeseen. Ja on ollut alusta alkaen niin (eli vuosien ongelma). Kun ei ole sitä ei ole. Toki toinen voisi toisen mielestä tehdä kaikkea toisin ja makuukammarista pitäisi pysyä kaukana jne. Ongelma nostaa päätää nyt kun sitä halua pitäisi löytyä. Löytyy vain kiukkua ja ärtyneisyyttä.

Se laittaa pohtimaan, että onko siinä koko villakoiran ydin. Jos uskoisin tarkoitukseen uskoisin näin:  lapsettomuuden tarkoitus on saattaa meidän asiat kuntoon ja ennen kuin pureskelemme nämä asiat, ei meille lasta suoda. Näitä jaksoja tulee aina johonkin väliin. Nyt on sellainen.

22.10.2013

Äitee juttukaverina

Kun lähipiirissä ei ole ketään (miestä lukuunottamatta), jolle tästä lapsettomuudesta ja siihen liittyvistä tuntemuksista ja ajatuksista puhua valittaa, kokeilin viikonloppuna puhua valittaa omalle äireelle. On ystäviä joille voisi puhua ja joille olenkin puhunut, mutta en ilkeä aina puhua. Aina samasta aiheesta, jossa ei ole mitään muutosta ja ajatukset on sitä samaa epätoivoa. Ja tietynlaisen hetkenkin tällaiset jutut vaatii. Ei ole sellaista ohimennen  puhuttavaa juttua tämä, enkä puhelimessa osaa näitä. Pitää olla iltapuoli ja nenän edessä tilkka viiniä. Rauhallista ja mukavaa. Tiedän, että voisin  puhua, mutta usein oma mieliala laskee pohjamutiin sen myötä. Niimpä usein yritän puhua muusta ja keskittyä muihin juttuihin, kun ystävien kanssa on juttutuokio.

Olen koittanu ennenkin äireeltä hakea jotain suuntaa antavaa tai tukea. Varmaankin haen uskoa, joka itseltä alkaa hiipua. Menestys oli tälläkin kertaa yhtä huono. Käskee keskittymään asiaan kerrallaan ja tällä kerralla se saisi olla oma hyvinvointi. Ja kertoi esimerkin siitä kuinka joku oli vuosia yrittänyt lasta jonkun kanssa ja sitten, kun vaihtoi miestä, niin hups vaan! - ja oli raskaana.

Sellanen hylkimisvaihtoehto olisi hirveä! Ja olin tässä keskustelussa vielä siinä mielentilassa, että päätin ottaa siitä takuuvarman selittäjän omalle lapsettomuudelleni. Sain oikein hyvän syyn kieriskellä itsesäälissä ja tuntea pahaa mieltä.

Ainoa mistä otin onkeeni oli E- ja D-vitamiinit. Niitäkin kyllä taidan saada riittävästi. Ainoa ongelmana on B12-vitamiini ja foolihappo. Koska olen syönyt happosalpaajia, ei mahalaukku tuota sisäistä tekijää jota tarvitaan B12-vitamiinin imeytymiseen. Ja foolihapon imeytymiseen tarvitaan B12-vitamiinia. D-vitamiiniakin lisäsin viimeisimmästä saantisuosituksen myötä.

Nyt olo on ollut parempi ja siirryin hetkeksi joka toinen päivä salpaukseen. Parin viikon kuluttua jätän salpaajat kokonaan pois. Sen myötä tuo B12-ongelmakin (toivottavasti) korjautuu. Gastriitti paranee valitettavasti hitaasti.

Niin ja ne vatsaa hellivät keittolounaan? Pah! Ei onnistunut.

Kierron puoliväli lähestyy ja laskurin mukaan ovis pitäisi olla lauantaina. Vielä kun huvittaisi puuhailla sen eteen jotain. Ei kerta kaikkiaan huvita. Nukkua haluan.

17.10.2013

Ei mitään kerrottavaa

Ei sitten minkäänlaisia ajatuksia tai tuntemuksia! En ole käryillä kiertopäivästä, enkä oikein mistään muustakaan. No, mikään tärkeä ajankohta nyt ainakaan ole menossa sen verran kuitenkin. Alkuviikosta oli jo monta kertaa soittamassa vl:n, että nyt jatketaan siitä mihin kevättalvella jäätiin. Aina olen saanut itseni ajoissa kiinni. Vuoden loppuun vielä tällä tavalla. Se on päätetty.

Kummeksun, miksi joissain kierroissa on selvästi enemmän oiretta kuin toisessa. Viime kiertohan oli sellainen mitään sanomaton. En ollut oviksen aikaan kipeä, mitään rintojen arkuutta ei ollut. Ja jos oikein muistan, puuttuu myös perinteisesti kierron keskivaiheilla tapahtuva riitely. Se, joka alkaa ihan tyhmästä kiukuttelusta, asia kun asia kelpaa aiheeksi, ja päätyy dramaattisten käänteiden kautta itkun tuherrukseen. Yleensä silloin kun pitäisi mennä nukkumaan. Niitä ei ollut. Se ei varmaan ole hyvä asia. Ehken ovuloinut ollenkaan? Vaikka olin tuntevinani kipuilun? Tikuttamallakaan en saanut viivaa. Ei kun nyt en muista enää yhtikäs mitään, joten riittää tältä erää.

15.10.2013

Ellun kana

(Ei liity mitenkään tämän blogin aiheeseen). Glup. Ny tuloo (prkl) oikiasti relattua. Tierä sitte onko sen enempää relana, josson romuna? Mutta niivvaa kävi, jotta ny o sitte jalakapöytä särki. Rasitusmurtuma?

Mullon jo pitkähä ollu toises kintus oireeta varpahis. Siis varpahis! Pikkuusessa ja siinä toises sen viereeses. Mutten oo kiinnittäny siihe sen kummemmin huamiota. Menny vaa tyynesti ku ellun kana. Vai menöökö ne kanat? Varmaha joku sisäkiarto askelees. Muttei pyhänä tuntunu miltää, mihinään.

Kyllä moon tienny ettei nykyyset niket oo mulle parhaat maharolliset, mutten tajunnu jotta näillä vähillä kilometriillä tällääsiä trukoomia sattuus. Ny vaa levätähän ja katotahan. Nii ja keskitytähän siihen oleellisehen eli äireeksi -projektihi. Ainakaa ei tuu ropalle liikaa fyysisen rääkin kautti ressiä.

Ja toiseksi projektiksi otan (jos vaa tästä yhtää tokenen): jalaat kuntohon osa III. Moon siis oikiasti tosisnani aloottanu tämän jo kahtehen kertaha aiemminki. Viime syksynä viimmeeksi. Vapaita painoja salilla, korea, tasapainoolua lauralla (nilikan reeniä) ja jalakapohjien jumppaa. Näin on tehtävä. Ens viikosta alkaen. Ny vaa kanaallaan.



14.10.2013

Löhöä tiedossa!

Nyt on paketissa kesäkausi. Ainakin viimeistä silausta vaille. Kipitin eilisen Vantaan puolikkaan ihan kohtuu hyvissä tunnelmissa.

Puolikkaan juoksijat kiersivät reitin kahteen kertaa, maran juoksijat neljään (4!) kertaan. Kaksi kertaa kiertäminen oli ihan ok, ei ehtinyt puuduttaa eikä joka mutka ollut toisellakaan kierroksella tuttu. Ensimmäinen kierros meni kaverin kanssa jutellessa ja oli hujauksessa ohi.

Tuosta voi päätellä ettei vauhti ollut hirmuinen, kohtuu tasainen kuitenkin. Vauhdinjako onnistui loistavasti, sillä kipusin omassa sarjassani toisella kierroksella yli 50 sijaa ylöspäin.

Kakkosella ei enää juteltu vaan pistettiin tossua toisen eteen. Alussa karanneiden 2 tunnin jänisten selät tulivat vastaan muutama kilometri ennen maalia eli ehdin liukahtamaan maalilinjan yli alle kahteen tuntiin. Se on kohtuu hyvä, sillä olen juossut noin kerran viikossa varsinaisen juoksulenkin ja kerran viikossa suunnistanut. Muutama viikko ennen tätä, kävin varsinaisilla juoksulenkeillä  2 kertaa viikossa, mutta pisin pohjalenkki oli 15 km, koko kesän aikana. Tiedossa siis oli ettei näillä tunti- ja kilometrimäärillä tavoitella 4:lla alkavia lukuja.

Maha oli heikoin lenkki. Suolistossa nipisteli ja pelkäsin, että joudun poikkeamaan puskassa. En ollut mielestäni syönyt mitään vaikeasti sulavaa tms. poikkeavaa. Toisen kierroksen ajan myös oksetti ja teki mieli kiskoa sykevyö alas. Vuodon suhteen selvisin ongelmitta=ilman huussipysähdystä.



Keli suosi juoksijoita. Lämmön lisäksi nautimme väriloistosta. Luonnollisesti haluan pysyä itse poissa kuvista.

Nyt ei ole tiedossa pitkään aikaan mitään kuormittavaa. Mahtavaa löhöä! Happosalpaajakuuri jatkuu vielä tämän viikon ja sitten selviää poistuiko ongelma. Muutoin olo on viime päivät ollut huomattavasti parempi kuin viime viikolla. Sain tehtyä päätöksiä töidenkin suhteen. Joten ei ole tulossa sillekään rintamalla muutoksia tai muutosstressikuormaa. Eli summa summa rum: nyt pitäisi olosuhteet paremmalle voinnille olla oikein otolliset ja toivottavasti sen myötä myös raskautumiselle?

11.10.2013

Rähmänkäkkärä

Tänäaamuna alkoivat. Ja itku pääsi jo illalla. Pääsi, vaikka olin niiiin tietoinen, että alkavat. Nukkumaan mennessä  se tuli ja kieriskelin itsesäälissä samojen kysymysten kanssa kuin useina kuukausina ennenkin: mitä jos lasta ei oikeasti tule, miten voi olla niin vaikeaa, mikä vika mussa on, eikö ole kohtuutonta...jne. (Ei muuten ole hyvä sängyssä käydä läpi tätä kuviota. Nukahtaminen vaikeutuu ja seuraavana aamuna on höntti olo)

Käytiin sekin keskustelu, että täytyykö ottaa lainaa, että on varaa jatkaa hoitoja? No, ei varmana oteta. Se on suu säkkiä myöre. Tosin se on jo nyt. En tiedä miksi. Taloudellisesti vuosi on ollut ankea, koko ajan tase nollilla tai hiukka miinuksella. Aina kuvittelee, että seuraava kuukausi on yllätyksetön, mutta ei. Ei ne ole. Ja pääasiassa kaikki menot ovat ns. "pakollisia" menoja. Ei vaatteita, ylellisyyttä, lomia (paitsi ensi kuussa Roomaan), ulkonasyöntiä tms. Parhaimmillaan luxus on parempaa leipää ja mökki viikonloppua. Pitäisi pienentää lainanlyhynnystä, muttei anna luoto periksi. Sitäkin mietin, että stressaanko taloudesta tietämättäni enemmän kuin kuvittelen. Kyllä se melkein päivittäin ajatuksissa on. Voiko se olla este?

Nyt taas uskon, luotan, toivon ja etenkin kuvittelen, että kun tämän vuoden jatkuneet ongelmat on selätetty ja oma vointi paranee. Asiat kääntyy paremmin päin...Lainasin Paula Heinosen kirjan.

Aikataulullisesti vuotopäivät etenee juuri pahimman skenaarion mukaan. Katselin jo reitin huussitarjontaa.

10.10.2013

Odottelu jatkuu...

Kp 32 ja odottelu jatkuu. Olin toiveikas, että vuoto olisi alkanut eilen. En muistanutkaan, että ennen menkkoja esiintyy päänsärkyä ja kiukuttelua. Päänsärky on viimeisen puolentoista vuoden aikana alkanut uusi oire. No, eilen se oli. Eli tänään alkaa ja sunnuntaiksi saan siis juoksuseuraa.

Seuraavassa kierrossa alkaa uusi ajanjakso. Kehoni on temppelini -kausi! Happosalpaajakuuri loppuu, kesäkauden liikat on paketissa sunnuntain jälkeen ja saan relata. Saa tehdä mitä tykkään tai olla tekemättä. Marraskuussa on Raatojuoksu, mutta se on eri asia, koska kyseessä on suunnistus eli tekee mielelle hyvää. Eikä sinne treenata. Miten odotankaan sunnuntai-iltaa!

9.10.2013

Kp 31 ja ärsyttävää odottelua

Se ärsyttävä tunne kun tietää, että menkat alkaa. MUTTA eipäs me aletakkaan! Ja vaikkas kuinka päätän, etten ala kuvittelemaan (tätä tapahtuu) mitään mahdottumuuksia, niin kuitenkin alan. Jos sittenkin...Tuntemusten kuulostelua melkein kynä ja paperi valmiina. Joo, ihan niin kun olis erilainen olo...

Kiusallaan siirtyvät loppuviikkoon, että voin kärvistellä lauantain maha sekaisin ja tyhjentää energiavarastot pöntöstä alas, niin ettei sunnuntaina varmasti jalka nouse. Ja sunnuntaina voin sitten käydä kesken juoksun vaihtamassa imukkeita.

Vuosien kuluessa kierto on muuttunut paljon. Jos nuorena oli runsaat menkat jotka kesti 6 päivää, niin 15 vuotta myöhemmin on erittäin runsaat menkat jotka kestää 4 päivää.  2. päivänä on hana niin auki, ettei töissä uskalla lähteä lounaalle muiden kanssa, koska ylivuodon riski on suuri. Pitäisi ennen lähtöä käydä vessassa, kesken lounasta ja välittömästi lounaan päälle. Tuplaimukkein voi lähteä, mutta olo on silti epäluuloinen. Täytyy tarkastella näkyykö tuolilla mitään, kun nousee jne.

Istumatyö kostautuu. Kun lähtee liikkeelle, tavaratkin lähtee liikkeelle. Tämän lisäksi ongelma on vatsa. Teininä (onneksi) ei ollut ongelmaa (olisi ollut esim. yläasteella erittäin traumaattista!), mutta nyt on aina yksi päivä/yö, kun maha on ihan sekaisin. Kylmä hiki otsalla. Särkylääkkeet suurena määränä auttaa, mutta mahan vuoksi en niitä uskalla paljon syödä.

8.10.2013

Kp 30 ja katse ensi kiertoon

Kp 30 ja menkkojen alkua odotellaan. Tämä kierto on sellainen huono kierto, että en ollut turvonnut tai ollut mitenkään kipeä ovispäivänä, sitä ennen tai jälkeen. Eikä rinnoissa ole tuntunut miltään. Tai mistä minä tiedän kumpi parempi. Kuvittelen vain, että noiden kipuilujen taustalla on hormonit ja kun niitä ei ole eikä kuulu, hormonitoiminta on laiskempaa. Ja kun suolisto on huonossa kunnossa se vaikuttaa koko ihmisen hyvinvointiin mm. hormonitoimintaan (miten niin liikaa paula heinosta?).

Eilen tuntui flunssaiselta, mutta ehkä olikin hapon vaikutuksia, kun nyt tunne on hävinnyt. Flenska. Tapasi mummoni sanoa. Flenska se kuuluu juoksemiseen (ja itseassa myös muihin lajeihin) silloin, jos on nimi jonkin tapahtuman ilmoittautuneiden joukossa. Saa jänskätä edeltävän viikon tai kaksi sairastuuko vai ei.

Olen mennossa onneksi ex-työkaverin peesiin, jolla on asenne kohrillansa. Ilolla mennään. Mulla on vielä paljo opittavaa ennen kuin sisäistän tuon. Voiko puolikasta mennä ilolla? Sen verran lyhyt matka kuitenkin, että täytyy juosta epämukavuusalueella. Loppumatkasta rasituksen myötä ainakin.

Odotan kuitenkin sunnuntaita ilolla, sillä sen jälkeen saan (ihan omalla luvalla) heittäytyä reporangaksi. Nyt tuli liioiteltua. Saan siis karsia kuormitusta, vähennettyä rasituksen tuomaa stressiä kehossa ja keskittyä voimaan paremmin. Tehdä sitä mikä kivalta tuntuu. Vaikka niin ole viime viikot tainnut tehdä muutenkin.

7.10.2013

Viikonloppu närästyksen kanssa ja juttua happosalpaajista

Siinäpä viikonloppu parilla sanalla. Lauantaiaamusta oli kurkku kipeä. Sillä tavalla kuin kurkut tapavat olla kipeitä silloin kun happo on niitä yöllä ärsyttänyt.

Suunnitelmalistalla oli sali (jonka siirsin jo perjantailta viikonloppuun), sieniretki ja pitkis. Salilla jäi käymättä.

Lauantaina kierreskeltiin Sipoonkorvessa, kun ensin oltiin käyty toteamassa, että suppikset saavat vielä odottaa vettä ja kasvaa. Kansallispuistokierroksen päälle suunnattiin penkomaan Partioaitta Outlettiin (kun oltiin "niin sopivasti siinä lähellä"). Löysin ulkoiluhousut. Tulevat kyllä tarpeeseen, sillä kalsongit + kuorihousut on aika kuuma yhdistelmä ja kuitenkaan ihan kesäisillä ei enää pärjää. Siellä penkoessa aika vierähti ja reissun päälle kello oli jo kolme.

Uuniin tungettu lohi ja sitä seurannut omenapiirakka vesittivät salikäyntisuunnitelman lopullisesti. Puoli viisi syötiin, mutta vielä puoli 7 oli vielä sellainen olo, ettei ainakaan tuntiin ole asiaa minnekään. Tämä siis siitä huolimatta, että kalan kyytipoikana oli uunijuureksia ja piirastakin meni hyvin kohtuudella. Happosalpaajat hidastavat ikävästi ruuansulatusta a. mahassa ja b. koko järjestelmässä.

Närästys, muut mahan pistelyt ja kurkkukipu olivat läsnä tiiviisti viikonlopun vietossa. Sunnuntaina tein pitkähkön rauhallisen lenkin ensi viikon puolikasta silmällä pitäen. Juostessa olo oli aika hyvä, vaikka lähtiessä kurkku oli ärtynyt. Jaksaminen vaan lopahti kympin kohdalla.

Gastriittiin viittaavat oireet alkoivat jo elokuussa ja siitä alkaen olen syönyt pieniä kausia happosalpaajia. Elokuussa sain, jo näitä ensimmäisiä oireita kärsiessä, syötäväksi 3 viikon antibioottikuurin. Se löi viimeisen naulan gastriittiarkkuun.

Söin salpaajia alkuun joka toinen päivä, niiden sivuvaikutusten vuoksi. Koska sillä ei tuntunut olevan terveyttä edistävää vaikutusta siirryin 1,5 viikkoa sitten joka-aamuiseen salpaajan syöntiin. Viikonloppuna hain reseptillä uuden kuurin ja nyt eri merkkiä, mutta samaa merkkiä, jolla toukokuussa selätin ongelman. Jo parin päivän jälkeen tuntuu, että sen sivuvaikutukset ovat vähäisemmät. Vaikka toki vaikutukset elimistöön yhtälailla haitalliset.

Olen syönyt tänä vuonna 7,5 viikkoa antibioottia, 1000 mg/pvä. Ensimmäisen kuurin alkaessa mulla oli jo valmiiksi lievä gastriitti mahassa (gastroskopiassa todettu). Itse itseään ikävästi ruokkiva kehä. Kun yhden kuurin saa syötyä, alkaa seuraava. Vitamiinien imeytyminen heikkenee ja kuvittelin jo kärsiväni B12-vitamiinin puuteesta, sillä raajoja pisteli ja puuduttin.

Tänään tunsin töihin tassutellessa menkkavihlaisuja. Toki viime päivien salpaajasäätöjen ja närästyksen valossa, odotukset eivät enää olleet korkealla. Elimistö ei ole ottavaisella tuulella, kun se voi huonosti. Vaikka väitin, että oli aktiivinen ja hyvä kuukausi kaikin tavoin?

Tarkkasilmäinen huomaa tästä jo epäkohtia. Voin huonosti, silti haaveilen äitiydestä, mutten malta luopua esimerkiksi puolikkaan juoksemisesta ja antaa itselle aikaa parantua. No, marraskuu on rauhan kuu.

En olisi pari vuotta sitten uskonut haaveilevani siitä, että olisin joskus normaalissa olotilassa ja kohtuullisen hyvinvoiva. Nyt siitä on tullut tavoite nro. 1.

4.10.2013

Mörrimöykky minut vieköön...

Paah. Sellainen vatsanhellintä viikko on ollut, notta oksat pois ja pala larvaa! Tietenkään en pysynyt suunnitelmissa syödä helposti sulavia, masuystävällisiä ruokia. Ensimmäisenä päivänä eli keskiviikkona, hyvän päätöksen päälle, suuntasin ruokalaan ja huomasin valitsevani lindströmin pihvin. Eilen sama juttu. Palsternakka mielessäin syömään lähdin, mutta lautasta kasatessa aloin spekuloida, että jos menee suoraan töistä iltarasteille, TÄYTYY syödä jotain muuta kuin keittoa.Otin spagettia. Öyrh.

Ja hitonmoinen närä on ollut molempina päivinä. Keskiviikon ratsastus harjoitusraveineen ei helpottanut olo. Sen päälle alkoi parin tunnin yskä. Eilen oli oikein superkurja olo. Närästys alkoi iltapäivällä jo 2 aikaan ja eikä puhettakaan, että olisi mun konsteilla helpottanut. Metsässä juostessa en korventavaa oloa huomannut (eli ainakaan vielä ei ole ruokatorvi tulehtunut (?) tai sitten en vain huomannut (?). Ei sen kyllä huomaa, jos ei sisäänhengittäminen onnistu). Ja hetki meni myös liikkumisen päälle hyvin. Siis kotiin paluu ja suihku.

Illalla söin suunnitelman mukaan itsetehtyä kasvissosekeittoa ja kauraleipää avokadolla. Join piimää. Ajattelin, että jos vielä nälkä kaihertaa keitän pienen määrän kaurapuuroa. Sitten jokin niksahti. Tungin kitusiin kourakaupalla cashewpähkinöitä ja rusinoita. Menin maate ikävässä olossa. Nousin vielä yöllä ottamaan Silicum tonicia.

Mutta nyt. Hyvä aamu parempi päivä? Perjantai on ihana, kiireetön etäpäivä. Kiireetön, koska aamusta jää työmatka pois. Siinä ajassa ehtii tehdä paljon. Sänkyvaatteet oli pihalla, tiskit tiskattu ja pesukone jauhamassa ennen kasia. Ja etäpäivänähän ei voi lipsua ruokinnassa? Kun jääkaapissa on eilistä keittoa...

Aamulämmön mittaus lipsahti unohduksiin viime viikonloppuna kun olin reissussa. Viikon tauko. Tänäaamuna mittailin 36,48. Kp 25. Se on selkeästi korkeampi kuin normaalisti, sillä yleensä aamulla olen jopa asteen viileämpi. Olen tiedostanut, että se ei ole kovin luotettava mittari, mutta jotain täytyy yrittää. Henkimaailman jutut ja omat uskomukset on tärkeitä. Niin. Ja heti ammun itseäni jalkaan. Tuskin merkitsee mitään muuta kuin sitä, etten ole terve.


2.10.2013

Kiukuttelupäivä

Eilen oli kunnon mielipaha ilta. Päivä sujui normifiiliksissä (joskin väsyneenä) siihen saakkaa, että lähdin töistä kotia kohden. Ja onhan väsymys kyllä normifiilistä mulla. Matkalla kotiin alkoi närästys. Taas. Ja samaan aikaan kuin maanantaina. Nyt olen jo parisen viikkoa syönyt putkeen happosalpaajia. Sain varmaan taas gastriitin massuun, kun söin 3,5 viikon antibioottikuurin. Olen pari vuotta kärsinyt jostain tavalla tai toisella. Nyt tuo gastriittiepäily riitti muuttamaan mielen pahaksi. Eikö herran tähäre voisi olla edes hetken normaalia?!

Tein siltä istumalta päätöksen, että syön aamut ja illat puuroa ja päivällä koetan selvitä kasviskeittojen avulla. Keiteltyjä, helposti sulavia, mahaa helliviä asioita suuhuni laitan. Ei  huvittaisi, mutta närästyskierre alkaa olla sitä luokkaa, että sillä on toimeenpanevia voimia.

Onneksi työpaikan lähelle avautui hiljattain hyvä, uusi lounasravintola, jonka keittolounas oheissalaatteineen ja leipineen käy oikein hyvin lounaasta. Hyvä on oma luokitus. Arvostan perusruokaa.

Illalla tein "vauhtileikittely" lenkin, siltä varalta, että se parantaisi pahan mielen. Tiedän kyllä, että närästys ja juoksu on huono yhdistelmä.

Juostessa mietin elämää ja  tähänastisia valintoja. Toisinaan koen, etten tällaista elämää halunnut. Silloin mättää: työ, mies ja asuinympäristö. Eilen oli juuri sellainen ilta. Pääsääntöisesti en asiaa ajattele, vaan puksutan silvulle vilkuilematta päivästä toiseen. Eikä kyllä kannattaisi välilläkään. Ainakaan tällä taktiikalla, huonoista lähtökohdista, epäobjektiivisesti, kärttyisenä. Juoksin kympin. Sykemittarin mielestä lenkki oli kovatehoinen ja maksimiharjoitus. Kiukku siivitti menoa.

Kun lähtökohta oli vähintäänkin äikäinen lenkille lähtiessä, olin saunan lauteille köllähtäessä  vielä vimmaisempi. Tiedän taantuvani kiukkupäivinä 5-vuotiaan tasolle. Ärsytän, jotta saan aikaa nahinaa. Sitten ehkä olen hetken tyytyväinen. Ällöttävä kierre.

Lenkin jälkeen tunsin tuttuja tuntemuksia alavatsassa.

Yön vietin jälleen kahden peiton alla palellen ja valvoen. Uni tuli noin kahden aikaan. Heräsin siihen, että mies nousi sängystä ja aloin kiukutella, että "toi yöllä hiippailu saa kyllä loppua" (hänellä usein tapana). Kello oli 10 vaille 7.

7 asteen pakkanen ei piristänyt mieltä. Olen yleensä tykännyt aamuista ja talven tulosta. Tänä aamuna en ja tänä vuonna aiemmin lopetin myös aamuista pitämisen. Mulla on viivästynyt unirytmi. Siihen pitäisi puuttua. Työmatkalla jatkoin vielä torkkumista.

Arjen elo karannut lapsesta, enkä saa ryhtiä touhuun. Paha jakso. Halusin nukkua hyvin ja olla hyvällä tuulella. Saada asioita hyvällä mielellä aikaan ja sille tolalle, että voisin todeta, että "kaikki on hyvin". Aloitan vyyhdin purkamisen tuolla syömakurimuksella.

1.10.2013

Vilukissan vilun perimmäinen syy?

Makoilin illalla sängyssä unta odottamassa päälläni peitto, jonka päällä untuvapeitto, jaloissa villasukat ja palelin. Hrrrrrr. Viime pe-la yön nukuin  hotellissa, jossa ja jouduin kiskomaan peiton päälle päiväpeiton ja lopulta fleecen. Enkä meinannut tietenkään saada unta kun hampaat löivät koukkua. Vilukissan ominaisuudet ovat vahvistuneet viime vuosina. Olen harrastanut avantouintia ja vaikka se kuinka hyvin sujuu ja pystyn pulikoimaan, ei sillä ole mitään yhteyttä siihen etten palelisi muuten n. 70 % ajasta. Töissäkin mulla on lisäpatteri talvisin ja villashaali kesät talvet.

Siinä valvoessa googlasin oireet lihasarkuus, jäsenten puutuminen ja palelu. Sain sekalaisen joukon tauteja mihin nuo oireet kävisit, mutta kärkipäässä oli kilpirauhasen vajaatoiminta. Joudun ehkä nöyrtymään ja varaamaan ajan lääkärille. Arvot on otettu keväällä ja silloin ne oli viitearvojen sisällä. Mummollani on moinen vaiva ollut, joten mahdollista kai on, että jotain on kehkeytymässä.

Olen hoikka (vai kevytrakenteinen, no en kuitenkaan mielestäni liian laiha) ja normaalisti olen pystynyt syömään...No, normaalisti vai jopa reilusti? Viime keväästä alkaen tilanne on muuttunut niin, että jos päivällä käyn töissä lounaalla, pärjään sillä mainiosti seuraavan aamun puuroon saakka. Jos kuitenkin syön kotona, tunnen olon ahtaaksi.

Jalkojen turvotusta iltaisin on ollut pitkään, mutta nyt saatan olla aamuisin niin turvoksissa, etten saa vihkisormusta ängettyä sormeen. Sormien kylmettyessä taas näppikselle sen saa ravistamalla irti.

Lääkärillä ravaaminen ällöttää. Olen tänä vuonna käynyt työterveyslääkärillä 9 kertaa. Mielipide: kamalaa! Jotain keksitään nopeasti, että päästään potilaasta (vai asiakkaasta) eroon, auttoiko/miten vaikutti - ihan sama! Ja voiko siinä tilanteessa sanoa, että haluaisin  että suljettais kunnolla tää vaihtoehto pois, kun lääkäri on jo hymähtänyt, että verenkuvassa mitään näy. Vaikka ko. ongelmasta on niin paljon esimerkkejä ettei näy?

30.9.2013

Tuntemuksia?

Kp 22 ja hyvä, aktiivinen oviskausi takana. Ehkä oman lapsettomuushistoriani paras. Paras sillä mittarilla, että tässä kierrossa on ollut eri tavalla tarmoa mittailla lämpöä ja testata ovulaatiota. Sain viivat. Olen ollut terve, pientä närästystä lukuunottamatta.

Tarkoitus on, että tämä loppuvuosi katsotaan vielä näin. Ja jos ei se positiiviseen johda, alkuvuodesta lämmittelen asiakkuutta Väestöliittoon. Ko. organisaatio tuntui viime syksynä jotenkin mutkattomalta julkiseen puoleen verrattuna. Tietoa kuvion etenemisestä oli helppo saada ja hinnat kerrottu reilusti.

Homma  katkesi, kun olin käynyt maaliskuussa tarkistuttamassa, että munanjohtimet on auki. Ne oli. "Omalääkäri" oli lomalla ja tuon teki joku toinen. Niinpä seuraavalle viikolle sovittiin puhelinaika. Oli tarkoitus keskustella vaihtoehdoista, miten tästä eteenpäin. Ja siihen se jäi. En muistanut koko puhelinaikaa (mitä kertoo musta?!). Myöhemmin tajusin, että joku niistä oudoista numeroista olikin se.

Koska asiaan kuuluu ylikorostunut itsensä ja tuntemustensa tarkkailu, huomasin tänään palaverin aikana hentoisia tuntemuksia kohdun seutuvilla. Toki mielikuvituskin saattoi tehdä tepposet.