28.2.2014

Nytkö se alkaa?

Se oireiden kuvittelu. Olen jo vähän ihmetellyt, kun tässä kierrossa ei ole ollut oikein minkäänlaista oiretta...Ennen eilistä. Sain energiapuuskan. Saattoi toki olla endorfiiniperäistä, sillä huhkin ladulla vk-vauhtisen lenkin. Hiihdon päälle tunsin oloni niin energiseksi, että oksat pois ja pala larvaa! Siivosin tukka putkella puoli kymmeneen asti ja tunsin vielä lopettaessani pursuavani energiaa. No, eihän tämä mikään oire ole, mutta poikkeuksellista tavallisina arki-iltoina. Olin myöskin hyväntuulinen, mitä en yleensä koskaan siivotessani ole.

Toinen oikeampi oire tuli, kun köllötin jo sängyssä. Mies oli juuri ehtinyt kysyä eikö ole tuntunut miltään ja olin kertonut, että ei ole tuntunut yhtikäs miltään. Mikä on aika kummallista sillä odotin, että viimeistään Lugesteronista alkaa ärsyttävät alavatsakolotukset, finnit ja turvotus. Mutta ei.

Pian tuon keskustelun jälkeen tunsin pistävää kipua oikealla puolella alavatsassa. Jännityin  kuulostelemaan nytkö siellä joku kaivautui kohdun limakalvoon. Hetken tauko ja sitten uudelleen. Tässä siis tämän kierron inssin jälkeiset oireet. Viime iltaisen jälkeen virittäydyin varmaan ihan eri taajuudelle oireiden kuulostelussa ja itsensä huijaaminen alkaa taas.

25.2.2014

Irti sokerista

Olen muutaman kerran viime vuonna yrittänyt irtiottoa sokerista. Syön mielestäni muuten melko terveellisesti, mutta sokeria käytän. En varsinaisesti lisättynä missään, vaan makeina juttuina...No, jotkut äireen tekemät mehut ilman sokeria ovat niin kamalia, että pakko niihin on vähän lisätä. Ja marjoja pakastaessa olen laittanut noin ruokalusikallisen per pakastuspakkaus sokeria. Ja  marjoja puolestaan syön joka aamu ja usein illallakin. Mehua max kerran viikossa. Ne eivät ole se ongelma, vaan karkit ja "jokin makea" kahvin kaverina.

Ehdin olla jo noin kuukauden ajan  karkitta. Olin siis luontaisesti onnistunut unohtamaan makeilla herkuttelun ja sellaisia makeanhimon puuskia ei edes tullut... Kunnes jäin viikonlopuksi yksin kotiin.Valmistauduin katselemaan ampumahiihtoa ja tuli mieleen, että haenpa suklaata ja keitän kaffeet. Ei edes kaupassa tehnyt vielä mieli suklaata, mutta ostin kuitenkin Pätkis pussin...

Sillä tiellä ollaan. Muutamia kertoja viikkoon menee jotain. Aina kun töissä on jotain tarjolla, kuin varkain mukaan tarttuu. Mm. penkkareiden jälkeen meillä notkui viikon päästäkin pöydillä karkkia. Ja keksi silloin tällöin kahvin kanssa...Kuitenkin pikkujuttuja vähän päivittäin.

Lauantaina sain itkupotkuraivarin, kun ukko oli käynyt kaupassa muttei tuonut karkkia, vaikka nimenomaan toivoin "herkkua". Kiukuttelin kuin pahaiset kakarat. Onneksi kauppa oli jo kiinni ja sain jotenkin rusinoilla tilanteen haltuun. Se herätti tajuamaan miten koukussa olenkaan. Hunajaa sekoittelen joka paikkaan mihin se vähänkin sopii, ja joskus sellaisiinkin mihin se ei sopisi. Makuaisti on siis aivan liian tottunut makeaan.

Kerta-annokset ovat pieniä, mutta makeanhimon vastustaminen on muuttunut hankalammaksi ja sitä esiintyy useammin. En myöskään ole sellainen, että osaisin syömällä syödä vaikka olisin jo kylläinen, vaan jos saan energian makeasta jätän sitten terveellistä syömättä.

Sokerin haitoista on puhuttu niin paljon, etten niitä jaksa listata. Täältä löytyy mm. 12 myyttiä sokerista, tuosta "aikamme vaarallisimmasta huumeesta".

Epäilen myös, että pahentuneet ja useammin esiintyvät väsymyskohtaukset päivällä voisivat liittyä verensokerin liialliseen heittelyyn. Lisäksi sukurasitetta on. Äireenäireellä oli II tyypin diabetes. Äidilläni ei, mutta äitini ei ole vuosikymmeniin käyttänyt sokeria (sen takia tekee mehutkin sokeritta). Tämä tiedostaen ja käsistä karanneen makeanhimon myötä lupaan ja vannon, että taistelen kaikin keinoin eroon makeasta elämästä...

Ja aloitan tuon taiston tänään (vain yksi suklainen keksi tarttui kahvitilasta matkaan...). Nyt.

24.2.2014

Toivoton

Perjantain inssissä varmistui, että munarakkula oli tosiaan ehtinyt puhjeta. Kohdun limakalvo kuitenkin näytti lääkärin mielestä siltä, ettei ovulaatiosta ollut kovin kauaa (muuttuu kuulemma nopeasti vaaleaksi). Ajoitus saattoi siis olla ihan hyväkin, ainakin erilainen kuin ennen. Ja jollei ollut, niin lääkäri totesi, että ainakin hän sai nyt varmuuden, että  ovulaatio tosiaan tapahtuu.

Mutta. Simpat olivat jälleen hyviä. Pesun jälkeen 71 % a-luokkalaisia ja määrä suurempi kuin aiemmilla kerroilla. Muuta en muista, kun en taaskaan saanut tietoja itselle. Ja sitten lääkäri sanoi, sen mitä sitten koko loppu perjantain märehdin. Kun kaikki näyttää niin hyvältä ja siittiöiden määrä on ollut niin hyvä, kyllä täytyy seuraavaksi katsoa onko munasoluissa jotain vikaa. Mitä jos on? Se tietenkin johti ajatuksesta toiseen: ei lainkaan lapsia, ei omia biologisia lapsia, onko pakko jatkaa tätä paskaa elämää jne.

Kotiin lähdin mukanani nivaska papereita koeputkihedelmöityksestä ja ohjeet koska palaan asiaan sen tiimoilta. Seuraavan kierron pidän taukoa. Inssin tuloksiin en usko. Syy sama kuin aiemmin: inssi ei ole muuttanut merkittävästi tilannetta niihin lukemattomiin yrityskertoihin nähden joita tässä on ollut syyskuusta 2011 alkaen.

Aloitin tänään Luget, vaikka niidenkin käyttäminen tuntuu itsensä huijaamiselta. Huomisesta alkaen olen siis taas turvonnut finninaama parin viikon ajan ja voin tuntea itseinhoa vielä vähän enemmän.

Viikonloppuna pääsin valvomisen makuun. Stressi nousi "tärkeiden päivien" myötä sille tasolle, että kun pääsen sänkyyn en saa ajatuksia rauhoittumaan, syke nousee, tulee kuuma, ahdistaa ja kädet hikoaa. Helvetillistä. Pe-la ja la-su sama homma. Sunnuntai-illalla kiskoin jo klo 00 Mirtazapiinin rauhoittuakseni. Olisi pitänyt muistaa lähteä jonnekin (lähinnä mökille) jossa nukun kuin tukki ja mieli on rauhallinen. Enpä muistanut.

Tänäänkin on päivä jolloin inhoan kaikkea elämässäni. Mieliala on laskenut, joka inssin myötä.

21.2.2014

Lapsettomuus 3-0

Kauhunsekaista järkytystä. Ovulaatio oli ja meni. Ei tässä muuten hätiä mitiä, mutta kun se inssi on vielä tekemättä. Vielä pitää pari tuntia hermoilla.Ihan liian kauan. Eikä tietenkään olla mitään toimenpiteitä voitu sen takia kotioloissakaan tehdä, kun  on pitänyt pidättäytyä. Eli yhtään simppoja ei ole liikkeellä missään vaanimassa.

Eilen nukkumaan mennessä oli jo sellainen epäilyttävä tunne, että ovis voisi olla vaikka yön aikana. Aamupäivällä vuoti hieman verta ja olen ennenkin oviskipujen yhteydessä vähä tuhrutellut.

Jos 3. kerta sanoo toden, niin mitä tästä pitäisi päätellä? Keho vastaan "minuus" 3-0.

19.2.2014

Säätäminen jatkuu

Nyt näitä avautumisia tulee tiuhaan, mutta alkaa tuntua, että tähän viimeiseen inssiin on osunut kyllä kaiken maailman lapsukset. Ei tosiaan mitää rutiinisuoritusta. Toisin kuin luulisi.

Kun eilen kirjoittelin neulasäädöistä, illalla sain pistelyissä aikaan uutta säätöä. Tällä kertaa annoksen kanssa. Puregon annostahan nostettiin 41,7:n. Maanantaina sain ohjeet pistää vielä ma ja ti. Lääkäri vielä sormin, kyllä sormin, laski, että annokset riittävät siitä samasta patruunasta. En vaivautunut tarkistelemaan mitään (ei tullut mieleen epäillä lääkärin päässälaskutaitoja), mutta eilen ennen pistosta aloin jostain syystä tiiraamaan patruunaa (mitä en muuten koskaan ennen ole tehnyt). Se oli tyhjä. Kokeilin yhden pykälän verran. Kyllä. Ei tipan tippaa. Ja niinhän se kuuluukin olla.

Jo ennen ultraa olin piikitellyt 250,2 µi, joten eihän tuosta nyt pitänytkään olla jäljell kuin 49,8. Mutta kun maanantaina puhtauden nimissä varmistelin ja otin yhden pykälän tyhjään, jäljellä oli  maanantaina ennen pistosta juuri n. maanantain annos. Tosin olisin ihan tyytyväisenä voinut pistää tyhjää.

Kaipa se munis siellä kasvaa ja voi hyvin. Testi ei ainakaan vielä vihjaa ovulaatiosta.

18.2.2014

Väärä moodi

Sain hetki sitten itseni kiinni lukemasta IVF:stä, ICSI:stä, alkoiden pakastuksesta, hoitojen  hinnoista. Ei, ei näin! Tässä ei ole edes viimeistä inssiä tehty, saati sitä piinailtu. Eilen olin hieman oikeammilla raiteilla, kun tutkiskelin kestovaippoja Torissa. Nyt ei Tori vetoa yhtään :(

Eilen jouduin toteamaan, että Puregon paketissa ei ollut enää neuloja. Onko tosiaan niin, että niitä on siellä 2 x 3 kpl? Viime kierrossakin pistin 8 pistosta ja neulat riittivät. Miksei nyt? Kaivelin käytetyn neulan boksista ja pyyhin sen antiseptisella. Ehken kuole.

Tänään oli listalla o-testi. Ja koska en saanut aavistustakaan viivasta, perjantai pitänee paikkansa inssipäivänä. Huomenna teen vielä testin ja jos tulee kaksi viivaa, pistän Pregnylin. Silloin inssi siirtyy torstaihin. Epäilen kyllä, että olisi tänään täytynyt olla edes aavistus viivasta, että huomenna tulisi vahva viiva. Tässä kehossa kun mikään ei tapahdu hopusti.

On muuten ärsyttävää työpaikan vessassa tehdä tuollaisia asioita äärihenkilökohtaisia asioita.

Päivän tietäminen helpottaa miehen tavaran optimointia. Kun tyhjennyksen tekee tänään, ehtii tuoretta, eloisaa tavaraa kehkeytyä hyvin perjantaihin mennessä. Torstai olisi jo vähän täpärällä. Edelliset kerrat on menty 2 päivän pidättäytymisellä ja se on riittänyt laadullisesti ja määrällisesti kiitettävään ainekseen.

17.2.2014

UÄ kuulumiset

Kp11 ja ultra. Limakalvo hyvällä mallilla ja follikkelilla kokoa 18,5 mm. Puregon annoksen nosto ei tuottanut kahta follikkelia, mitä jonkin verran toivoin.

Itse asiassa nyt tuotokset ovat nyt aiempia kertoja heikommat, sillä 1. kerralla kehittyi toiselle puolelle yksi iso follikkeli ja toiselle kaksi pienempää. Toisella kerralla, eli viime kierrossa, folleja oli aluksi 2 kpl vasemmalla puolella. Toinen kuitenkin hävisi/luhistui kesken matkan ja finaalissa oli vain yksi 24 millinen. Onkohan mun munasarjoillakin stimulaatioväsymystä?

Inseminaatio on viimeistään perjantaina, ellei sitten keho poikkeuksellisesti päätä ovuloida oma-aloitteisesti aiemmin. Ei kyllä ole ollut tapana, joten uskon, että menemme saaduilla spekseillä: tänään ja huomenna vielä Puregonia, keskiviikkona Pregnyl ja perjantaina inssiin.

14.2.2014

Terveyden avaimet

Täällä elellään tylsää (vai rauhallista?) alkukiertoa. Pistellään Puregonia, harrastellaan ja angstaillaan töissä. Onneksi tiedossa tavallinen viikonloppu (ehtii siivota) ja penkkiurheilua!

Sitten pieni vinkki hormoneista, hyvinvoinnista tms. kiinnostuneille. Satuin eilen ehtoolla liikkumaan autolla klo 21-22 ja kun Iskelmältä tuli Paula Heinosen Terveyden avaimet -ohjelma. Todella mielenkiintoista juttua hormonien yhteydestä toisiinsa ja koko kehoon. Itselle erityisesti iski yhtälö/häiriöketju: stressi > kortisolitason nousu > melatoniin erityksen heikkeneminen > unettomuus > serotoniinin & progesteronin vähentyminen > naishormonien epätasapaino jne. Ketju taisi päätyä kilpirauhasen ongelmiin tai uupumukseen. Ja ratkaisuna tietysti ravintoon. En tiivistä juttua tänne, sillä kukin voi halutessaan sen kuunnella täältä. Lapsettomuudesta juttu ei suoraa ollut, mutta yhteys on selviö.

Olen joskus lainannut Paulan kirjan, mutten siitä en oikein saanut mitään irti. Näitä Iskelmän jaksoja olen tykännyt kuunnella nimenomaan autossa. Ja Paula tosiaan ei ole minun mittapuulla mikään huuhaa-tyyppi, vaan ihan ammattilainen ja tietää mistä puhuu vrt. kuvaus.

12.2.2014

3. ja viimeinen inssi

Kävin ultrassa ja sain reseptit tähän kiertoon. Puregon annosta nostettiin  41,7:n (aiemmin 33,3). Tämä on sitten viimeinen inssi. Tämän jälkeen suunnittelin pitäväni pienen hengähdys (ja Visan lyhennysjakson) ennen IVF:ää.

Sanoin lääkärille, että haluan inssin jälkeen pitää tauon. En tiedä riittäisikö pari kuukautta vai jatkuisiko hoidot vasta syksyllä. Ilmoitin ääneen haluavani täydentää energiavarastot ja valmistautua henkisesti. Lääkärini sanoi, että usein hän on saanut palautetta siitä, ettei ole kertonut ettei se IVF niin hirveä ole ja hoidettavat ovat jälkikäteen harmitelleet, että ovat juuri pelkonsa takia lykänneet sitä. Äh, aika näyttää...

En lataa paljon odotuksia inssin onnistumiseen ja pidän melko selviönä, että koko tie tässä on  koluttava, jokainen kivi ja kanto käännettävä. Tiedä tuota sitten onko tuo juuri se akilleen kantapää koko hommassa. Minähän olen pelännyt lapsettomuutta jo ennen kuin aloimme "yrittämään".

Pelko juontanee juurensa siitä, että minulla oli kolmena peräkkäisenä vuonna papassa pahanlaatuinen solumuutos. Kolmannella kerralla gyne laittoi minut eteenpäin ja pääsin kätilöopistolle. Loop-hoito, jossa muutos poistettiin tehtiin 2010. Ennen tuota leikkausta ehdin kuitenkin ajatella paljon lapsettomuutta, vaikkei sillä pitäisikään olla yhteyttä.

Mutta niin se vain mielessä menee ja sinne se ajatus pesiytyi. Ja SE voi hyvinkin olla juuri se yhteys. Siellä alitajunnassa se muhi aina siihen saakka, että päätimme aikamme koittaneen. Yritin hälventään pelkoa ja kitkeä ajatusta jo 9 kk:n yrityksen jälkeen ja kävin 4D ultrassa. Sain haluamani tiedon: kaikki on kunnossa ja senkus vaan relaisin ja antaisin ajan tehdä tehtävänsä. Se teki tehtävänsä. Tässä sitä nyt ollaan. Kiviä kääntelemässä.

Useita peräkkäisiä päiviä päänsärkyä, mikä on erittäin harvinaista. Kärsin päänsärystä n.2 kertaa vuodessa. Se tuli täyteen jo pari päivää sitten.

10.2.2014

Kp 3

En ehtinyt testiä tekemään, kun vuoto jo alkoi. Se alkoi täysin varoittamatta, kipuilematta, tiputtelematta. Määrätietoisesti.

Yritystä tulee tässä kuussa täyteen 2,5 vuotta. Tai siitä eteenpäin olemme olleet ilman ehkäisyä, ja vakaasti toimineet hedelmöittyminen tavoitteena. Minulla ei sitä ennen ollut pillereitä käytössä, joten mitään palautumisaikaa tuohon ei kuulu.

Ei huvittaisi laittaa enää rahaa ja energiaa inssiin. En usko sen tuottavan tulosta koska:

1. Munasolu on osoittanut kehittyvänsä muutenkin, eikä pieni Puregon annos ole sen kasvua muuttanut.
2. Ovulaatio pääosin tapahtuu (luin kyllä jostain ikävän ehkä-tiedon, että 30 vuoden jälkeen ovulaatioiden määrä vuodessa voisi vähentyä 8-10 kertaan (ja tietenkin se jäi mieleen, epämiellyttävä, ties mihin perustuva tieto)).
3. Verikokeissa arvot olivat viimeksi ok.
4. Reitti on auki, eikä mitään mikä vaikeuttaisi siittiöiden etenemistä ole havaittu.
5. Kierto on kellon tarkka 30 päivää.
6. Ovulaatio tapahtuu päivinä 15-17 ja sen saa yleensä tikulla näkyviin.
7. Tiputtelua ei, koska en sellaiseksi laske päivää ennen vuodon alkua.
8. Miehen tavara on ollut jokaisella tutkitulla kerralla (3) erittäin hyvää.
9. Yhdyntöjä on eri ajoituksilla ehditty kokeilla, kun näitä yrityskertoja on jo aika monta.
10. Tilanteetkin ovat 2,5 vuodessa vaihdelleet, joten mukana myös levollisia, terveitä ja stressittömiä kausia.  Eikä meillä ollut ekan puolen vuoden aikana painetta ja yritystä.

Jos siis lapsettomuutemme olisi kiinni munasolun ja siittiöiden kohtaamattomuudesta, niin siinä tapauksessa tulosta voisi tulla. Lugesteronkin on ollut apuna useammassa kierrossa, eikä sekään ole ollut avuksi.

On vähän "hoitoväsymystä". Perjantaina ajattelin  parin kuukauden hengähdystaukoa, mutta nyt taas palaan ajatuksissani siihen, että parempi kun saadaan nämä inssit pois, että päästään eteenpäin.

Aamulla katselin vedensuodatuskannuja...Kyllä! Täysin kokeilematta: kehon Ph. Nyt toisella äitiyslomallaan olevalla työkaverilla oli aina työpöydällä suodatuskannu.

7.2.2014

Etäisyyttä

Viikonloppuna alkaa yk 33. Ellei lykkäänny ensi viikolle. En oikein tiedä miten tästä haluaisin/mme edetä. Lääkärin mielestä kannattaisi kokeilla vielä kertaalleen inseminaatiota, kun se kerran näyttää toimivan.

En tiedä. Olen ollut niin täynnä tätä lapsettomuutta syksystä alkaen. Hoidot ovat kertaannuttaneet kaikki odotuksen, toiveikkuuden ja pettymyksen tunteet. Olen miettinyt asiaa päivittäi tuntitolkulla ja kaivanut tietoa. Lukenut tutkimuksia, keskusteluja, googlannut tietoa asiasta kuin asiasta, kokeillut vippaskonsteja, selannut blogeja ja kuormittanut siskoani ja miestäni synkkinä hetkinä. Tulevaisuutta koskevissa puheissa, esim. töissä, olen sisimmässäni sitkeästi ajatellut "ihan sama, kun minä aion jäädä mammalomalle, enkä ole sitä ja tota tekemässä".

Lomilla, juhlapyhinä tai syntymäpäivinä jne. olen ajattellut, että ensi vuonna en toivottavasti voi tehdä tätä ja tätä koska olen raskaana. Esimerkiksi ensi kesän Venlojen viesti on jo kolmas, jonka kohdalla toivon, että saan ilmoittaa joukkuekavereille, että "en voi osallistua, koska olen raskaana". Ja ihan varmaan löydän itseni sieltä. Viime Joulu niin ikään oli kolmas Joulu joka ärsytti. En enää halua viettää yhtäkään sellaista Joulua (vaikka Joulut mukavia onkin)!

Olen siirtänyt kaiken elämän siihen hetkeen, kun saisin olla raskaana tai äiti. Olen kurkkuani täynnä tätä lapsettomuutta. Haluaisin ottaa etäisyyttä koko asiaan hetkeksi, mutten kerta kaikkiaaan osaa, koska kauhulla silmäilen kuvitteellista tiimalasia jossa hiekka vääjäämättä valuu. Aina palaa saman asian äärelle, mitään hyödyllistä esimerkiksi muusta vallitsevasta elämästä ei jää mieleen, kuin lapsettomuuteen liittyvät asiat. En jaksa seurata päivittäisiä asioita, jotka minun pitäisi tietää.

Vielä hetki sitten ajattelin, että seuraava inssi vaan heti perään, jotta päästään hoidoissa eteenpäin. Ei jäädä tuleen makaamaan. Eilen luin jostain blogista, (jota en nyt tähän löytänyt), siitä miten sitä elää "sitten kun elämää". Elin sellaista elämää pitkän aikaa nuoruudessa ja nyt viimeiset kaksi ja puoli vuotta. Kun katson nuoruutta jälkeenpäin, ihmettelen miksen tehnyt mitään, en tehnyt oikeasti yhtään mitään, olla möllötin vaan. Olisin voinut kokea asioita ja nähdä maailmaa, koska nyttemmin kaikki ei ole ihan niin helppoa.

Pah. Samassa tilanteessa olen taas. En tee mitään. En elä elämääni. Käyn vain läpi tätä lapsettomuutta. Ja se on tehnyt minusta aloitekyvyttömän, epäaktiivisen ja synkän ihmisen. Niih. Ettäs tiedätte..

4.2.2014

Paisuksissa

Eilen mietin, että eipä ole tässä kierrossa oikein ollut mitään oireita. Pientä vihlontaa sillon tällöin, that's it. Ai ei ole ollut? Olen kohta viikon ollut paisunut kuin pullataikina ja näytän siltä kuin olisin kolmannella kuulla.

Aamuisin olo on vielä kohtalainen ja saan housut kepoisesti jalkaan, töissä joudun löysäämään vyötä yhdellä reiällä ja nukkumaan mennessä olen paisunut painajaismaiseksi. Tuntuu ällötävältä mennä makaamaan ja olo on tukala kuin mikä. Jos tökkäisi neulalla lentelisin varmaan iloisesti ilmapallon lailla päristen pitkin poikin.

Harmittaa kun en viime inssikierrossa laittanut tuntemuksiani ylös. En kyllä muista, että näin tukalaa olisi ollut. Muistaisin kyllä. Luulen, että Lugesteron on selitys paisunnalla, sen verran lupaavia tuloksia antoi Google hakusanoilla Lugesteron ja turvotus.

En saanut ohjetta kauanko niitä pitäisi käyttää, mutta viimeksi käytin 10 päivää. Joten viimeinen tänään ja huomenna toivottavasti hiljalleen paluu normaalikokoiseksi.

3.2.2014

Manifesti ystävyydestä

Vietin viikonlopun ystäväni luona, joka on tutustumisestamme lähtien ollut paras ystäväni. Pari viime vuotta, sen ajan kun hänellä on ollut nykyinen miehensä, olen huomannut ystävässäni muutoksen. En tarkoita, että mies on muuttanut häntä (vaikka hän käyttäytyykin kummallisen huolehtivasti miehensä läsnäollessa ja lässyttää sellaisella äänellä, jolla tädit vieraille pikkulapsille..kitkeä kommentti). Ehkä elämä tai aika on muuttanut ystävääni, kuten minuakin.

Kun tapaamme, alku sujuu aina mukavasti. On ihana nähdä kun harvoin näemme. Mutta pidemmän aikaa minua on painanut tunne, että jokin minussa ärsyttää häntä. Miksi koen näin, johtuu siitä, että ystäväni muuttuu kärttyisäksi jossain vaiheessa, yleensä ensimmäisen illan jälkeen. Hän alkaa kuitata asioita tylysti ja puhua tyyliin, ”nyt mä syön ja sitten mä meen nukkumaan”…Ei muodossa ”jos syötäis jotain ja mentäis sitten nukkumaan” (olen heillä yökylässä). Minulle tulee olo, että ärsytän jollakin tavalla ja hän toivoo minut helvettiin. Nämä tuntemukset koin viikonloppuna ties kuinka monennen kerran. 

Kertaalleen olen avautunut ja kertonut miten minä hänen sanojaan tulkitsen ja miltä minusta tuntuu. Sitä puitiin silloin, muttei se korjannut asiaa.

Hyväntuulinen puuhapakkaus on muuttunut ärtyneeksi ja maailmaa rationaalisuuden silmälasien läpi  katsovaksi.  Kaiken täytyy olla tarkkaan suunniteltua, hyvin organisoitua ja mitään yllätyksiä ei saa tulla (koska tulee kiukku!). Hän tekee kaikesta superrationaalista ja järkevää. Antaa mielellään ohjeita mitä muidenkin kannattaisi tehdä ja myös ilmaisee jos joku tekee jotain hänen mielestään tyhmää. Mielipiteistä on tullut kärkeviä.  Ehkä hänelle on puhjennut  tarve puhua järkeviä ja olla viisas. Minä taas olen herkkä, tunteella elävä ja haaveiluun taipuvainen, enkä tiedä miten olla kun aistin toisesta ärtymyksen. Alan varoa sanomisia ja pitämään yllä ”teeskenneltyä hilpeyttä” ettei tunnelma mene ihan tukkoon.

Puhuin ystävälleni kahdesta täälläkin vuodattamastani asiasta: 1. lapsettomuudesta. 2. rahasta. Ei  olisi pitänyt, ei mistään omista aisoista. Norjan tulipaloista ja euroviisuista ehkä.

Olisi pitänyt ymmärtää puhua pintapuolisesti ja rationaalisesti. Eikä vuodattaa toiselle kaikkea sitä  tunneskaalaa mitä lapsettomuuteen liittyen koen. Ei todellakaan ihmiselle, joka sanoo ”lapsi olis nyt aika huono juttu, kun on se kesän matkakin varattu”. Kun kysyin eikö hänellä ole yhtään kuumeilua saan vastauksen ”ehkä joskus myöhemmin paremmalla ajalla, ja jos toinenkin haluaa”.


Junassa tajusin, ettemme enää puhu miten hänellä menee. Jos kysyn, vastaus on  jotain mistä ei saa mitään irti ja päättää keskustelun. Laajemmin: emme puhu siitä miltä hänestä tuntuu. Hän ei jaa tunteitaan, vaan kertoo ratinalisoituja tunteista suodatettuja mielipiteitä. Toivoisin enemmän.
Tiedän ettei hän voi ymmärtää miltä tuntuu kärsiä lapsettomuudesta, silloin kun se on osa elämää eikä vain tulevaisuuden potentiaalinen uhka. Ei tarvitsekaan ymmärtää, mutta sitä ei pidä paikata kärkkäällä järkeilyllä. Minulle riittäisi pieni empatia ja olen mukana hengessä -ilmaisu (vaikkei olisikaan).

Tiedän myös, että toisen raha-asiat on helppo järjestää (ekonominkin ;)), sen kun lakkaa kuluttamasta ja ostamasta turhia, mutta en minä siihenkään kaipaa neuvoja. Siihen kaipaan ymmärrystä ja sitä, että voin kertoa avoimesti. Mutta ennen kaikkea kaipaan, että ystävä (kun sellaista sanaa käytetään) on avoin, oma itsensä ja puhuu ilman tarvetta kuulostaa rikkiviisaalta, ei pelkää sitä, että ei tiedä kaikkea ja kestää myös sen jos toinen korjaa jotain tietoa eikä suutu jos toinen on eri mieltä. Vaikea selittää…Voiko tunteita antaa? Jotain sellaista kuitenkin. Annetaan saman verran puolin ja toisin.

 
Kun hän fasisoi sitä, miten tyhmiä ihmiset ovat kun liittyvät kuntosaliketjuihin ja aiheuttavat sillä itselleen stressiä (koska eivät ehdi liikkua koko rahan edestä). Toivon, että hän puhuisi omista asioistaan. Mutten saa sanottua mitään. Jökitän vaan ja annan hänen viisastella. Tiedän, että jäsenehdot ovat, noh vähän epäeettisiä, mutta minulle se on ihan hiton sama, millaisia ratkaisuja ihmiset tekevät. Kaksi vuotta jäsenyyttä!...Mitä väliä, jos se antaa edes vähän liikettä ja voi olla se oikeasti pakottava keino päästä liikkeelle, miksi mun täytyisi siitä riehaantua. Ja, kun on olemassa myös ihmisiä, jotka tykkää käyttää niitä saleja ja käydä ryhmäliikuntatunneilla.
Tuntuu ettei tämä ystävyys ole enää ystävyyttä, sillä minä en pysty enää olemaan oma itseni ystäväni seurassa. Suren ystävyyden päättymistä, vaikka se onkin tapahtunut hiljalleen pitkän ajan myötä. Ehkä taas unohdan sen kun aikaa kuluu. Tai sitten palaan tähän lätinääni ja muistelen edellisviikonloppua Ystäväni ei sure, koska en usko hänen päättymistä ajatteleva/tiedostavan. Jos saisimme lapsen, se antaisi hänelle sellaisen luonnollisen (tai rationaalisen) selityksenkin, miksi emme enää retkeile ja reissaa yhdessä ja sinetöisi homman siististi.

No, enpä osaa kirjoittaa tunteitani minäkää!