12.2.2014

3. ja viimeinen inssi

Kävin ultrassa ja sain reseptit tähän kiertoon. Puregon annosta nostettiin  41,7:n (aiemmin 33,3). Tämä on sitten viimeinen inssi. Tämän jälkeen suunnittelin pitäväni pienen hengähdys (ja Visan lyhennysjakson) ennen IVF:ää.

Sanoin lääkärille, että haluan inssin jälkeen pitää tauon. En tiedä riittäisikö pari kuukautta vai jatkuisiko hoidot vasta syksyllä. Ilmoitin ääneen haluavani täydentää energiavarastot ja valmistautua henkisesti. Lääkärini sanoi, että usein hän on saanut palautetta siitä, ettei ole kertonut ettei se IVF niin hirveä ole ja hoidettavat ovat jälkikäteen harmitelleet, että ovat juuri pelkonsa takia lykänneet sitä. Äh, aika näyttää...

En lataa paljon odotuksia inssin onnistumiseen ja pidän melko selviönä, että koko tie tässä on  koluttava, jokainen kivi ja kanto käännettävä. Tiedä tuota sitten onko tuo juuri se akilleen kantapää koko hommassa. Minähän olen pelännyt lapsettomuutta jo ennen kuin aloimme "yrittämään".

Pelko juontanee juurensa siitä, että minulla oli kolmena peräkkäisenä vuonna papassa pahanlaatuinen solumuutos. Kolmannella kerralla gyne laittoi minut eteenpäin ja pääsin kätilöopistolle. Loop-hoito, jossa muutos poistettiin tehtiin 2010. Ennen tuota leikkausta ehdin kuitenkin ajatella paljon lapsettomuutta, vaikkei sillä pitäisikään olla yhteyttä.

Mutta niin se vain mielessä menee ja sinne se ajatus pesiytyi. Ja SE voi hyvinkin olla juuri se yhteys. Siellä alitajunnassa se muhi aina siihen saakka, että päätimme aikamme koittaneen. Yritin hälventään pelkoa ja kitkeä ajatusta jo 9 kk:n yrityksen jälkeen ja kävin 4D ultrassa. Sain haluamani tiedon: kaikki on kunnossa ja senkus vaan relaisin ja antaisin ajan tehdä tehtävänsä. Se teki tehtävänsä. Tässä sitä nyt ollaan. Kiviä kääntelemässä.

Useita peräkkäisiä päiviä päänsärkyä, mikä on erittäin harvinaista. Kärsin päänsärystä n.2 kertaa vuodessa. Se tuli täyteen jo pari päivää sitten.

6 kommenttia:

  1. Toivotaan että tämä viimeinen inssi nyt toisi sen toivotun tuloksen! Jos niin ei kuitenkaan kävisi niin voin sanoa ettei se IVF ole niin paha. Pistelyt ja punktio ovat suhteellisen helppoja. Itselläni raskainta ovat piinapäivät ja tämä olisi inssin suhteen varmaan ihan sama... Toki jos tuntuu että henkisellä puolella tekee tiukkaa niin tauko voi olla hyvästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Täytyy lietsoa toivoa :) Tuota henkistä painetta pelkään. Mutta kuukauden kuluttua sitä taas tietää vähän enemmän. Senkin, että jaksaako.

      Tiedän, että ihan turhaan ivf-mörköä kasvatan, mutten osaa muutakaan. Pelko siitä, että jos sekään ei tuota tulosta...Vaikka kyllähän siinä jo pitäisi todennököisyys onnistumiselle olla vähän suurempi. Tai ainakin kai selviäisi jos hedelmöittymisessä, jakautumisessa tai kiinnittymisessä on ongelmia?

      Poista
    2. Joo, nyt vaan positiivisuutta peliin! :) Vaikka ehkä helpommin sanottu kuin tehty. Jos IVFään asti joudut niin ajattelet vaan että saat parasta mahdollista hoitoa lapsettomuuteen ja Suomessa hoidot ovat tosi kehittyneitä. Jopa 90% saa hoitojen avulla lapsen, joten todennäköisyydet ovat hyvät! Vaikka odottelu onkin superturhauttavaa....

      Poista
    3. Onpas hyvänkuuloiset prosentit! :)

      Poista
  2. Mulla on nyt toinen inssi takana. Ei todellakaan mitään toivoa onnistumisesta. Jaksoin lähteä tälle kierrokselle kolmen kuukauden tauon jälkeen vain sen takia, että uskon raskauden alkavan IVF-hoidossa, joten on pakko koluta nää inssikierrokset läpi.

    IVF-piinailut voikin olla ihan jotain toista luokkaa, kun todellinen mahdollisuus raskauteen on. Ei sitä ennakolta osaa ollenkaan sanoa, missä tahdissa jaksaa hoidot puskea läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen inssi ei ollut minulle vielä raskas, mutta jotenkin toiseen latasin niiiin paljon enemmän toiveita. Ehkä tämä 3. menee vähän helpommin, kun katse on käännettynä IVF:ään.

      Hui, vielä en halua ajatella miten koville ottaisi, jollei 1. IVF toisi tulosta. Ehkä siksi täytyykin varmuuden vuoksi uskaltautua jo toukokuussa kokeilemaan, jotta on sitten kesä aikaa kasailla itseään syksyä varten.

      Poista