28.11.2014

Ensi kosketus julkiseen

Ensikäynti takana. En ollut asettanut mitään ennakko-odotuksia. Tähän saakka olen ollut tyytyväinen niihin vähiin julkisen terveydenhuollon palveluihin joita olen käyttänyt. Eli yhteen lääkärikäyntiin Helsingin puolella ja yhteen suuhygiesnisti- ja hammaslääkärikäyntiin Vantaalla.

En yllättynyt, että ajat olivat n. puoli tuntia myöhässä, odotustila oli ankea ja tutkimuspöydällä maatessa en voinut olla huomaamatta, että kattolamppu näytti siltä, että tipahtaa päälle hetkenä minä hyvänsä. (Njoo...Tuosta lampusta kyllä yllätyin). Oli ehkä joskus tipahtanutkin, jotenkin tökerösti sitä oli korjailtu. Jotain liikuttavaa ja kiehtovaa noissa vanhoissa elämää nähneissä sairaaloissa on. Ja ihanaa, että on olemassa lääkäreitä, jotka haluavat (?) työskennellä tai ainakin työskentelevät julkisella.

Lääkäri oli asiallisen ystävällinen ja varmisteli pariinkin otteeseen, onko vielä jotain mitä haluaisin kysyä tai mielessä. Kiire/aikataulun laahaminen jäljessä oli aistittavissa ja selvisimme käynnistä rivakasti. Eipä se häirinnyt, kun asiat olivat jo entuudestaan tuttuja.

Olen tyytyväinen, että kysymys "jos polyyppi olisi, voiko olla varma ettei siitä ole mitään haittaa" otettiin vakavasti. Ei voi olla varma, ettei se haittaisi, joten asia tarkistetaan ensi viikolla. Saattaa tulla syyllinen olo, jos mitään ei löydy...Vähiä resursseja menee hukkaan.

Ymmärrän kyllä miksi on normaalimpaa edetä toisin päin. Ensin julkiselle, sitten yksityiselle. Toisaalta hienoa, ehkä vähän uskomatontakin, että apua lapsettomuuteen on saatavilla julkiselta. Illalla tosin mietin sitä, että lääkäri sanoi, että usein miten IVF:ssä käytetään pitkää kaavaa siksi, että siinä on helpompi sovitella aikatauluja, kun potilaita on paljon. Ja ylimääräisille ultrille ei ole olemassa "aikoja", ne vain laitetaan johonkin väliin. Se pisti korvaa, että sekä nyt että VL:ssä sanottiin, että pitkä ja lyhyt kaava ovat ihan yhtä hyviä, mutta pitkässä munasolut kypsyvät tasaisemmin ja usein saadaan enemmän pakkaseenkin. Eikö se ole vähän sama asia kuin, että pitkä kaava on hitusen parempi?

En tiedä vielä kumpaan päädytään, ensi viikolla kuulen. Alustavasti lääkäri arveli, että lyhyttä kannattaisi kokeilla eri lääkkeellä, kun amh oli kuitenkin "kohtalainen". 3,9. Kuulostaa mielestäni huonolta. Hoitoon voimme ilmoittautua aikaisintaan joulukuun kierrosta.

24.11.2014

Valivali

"Lieväasteisena näitä oireita esiintyy useimmilla PMS-oireista kärsivillä naisilla. Vaikeammassa muodossa masennusoireet aiheuttavat työ- ja toimintakyvyttömyyttä sekä ongelmia perhesuhteisiin. Tyypillisiä oireita ovat tällöin mm. vihanpuuskat, itkukohtaukset, arviointikyvyn häiriöt, paniikkikohtaukset ja ahdistuneisuus. Muita oireita ovat mm. sekavuus, keskittymiskyvyttömyys, syyllisyyden- ja alemmuudentunne, sukupuolihalun muutokset, uupumus ja pelkotilat."

Lähde: täällä

Kävin eilen syvällä viha-, itku-, syyllisyys-, masennus-, alemmuus- ja pelkosektorilla. Järkytin parisuhteen hiljaista ja etäistä arkea. Menkkakivut alkoivat perjantaina ja kp1 siintää loppuviikossa, eli menkkajuilintaa viikko ennen menkkoja ja viikko menkkojen ajan. Onneksi tätä edeltävä kipuilu ei ole samaa tasoa kuin kivut vuodon alettua.

Alkukierrosta jaksoin vielä iloisin mielin odottaa ensikäyntiä, joka siis on tällä viikolla, tällä hetkellä lähinnä pelkään miten jaksaminen riittää. Eikö elämä voisi jakaa vastoinkäymisiä tasaisemmin ja joskus myös sellaisille ihmisille joilla olisi iloista luontoa ja voimavaroja niitä paremmin käsitellä? Yksi huoli yhdelle, toinen toiselle ja kolmas kolmannelle? Tasa-arvoa.

Tämä on tätä, "sivusta katsoen monien elämä voi näyttää helpolta, mutta koskaan ei voi tietää millaisia ongelmia ja huolia heillä todellisuudessa on"... MUTTA entä jos sivusta katsottuna yksinkertaisesti näyttää siltä, että yksi toisensa jälkeen ihmiset alkavat tekemään lapsia ja tulevat sitten raskaiksi? Ja, että huolet ovat luokkaa "ehtiikö tilattu äitiysmallin juhlamekko pikkujouluihin mennessä postitse"?

Ensi vuonna tähän aikaan tämä kaikki on ohi. Ajattelinko näin vuosi takaperin? En muista. Elämä opetti ettei noin voikaan ajatella. Silloin kun teki gradua tai vaihtoi työpaikkaa, se oli vielä mahdollista. Mutta nyt...Ensi vuonna tähän aikaan voin odottaa lahjamunasolua tai stressaan pysyykö se kiinni siirron jälkeen. Ensi vuonna tähän aikaan voi olla mennossa mitä tahansa ankeaa. En jaksa uskoa onnelliseen loppuun.

18.11.2014

Täinä tervassa

Sama teema jatkuu. Olo vastaa otsikkoa. Kävin tänään verikokeissa otattamassa AMH:n, tai siis verikokeen, josta tutkitaan AMH. Jostain syystä sitä ei VL:ssä otettu. Lieko tämä lähinnä 15-vuotiasta vastaava olemus sumentanut lääkärin arviointikyvyn. No, nyt otettiin ja ensi viikolla tiedän siitä lisää.

Laskeskelin, että tänä vuonna ei varmasti ehdi tapahtua mitään. Tämä kierto päättyy kuun lopussa, joten viimeistään Joulu sen sitten siirtää. Tosin ei ole mitään käsitystä millä vauhdilla julkisella puolella ylipäätään laitetaan hihat heilumaan. Voihan tuo olla, että odotellaan vielä toiset puoli vuotta.

11.11.2014

Paikallaan polkeminen

Ei uutta auringon alla. Jos noin voi sanoa tähän aikaan vuodesta. Pari viikkoa ensikäyntiin julkisella. Olo on melko tunteeton aiheen suhteen. Olen lueskellut kanssasisarten hoitojen ja kohtaloiden etemistä tai etenemättömyyttä pää viileänä. Tunnetaso on aika lailla yhtä viileä ja vakaa kuin uutisia lueskellessa. Huomattavasti suuremmalla tunnelatauksella olen lueskellut juoksupainotteisia treeniblogeja.

Hoitojen alkamista odotan mielenkiinnolla, mutten toiveikkaana (en nyt juuri jaksa tsempata itseeni toivoa) ja koen vain helpottavaksi, että tiedän pääseväni jossain vaiheessa eteenpäin. Eilen taisin sanoa miehelle, että on kiva päästä sinne käynnille ja kuulla mitä tuleman pitää. Kiva heittää vastuu jollekin muulle.

Ehkä olen ainakin hetkellisesti ylittänyt pahimmat tunnekuohut ja saavuttanut seesteisemmän vaiheen.  Vaikka edelleen tunnen itseni mädäksi. Koen, että olen vähän kuin velkaa elämälleni, että olen tällainen laiskiainen ja odotan vain, että jotain tapahtuu ja jokin muuttuu. Paljon olen miettynyt menneisyyttä ajatuksin "miksi ihmeessä en silloin sitä ja tätä tai vaihtoehtoisesti miksi tein niin, enkä niin" ja päätynyt sen päälle toteamaan, että samalla kaavalla menen tänä päivänäkin. Välttelen isoja siirtoja ja pysyttelen mukavuusalueella, elämäni sivusta seuraajana.

Oikeastaan välttelen kaikkia siirtoja tällä hetkellä. En viitsi hakea uutta työtä, en viitsi varata alppimatkaa, en viitsi lähteä yksin mihinkään, en viitsi edes panostaa nykyisessä työssä kehittyäkseni. Tämä paikallaan junnaava, yllätyksetön elämä on oikein oivallinen vaihe käydä läpi lapsettomuushoitoja. Vaarana tietysti on, että vuosia elämästä menee siinä samalla ohi.