24.9.2015

Ultrakuulumisia

Hiljalleen olen hyväksynyt, että vauva on pieni. Sitäkin enemmän olen alannut toivomaan, että hän kuitenkin olisi terve ja pääsisi hyvin elämän syrjään kiinni ensi hetkistä lähtien.

Viime viikon ultrassa (32+2) saimme uuden painoarvion. Kun lääkäri sanoi, että saa painoksi noin 1300-1400 g, kiekaisin ääneen, ettei voi olla mahdollista. Sehän tarkoittaa ettei olisi kasvanut yhtään! Lääkäri mittasi uudelleen ja sai arvioksi 1479 g eli vain n. 110 g enemmän kuin viikko + 1 päivä takaperin. Eikä vieläkään selvästi yli puolentoista kilon. Olin odottanut, että nyt paino olisi jo noin 1600 g, joten pelottavan kevyeltä kuulosti edelleen.

Jos nuo arviot osuvat lähelle totuutta, olisi kasvu viikossa 100 g luokkaa. Puolet vähemmän kuin näillä viikoilla keskimäärin. Jos kasvuvauhti pysyisi tuollaisena, niin painoa tulisi enää vain 800 g laskettuun aikaan mennessä (minun laskuillani). Lääkärin mukaan syntymäpaino olisi noin 2600 g, jos noudattaisi sitä käyrää millä nyt kasvaa. Toivon jo, että tämä menisi edes vähän yli, eikä olisi yhtä hätäistä sorttia kuin vauvat lähisuvussa.

Virtauksissa ei näkynyt nytkään mitään vikaa, vaikka lacunat/nyt kirjoitettuna lakuunat oli taas mainittu.

Se mikä käynnillä oli rauhoittavaa oli se, että nyt näytetyssä taulukossa paino asettuu lähelle alakäyrää. Ei ole siis aivan omissa lukemissaan vielä. Toinen rauhoittava asia oli se, että lääkäri sanoi, että jos rakenneultrassa on kaikki ollut kunnossa ja viime viikolla on (vein viime viikon ultrasta saamani paperin mukanani) Suomen paras asiantuntija on arvioinut rakenteiden olevan kunnossa, todennäköisesti vauva vaan on pieni. Vauvat vaan on erikokoisia. Ilmeisesti tilanne ei ollut lääkärin mielestä huolestuttava, sillä saimme kontrolliajan reilun kahden viikon päähän.

Kolmas asia mikä on lohduttanut on se, että liikkeet tuntuvat nyt yhtäkkiä enemmän. Ne ovat selvästi voimistuneet esimerkiksi puolentoista viikon takaisesta. Etenkin iltaisin sängyssä, aktiivisimpina hetkinä, tuntuu että sisuskalut kääntyvät ympäri kun vauva liikkuu. Pieni ottaa myös  kontaktia mieheen. Miehellä on tapana iltaisin puhella vauvalle kaikenlaisia höpöhöpö -juttuja nenä kiinni mahassa. Ja tämä jutteluhan saa pienen potkimaan, vaikka sitä ennen olisi ollut hiljaista.

Kun tästä puhuu, tuntuu pienikokoisuuteen olevan tarjolla kahdenlaista suhtautumista.
A. "itsekin olet niin pieni, eikä mieskään ole suuri"
B. "itsekin olin seurannassa/sisko on ollut seurannassa/tai joku tuttu/ystävä on ollut seurannassa ja kaikki meni hyvin/meilläkin on kaikki ollut pieniä, hätinä 3 kg"

Vaihtoehto A ei tunnu erityisen relevantilta, saati lohduttavalta kommentilta, koska aika monet pienet ihmiset saa kuitenkin keskikäyrän (ja yläkäyrän) vauvoja. Suurinpiirtein samankokoinen (lyhyempi) siskoni sai esikoisensa rv30 ja lapsi painoi syntyessään 1,6 kg. Lueskelin, ettei tässä tapauksessa ole isän syntymäpainolla ja koolla samalla tavalla merkitystä kuin äidin. Oma syntymäpainoni on ollut 3080. Ei ei erityisen suuri, mutta riittävä.

B. Rauhoittaa mieltä hiukan, vaikkei poistakaan niitä tosiasioita ja huolia, mitä pienikokoisen vauvan saantiin liittyy. On olemassa myös vaihtoehto C eli "voihan se ottaa vielä kasvuspurtin", mutta tätä en ole kuullut montaa kertaa ja ilmeisesti sellaisten varaan ei kannata kovin toivoa laittaa.

14.9.2015

Onko pienellä jokin hätänä?

Viimeinen raskauskolmannes tuntuu koettelevan mieltä. Aiemmat pelot ties mistä ovat saaneet seuraksi suuren huolen vauvan kehityksestä.

23 viikolla sf-mitta mitattiin ensimmäisen kerran ja se asettui keskikäyrälle (19 cm). Viikolla 27+6 tipahdi mitta alakäyrälle (23 cm). Viime viikolla neuvolassa (30+6) sukelsi sf alakäyrän alapuolelle (25 cm). Olin itsekin ehtinyt ihmettelemään miksi mahan koossa ei tunnu tapahtuvan muutosta. Monella odottajallahan on tässä vaiheessa jo ihan oikea muhkea massu. Tällä säälittävällä kumpareella ei saa edes julkisissa istumapaikkaa.

Sain lähetteen äitipolille, mutta koska olen helposti huolestuvaa ja huolissani liioittelevaa sorttia, varasin ajan yksityiseen ultraan pari päivää asiaa mietittyäni. Ajattelin, että aiheutan taas turhaa huolta, kun asiat voivat olla hyvinkin. Olin todella luottavainen, että saisin kuulla vauvan olevan ihan ok kokoinen ja hyvävointinen, vaikkei maha päälle päin muhkea olekaan. En saanut. Vauva on pieni viikkoihin nähden. Olkavarsi ja reisiluu asettuivat alakäyrälle, mutta paino jäi selvästi alle. Paino laahaa noin kaksi viikkoa ikäisiään jäljessä. Kun lääkäri sanoi, että noin 500 grammaa ikäisiään jäljessä, alkoi itkettää. Se on paljon! Prosentteina järkyttävän paljon kun puhutaan alle 1,4 kiloisesta vauvasta.

Onneksi mies oli mukana ultrassa, koska kuulemme asiat ilmeisesti jotenkin eri tavalla. Miehen mielestä ei ole syytä huoleen ja hän on luottavainen, että vauva on vain pienikokoinen sitkeä sisupussi. Aika pieniä olemme mekin, mutta keskikokoisia syntyessämme.

Istukan virtaukset näyttivät olevan kunnossa, samoin kohdun verenkierto. Rakenteet olivat keskenään sopusuhtaiset. Painoarvioksi annettiin 2,7-2,8 kg JOS kasvu jatkuisi tällä käyrällä millä nyt mennään. Istukka sen sijaan ei saanut ylistyssanoja. Siinä oli runsaasti pieniä lacunoita. Myöhemmin selvittelin, että ne ovat hyytymäkohtia, joissa ei näy virtausta. Istukka näyttää siltä, ettei ehkä selviä loppuun asti ja sen vuoksi voisin joutua sektioon ennen aikaani. Pienelle synnytys olisi liian kova koettelemus.

Lääkäri yritti kai olla kannustava ja sanoi, että nyt vauva on sen ikäinen, että selviää kyllä jos täytyy ottaa ulkopuolelle kasvamaan. Ei se mielialaa paljon kohentanut. Sitä kun luonnollisesti haluaisi terveen ja elinkelpoisen lapsen. Sellaisen, jonka vieressä ei tarvisi itkeä huolesta. Totta kai mielessä on käynyt erilaisten vammojen tai syndroomien mahdollisuus.

Hetkittäin ajattelen että 2,5 kg on ihan ok. Jos päästään yli kahden kilon olen jo todella helpottunut. Vauvan potkiessa tunnen surua ja sääliä; siellä se pieni rääpäle yrittää olla niin kuin ikäisensä vauvat, vaikka on sellainen jälkeen jäänyt. Toisaalta tunnen myös suurta hellyyttä, pikkuinen on oikeasti tosi pikkuinen ja siitä täytyy pitää extrapaljon parempaa huolta kuin tähän saakka. Vaikka oikein aktiivinen pikkuinen onkin. Kunhan ei olisi aktiivinen sen vuoksi, että on stressaantunut. Onneksi pian pääsemme lisätutkimuksiin.

Näin vaan on raskauden arkipäiväistyminen tiessään. Muuta en voi tehdä muuta kuin toivoa parasta, huolehtia ateriarytmistä (mitä olen tehnyt vähän laiskasti), välttää murehtimista ja lepäillä, että olisin edes itse jotenkin kohtuullisesti voiva ja pääsisin sairastelukierteestä.

Arvatkaapa olenko miettinyt sitä, että olen itse aiheuttanut ne istukan lacunat? Ehkä niitä ei olisi jos olisin lopettanut liikunnan jo alkumetreillä ja keskittynyt raskauteen? Lisäksi olen pohtinut olenko stressaamisellani tai sillä etten ole pieteetillä huolehtinut omasta hyvinvoinnista, aiheuttanut kasvun hidastumisen. Tai onko viikkojen flunssaputki elimistölle sellainen stressi, että voisi näkyä kasvun notkahduksena. Vai näinkö siinä sitten käy, kun haluaa väkisin vastoin luontoa jotain mitä ei ole minulle tarkoitettu.

Unettomuus pahentui huolen myötä merkittävästi ja hetkittäin käy mielessä pitäisikö heittää pyyhe kehään ja hakea sairaslomaa. Äitiysloman alkuun on kolme viikkoa. Toisaalta tunnen tärkeäksi, että päivissä on jokin rytmi, muita asioita ja ihmisiä tuomassa sisältöä, vaikka sitten työn muodossa. Kotona ollessa jäisi niin paljon aikaa surra ja huolehtia asioita.

7.9.2015

Pelkojen äärellä

Näin tämä olo näköjään heittelee. Viime päivät ovat saaneet taas pelot pintaan, vaikka luulin jo selättäneeni ne tämän raskauden osalta. Vieläkään en ole päässyt synnytyspelkoon saakka, vaan jumitan ruokapeloissani ja kohtukuoleman pelossa.

Ruokapelot nousivat pintaa, kun erinäisistä syistä olen joutunut ns. "hienojen ruokien" äärelle.
  • Yritän välttää siikatartaria ja saan keittiön ehdotuksesta tilalle punajuurta. Ihan hyvä niin, mutta punajuuri tarjoillaan sinihomejuuston kanssa. Ronkin juuston palat sivuun ja syön. Myöhemmin mietin olisiko kannattanut olla kokonaan syömättä. Miten ravintolassakaan ei oteta vakavasti, jos on ilmoitettu ennakkoon "ruokavalioksi" raskaana? Eikö ravintolassa pitäisi tietää, että homejuustot kuuluu sen raa'an kalan kanssa vältettävien ruokien listalle ja jotkut voi olla ylivarovaisia näissä jutuissa?
  • Pyydän kypsäksi paistettua lihaa, mutta eteen kiikutetaan punertavia fileitä. Jätän syömättä ettei tarvitse miettiä.
  • Kuvittelen syöväni terveellisesti ja laitan ruokaa lehtikaalista. Alan syömään ja samalla luen viime päivien uutiset, jossa kerrotaan että lehtikaali voi sisältää tappavaa myrkkyä. Laskeskelen mielessäni, että jos lehtikaalin sisältämä talliumia tarvitaan 1 g ihmisen myrkyttämiseen, niin 1,5 kg vauvalle riittää varmaan paljon vähempi. 
  • Juhlissa joudun tilanteeseen, että syön fetaa ensimmäisen kerran raskauden aikana. Nopeasti saan kuitenkin ajatukseni yli fetasta, sillä samalla lautasella on savulohta. Toki samana aamuna savustettua, mutta kuitenkin ei-lämmintä. Ja mielikuvitus laukkaa.
  • Muutenkin norjanlohi ällöttää. En tiedä johtuuko ällötys siitä, että sitä on aina tarjolla vai siitä, että satuin alkuraskaudesta lukemaan norjalaisesta tutkimuksesta, jossa kerrottiin että rasvaan kertyy ympäristömyrkkjä, joiden arvellaan olevan haitallisia sikiölle.
  • Käyn lounastauolla s-ryhmän ravintolassa. Keräilen salaattipyödästä lautaselle sitä sun tätä. Syötyäni tajua, että couscousin seassa oli pavun paloja. Samaten tajuan, että pastasalaattiin on laitettu herne-maissi-paprika-sekoitus. Jään pohtimaan oliko ne keitetty. Olihan? Kai  tuollaisessa ruokapaikassa keitetään/höyrytetään aina kaikki riskielintarvikkeet? Todennäköisesti ei.
Ruokapelkojen nousu pintaa johtuu kohtukuoleman pelosta. Kohdussani mylläävästä ihmistaimesta on tullut niiiin rakas, ihana hassu. En tiedä miten sellaisesta selviäisi, jos yhtäkkiä tuo pieni olento olisikin kuollut minun tekemisteni seurauksena. Lehtikaaliruokailun jälkeisenä yönä nukuin todella huonosti. Yleensä vaavi myllertää illalla nukkumaan mennessä ja oikeastaan aina kun herään yöllä vessaan eli ainakin niinä kolmena kertana. Sattumalta tämä yö olikin hänen osaltaan rauhallisempi ja kauhuissani ajattelen, että siellä se nyt löllyy lapsivedessä elottomana.

Poden myös satunnaisesti huonoa omaatuntoa ruokailujeni epäterveellisyydestä ja siitä etten saa todellakaan aikaiseksi kahta lämmintä ateriaa. Jota muuten neuvolassa on 4 käynnin aikana kysytty 2 kertaa. Periaatteessa syön tavallisesti ja aika monipuolisesti. Yritän arki-iltaisin syödä ruokaisia salaatteja ja keittelen puolukka-ruispuuroa tms., mutta sorrun kyllä usein myös voileipä + jugurtti aterioihinkin.

Raskausaika on ollut ihanaa, mutta on se ollut kamalaakin. Kamalan siitä on tehnyt lähinnä omat ajatukset, sillä muuten olen voinut erittäin hyvin. Ellei oteta huomioon heikentyneitä yöunia. Osittain olisin voinut joitain stressinaiheita välttääkin, mutta ehkä tämä minun luonto olisi kehittänyt tilalle joitain muita. Sen olen ainakin oppinut, että hienoissa paikoissa syöminen ja juhliin osallistuminen voi olla ruokapelkoiselle odottajalle stressaavaa ja aiheuttaa pitkäaikaisia spekulaatioita. Ja ehkä sen, että olisi kannattanut mennä neuvolan ehdottamalla psykologille.

Rv 30+5