Onko pienellä jokin hätänä?

Viimeinen raskauskolmannes tuntuu koettelevan mieltä. Aiemmat pelot ties mistä ovat saaneet seuraksi suuren huolen vauvan kehityksestä.

23 viikolla sf-mitta mitattiin ensimmäisen kerran ja se asettui keskikäyrälle (19 cm). Viikolla 27+6 tipahdi mitta alakäyrälle (23 cm). Viime viikolla neuvolassa (30+6) sukelsi sf alakäyrän alapuolelle (25 cm). Olin itsekin ehtinyt ihmettelemään miksi mahan koossa ei tunnu tapahtuvan muutosta. Monella odottajallahan on tässä vaiheessa jo ihan oikea muhkea massu. Tällä säälittävällä kumpareella ei saa edes julkisissa istumapaikkaa.

Sain lähetteen äitipolille, mutta koska olen helposti huolestuvaa ja huolissani liioittelevaa sorttia, varasin ajan yksityiseen ultraan pari päivää asiaa mietittyäni. Ajattelin, että aiheutan taas turhaa huolta, kun asiat voivat olla hyvinkin. Olin todella luottavainen, että saisin kuulla vauvan olevan ihan ok kokoinen ja hyvävointinen, vaikkei maha päälle päin muhkea olekaan. En saanut. Vauva on pieni viikkoihin nähden. Olkavarsi ja reisiluu asettuivat alakäyrälle, mutta paino jäi selvästi alle. Paino laahaa noin kaksi viikkoa ikäisiään jäljessä. Kun lääkäri sanoi, että noin 500 grammaa ikäisiään jäljessä, alkoi itkettää. Se on paljon! Prosentteina järkyttävän paljon kun puhutaan alle 1,4 kiloisesta vauvasta.

Onneksi mies oli mukana ultrassa, koska kuulemme asiat ilmeisesti jotenkin eri tavalla. Miehen mielestä ei ole syytä huoleen ja hän on luottavainen, että vauva on vain pienikokoinen sitkeä sisupussi. Aika pieniä olemme mekin, mutta keskikokoisia syntyessämme.

Istukan virtaukset näyttivät olevan kunnossa, samoin kohdun verenkierto. Rakenteet olivat keskenään sopusuhtaiset. Painoarvioksi annettiin 2,7-2,8 kg JOS kasvu jatkuisi tällä käyrällä millä nyt mennään. Istukka sen sijaan ei saanut ylistyssanoja. Siinä oli runsaasti pieniä lacunoita. Myöhemmin selvittelin, että ne ovat hyytymäkohtia, joissa ei näy virtausta. Istukka näyttää siltä, ettei ehkä selviä loppuun asti ja sen vuoksi voisin joutua sektioon ennen aikaani. Pienelle synnytys olisi liian kova koettelemus.

Lääkäri yritti kai olla kannustava ja sanoi, että nyt vauva on sen ikäinen, että selviää kyllä jos täytyy ottaa ulkopuolelle kasvamaan. Ei se mielialaa paljon kohentanut. Sitä kun luonnollisesti haluaisi terveen ja elinkelpoisen lapsen. Sellaisen, jonka vieressä ei tarvisi itkeä huolesta. Totta kai mielessä on käynyt erilaisten vammojen tai syndroomien mahdollisuus.

Hetkittäin ajattelen että 2,5 kg on ihan ok. Jos päästään yli kahden kilon olen jo todella helpottunut. Vauvan potkiessa tunnen surua ja sääliä; siellä se pieni rääpäle yrittää olla niin kuin ikäisensä vauvat, vaikka on sellainen jälkeen jäänyt. Toisaalta tunnen myös suurta hellyyttä, pikkuinen on oikeasti tosi pikkuinen ja siitä täytyy pitää extrapaljon parempaa huolta kuin tähän saakka. Vaikka oikein aktiivinen pikkuinen onkin. Kunhan ei olisi aktiivinen sen vuoksi, että on stressaantunut. Onneksi pian pääsemme lisätutkimuksiin.

Näin vaan on raskauden arkipäiväistyminen tiessään. Muuta en voi tehdä muuta kuin toivoa parasta, huolehtia ateriarytmistä (mitä olen tehnyt vähän laiskasti), välttää murehtimista ja lepäillä, että olisin edes itse jotenkin kohtuullisesti voiva ja pääsisin sairastelukierteestä.

Arvatkaapa olenko miettinyt sitä, että olen itse aiheuttanut ne istukan lacunat? Ehkä niitä ei olisi jos olisin lopettanut liikunnan jo alkumetreillä ja keskittynyt raskauteen? Lisäksi olen pohtinut olenko stressaamisellani tai sillä etten ole pieteetillä huolehtinut omasta hyvinvoinnista, aiheuttanut kasvun hidastumisen. Tai onko viikkojen flunssaputki elimistölle sellainen stressi, että voisi näkyä kasvun notkahduksena. Vai näinkö siinä sitten käy, kun haluaa väkisin vastoin luontoa jotain mitä ei ole minulle tarkoitettu.

Unettomuus pahentui huolen myötä merkittävästi ja hetkittäin käy mielessä pitäisikö heittää pyyhe kehään ja hakea sairaslomaa. Äitiysloman alkuun on kolme viikkoa. Toisaalta tunnen tärkeäksi, että päivissä on jokin rytmi, muita asioita ja ihmisiä tuomassa sisältöä, vaikka sitten työn muodossa. Kotona ollessa jäisi niin paljon aikaa surra ja huolehtia asioita.