Ultrakuulumisia

Hiljalleen olen hyväksynyt, että vauva on pieni. Sitäkin enemmän olen alannut toivomaan, että hän kuitenkin olisi terve ja pääsisi hyvin elämän syrjään kiinni ensi hetkistä lähtien.

Viime viikon ultrassa (32+2) saimme uuden painoarvion. Kun lääkäri sanoi, että saa painoksi noin 1300-1400 g, kiekaisin ääneen, ettei voi olla mahdollista. Sehän tarkoittaa ettei olisi kasvanut yhtään! Lääkäri mittasi uudelleen ja sai arvioksi 1479 g eli vain n. 110 g enemmän kuin viikko + 1 päivä takaperin. Eikä vieläkään selvästi yli puolentoista kilon. Olin odottanut, että nyt paino olisi jo noin 1600 g, joten pelottavan kevyeltä kuulosti edelleen.

Jos nuo arviot osuvat lähelle totuutta, olisi kasvu viikossa 100 g luokkaa. Puolet vähemmän kuin näillä viikoilla keskimäärin. Jos kasvuvauhti pysyisi tuollaisena, niin painoa tulisi enää vain 800 g laskettuun aikaan mennessä (minun laskuillani). Lääkärin mukaan syntymäpaino olisi noin 2600 g, jos noudattaisi sitä käyrää millä nyt kasvaa. Toivon jo, että tämä menisi edes vähän yli, eikä olisi yhtä hätäistä sorttia kuin vauvat lähisuvussa.

Virtauksissa ei näkynyt nytkään mitään vikaa, vaikka lacunat/nyt kirjoitettuna lakuunat oli taas mainittu.

Se mikä käynnillä oli rauhoittavaa oli se, että nyt näytetyssä taulukossa paino asettuu lähelle alakäyrää. Ei ole siis aivan omissa lukemissaan vielä. Toinen rauhoittava asia oli se, että lääkäri sanoi, että jos rakenneultrassa on kaikki ollut kunnossa ja viime viikolla on (vein viime viikon ultrasta saamani paperin mukanani) Suomen paras asiantuntija on arvioinut rakenteiden olevan kunnossa, todennäköisesti vauva vaan on pieni. Vauvat vaan on erikokoisia. Ilmeisesti tilanne ei ollut lääkärin mielestä huolestuttava, sillä saimme kontrolliajan reilun kahden viikon päähän.

Kolmas asia mikä on lohduttanut on se, että liikkeet tuntuvat nyt yhtäkkiä enemmän. Ne ovat selvästi voimistuneet esimerkiksi puolentoista viikon takaisesta. Etenkin iltaisin sängyssä, aktiivisimpina hetkinä, tuntuu että sisuskalut kääntyvät ympäri kun vauva liikkuu. Pieni ottaa myös  kontaktia mieheen. Miehellä on tapana iltaisin puhella vauvalle kaikenlaisia höpöhöpö -juttuja nenä kiinni mahassa. Ja tämä jutteluhan saa pienen potkimaan, vaikka sitä ennen olisi ollut hiljaista.

Kun tästä puhuu, tuntuu pienikokoisuuteen olevan tarjolla kahdenlaista suhtautumista.
A. "itsekin olet niin pieni, eikä mieskään ole suuri"
B. "itsekin olin seurannassa/sisko on ollut seurannassa/tai joku tuttu/ystävä on ollut seurannassa ja kaikki meni hyvin/meilläkin on kaikki ollut pieniä, hätinä 3 kg"

Vaihtoehto A ei tunnu erityisen relevantilta, saati lohduttavalta kommentilta, koska aika monet pienet ihmiset saa kuitenkin keskikäyrän (ja yläkäyrän) vauvoja. Suurinpiirtein samankokoinen (lyhyempi) siskoni sai esikoisensa rv30 ja lapsi painoi syntyessään 1,6 kg. Lueskelin, ettei tässä tapauksessa ole isän syntymäpainolla ja koolla samalla tavalla merkitystä kuin äidin. Oma syntymäpainoni on ollut 3080. Ei ei erityisen suuri, mutta riittävä.

B. Rauhoittaa mieltä hiukan, vaikkei poistakaan niitä tosiasioita ja huolia, mitä pienikokoisen vauvan saantiin liittyy. On olemassa myös vaihtoehto C eli "voihan se ottaa vielä kasvuspurtin", mutta tätä en ole kuullut montaa kertaa ja ilmeisesti sellaisten varaan ei kannata kovin toivoa laittaa.