10.2.2014

Kp 3

En ehtinyt testiä tekemään, kun vuoto jo alkoi. Se alkoi täysin varoittamatta, kipuilematta, tiputtelematta. Määrätietoisesti.

Yritystä tulee tässä kuussa täyteen 2,5 vuotta. Tai siitä eteenpäin olemme olleet ilman ehkäisyä, ja vakaasti toimineet hedelmöittyminen tavoitteena. Minulla ei sitä ennen ollut pillereitä käytössä, joten mitään palautumisaikaa tuohon ei kuulu.

Ei huvittaisi laittaa enää rahaa ja energiaa inssiin. En usko sen tuottavan tulosta koska:

1. Munasolu on osoittanut kehittyvänsä muutenkin, eikä pieni Puregon annos ole sen kasvua muuttanut.
2. Ovulaatio pääosin tapahtuu (luin kyllä jostain ikävän ehkä-tiedon, että 30 vuoden jälkeen ovulaatioiden määrä vuodessa voisi vähentyä 8-10 kertaan (ja tietenkin se jäi mieleen, epämiellyttävä, ties mihin perustuva tieto)).
3. Verikokeissa arvot olivat viimeksi ok.
4. Reitti on auki, eikä mitään mikä vaikeuttaisi siittiöiden etenemistä ole havaittu.
5. Kierto on kellon tarkka 30 päivää.
6. Ovulaatio tapahtuu päivinä 15-17 ja sen saa yleensä tikulla näkyviin.
7. Tiputtelua ei, koska en sellaiseksi laske päivää ennen vuodon alkua.
8. Miehen tavara on ollut jokaisella tutkitulla kerralla (3) erittäin hyvää.
9. Yhdyntöjä on eri ajoituksilla ehditty kokeilla, kun näitä yrityskertoja on jo aika monta.
10. Tilanteetkin ovat 2,5 vuodessa vaihdelleet, joten mukana myös levollisia, terveitä ja stressittömiä kausia.  Eikä meillä ollut ekan puolen vuoden aikana painetta ja yritystä.

Jos siis lapsettomuutemme olisi kiinni munasolun ja siittiöiden kohtaamattomuudesta, niin siinä tapauksessa tulosta voisi tulla. Lugesteronkin on ollut apuna useammassa kierrossa, eikä sekään ole ollut avuksi.

On vähän "hoitoväsymystä". Perjantaina ajattelin  parin kuukauden hengähdystaukoa, mutta nyt taas palaan ajatuksissani siihen, että parempi kun saadaan nämä inssit pois, että päästään eteenpäin.

Aamulla katselin vedensuodatuskannuja...Kyllä! Täysin kokeilematta: kehon Ph. Nyt toisella äitiyslomallaan olevalla työkaverilla oli aina työpöydällä suodatuskannu.

3 kommenttia:

  1. Mulla on myös noista insseistä sellainen kuva, etteivät ole kovin tehokasta hoitoa. Okei, ehkä siinä tapauksessa jos miehellä on siittiöissä jotain häikkää ja naisella ei ole havaittu mitään ihmeempää ongelmaa. Toki ehkä en ole paras asiasta kommentoimaan kun en ole yhdessäkään inssissä ikinä ollut! :)

    Mulla on myös vähän hoitoväsymystä... Jo kahden PASsin jälkeen. Saako tässä vaiheessa edes olla vielä väsynyt? Varsinkin kun toinen ei ole edennyt edes testipäivään asti.. Ehkä munkin pitäis katsella vedensuodatuskannuja! Olen hulluuksissani googlannut jo vyöhyketerapiaa ja jos jonkinlaisia vitamiineja. Mitäköhän vielä vois koittaa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pas on varmasti paljon väsyttävämpää kuin inseminaatio. Kuulostaa ainakin vierestä seurattuna. Kai nämä mielialan vaihtelut ja etenkin niiden ulkoisen tasaamisen tarve vie energiaa. Oman uskon lietsominen ja keräily...

      Kun saa päähänsä vedensuodatuskannun tai vastaavan, tuntuu kuin oikeasti tekisi tarmokkaasti jotain asian eteen. Siitä voi jopa tulla vähän aktiivisempi olo. Tosin nyt olo on niin epätarmokas, etten jaksa tutkia miten usein niihin tarvii vaihtaa suodattimia tms.

      Vyöhyketerapia kiinnostaisi myös...Se kuulostaa siltä, ettei vaatisi paljon omaa energiaa.

      Poista
  2. Nää on niin kummallisia juttuja. Kirjoittelen välillä lapsettomuuspalstoilla ja siellä joku kertoi, että hänelle lääkäri oli sanonut endometrioosin olevan todella yleistä lapsettomuushoidoissa käyvillä. Sitä ei vaan diagnosoida, jos ei ole vaikeita kipuoireita tai ultrassa / sisätutkimuksessa ei ole poikkeavaa. Se voi lievänäkin vaikuttaa kemiallisella tasolla eli haitata hedelmöittymistä tai kiinnittymistä.

    Tiedä sitten kuinka monella sitä on? Sellaisiakin juttuja oon lukenut, että jotkut on sterilisaation yhteydessä saaneet endodiagnoosin, eivätkä koskaan ole sen olemassaolosta tienneet ja lapsetkin saatu normaalisti.

    Mutta kai sitten kaikissa endotapauksissa vaan kahlataan hoitoja ja toivotaan parasta.

    VastaaPoista