Toivoton

Perjantain inssissä varmistui, että munarakkula oli tosiaan ehtinyt puhjeta. Kohdun limakalvo kuitenkin näytti lääkärin mielestä siltä, ettei ovulaatiosta ollut kovin kauaa (muuttuu kuulemma nopeasti vaaleaksi). Ajoitus saattoi siis olla ihan hyväkin, ainakin erilainen kuin ennen. Ja jollei ollut, niin lääkäri totesi, että ainakin hän sai nyt varmuuden, että  ovulaatio tosiaan tapahtuu.

Mutta. Simpat olivat jälleen hyviä. Pesun jälkeen 71 % a-luokkalaisia ja määrä suurempi kuin aiemmilla kerroilla. Muuta en muista, kun en taaskaan saanut tietoja itselle. Ja sitten lääkäri sanoi, sen mitä sitten koko loppu perjantain märehdin. Kun kaikki näyttää niin hyvältä ja siittiöiden määrä on ollut niin hyvä, kyllä täytyy seuraavaksi katsoa onko munasoluissa jotain vikaa. Mitä jos on? Se tietenkin johti ajatuksesta toiseen: ei lainkaan lapsia, ei omia biologisia lapsia, onko pakko jatkaa tätä paskaa elämää jne.

Kotiin lähdin mukanani nivaska papereita koeputkihedelmöityksestä ja ohjeet koska palaan asiaan sen tiimoilta. Seuraavan kierron pidän taukoa. Inssin tuloksiin en usko. Syy sama kuin aiemmin: inssi ei ole muuttanut merkittävästi tilannetta niihin lukemattomiin yrityskertoihin nähden joita tässä on ollut syyskuusta 2011 alkaen.

Aloitin tänään Luget, vaikka niidenkin käyttäminen tuntuu itsensä huijaamiselta. Huomisesta alkaen olen siis taas turvonnut finninaama parin viikon ajan ja voin tuntea itseinhoa vielä vähän enemmän.

Viikonloppuna pääsin valvomisen makuun. Stressi nousi "tärkeiden päivien" myötä sille tasolle, että kun pääsen sänkyyn en saa ajatuksia rauhoittumaan, syke nousee, tulee kuuma, ahdistaa ja kädet hikoaa. Helvetillistä. Pe-la ja la-su sama homma. Sunnuntai-illalla kiskoin jo klo 00 Mirtazapiinin rauhoittuakseni. Olisi pitänyt muistaa lähteä jonnekin (lähinnä mökille) jossa nukun kuin tukki ja mieli on rauhallinen. Enpä muistanut.

Tänäänkin on päivä jolloin inhoan kaikkea elämässäni. Mieliala on laskenut, joka inssin myötä.