N. 11-16-vuotiaana kuukautiset tarkoittivat inhottavaa rättien kanssa veivaamista, kauhunsekaista tuolien ym. istumapaikkojen tarkisteluja pahimpina vuotopäivinä, liikkatunneilla vaatteiden vaihdon optimointia, pitkiä persuksen peittäviä paitoja ja muita kummallisuuksia. Kauhua, jos vaikka vuotaisi reunojen yli tai repusta/taskusta tippuisi sidepakkaus ja joku kavereista vaikka huomaisi, että nyt mulla on menkat. Äärisalaisena. Nolona pidin. Siteiden ostaminen kaupasta oli kiusallista, kun joku tuttu voisi nähdä (onneksihan nykyään nuoret ei suhtaudu ihan näin?)
Aloin syödä e-pillereitä 17-vuotiaana, mikä muutti asian. Toki sekin muutti, että aloin ensimmäisen "vakavan" seurusteluni tuolloin. Suhtautuminen kuukautisiin neutraloitui. Pakollinen, joka kuukautinen, paha. Vuoto oli niukempaa ja elämä sen puolesta turvallisempaa. Siteiden ja tampoonien ostaminenkin oli vähemmän noloa - ihan tavallista.
Lopetin pillerit lopullisesti 22-vuotiaana, koska pelkäsin niiden aiheuttavan harmia omalle hormonitoiminnalle (silloin taisi olla usein esillä, että lapsen saanti oli vaikeutunut). Lisäksi kolme vuotta kestänyt seurustelusuhde päättyi, eikä sen puoleen tarvettakaan ollut. Sen jälkeen jouduin taas kyttäilemään ylivuotoa. Suhtautuminen normaalisti palautuneisiin runsaisiin kuukautisiin oli aika rentoa.
23-vuotiaana oli lyhyt jakso jolloin kuukautisiin liittyi kauhunsekainen odottelu -vaihe. Seurustelin mutten halunnut raskautua, kuitenkin seksiä nyt oli - mitä oli. Kuukautisista tuli odotetut ja toivotut. Sitä iloa kun ne aika vaan alkoivat ja alkoivat (että on ne joskus riemastuttaneetkin, muistetaan se nyt). Vaikkei olisi ollut mitään syytä epäillä raskautta, uskoin tuolloin, että yksikin kumin reunan yli karannut vihulainen on varmasti uinut takaisin sisätiloihin etsimään munasolua.
Tapasin mieheni yli 4 vuotta sitten, 26-vuotiaana, oltuani jonkun vuoden yksin. Suhde oli alusta asti sellainen, ettei tarvinnut pelätä, vaikka joku vihulainen olisikin karannut. "Jos niin käviis se vain aikaistaisi asioita" - ajattelin. Suhtauduin kuukautisiin levollisesti (ja pidin lapsensaantia edelleen yksinkertaisena asiana). Tosin aloin kärsiä pahenevista kuukautiskivuista. Mutten kauhulla odottanut niiden alkavan aina "väärään aikaan" esim. lomalla tai matkalla tms. alkoivat kun alkoivat.
Pari viime vuotta suhtautuminen kuukautisiin on ollutkin tunnerikkaampaa edellisten vuosien edestä. Odotusta, kun ei niiden halua alkavan ja ärsytystä ja epätoivoa, kun ne aina itsepintaisesti, tarkasti ovat aina 30 päivän välein vyöryneet runsaina ja kivuliaina. Ne ovat saaneet minut piehtaroimaan itsesäälissä ja syyttelemään itseäni ja kehoa. Suuttumaan keholleni. Masentumaan ja taas ryhdistäytymään.
Kp 2 ja ollaan ryhdistäytymis -vaiheessa.
