eilen. Paitsi töissä ja ilta ysin jälkeen. Töissä en jaksanut millään keskittyä, kaikki takkusi enkä saanut mitään aikaan. Illalla ysin jälkeen aloin kiukkuamaan tekemättömiä töitä. Huomaan, että useampi ilta on mennyt sillä kaavalla, että kaadun suoraan kotihommista (oikeasti kotihommia: tiskausta, kokkailua töihin, pyykin laittoa tms.) sänkyyn. Muutaman tuollainen ilta putkeen ja alkaa iltaisin kiukuttamaan. Sitä silmäilee kelloa ja puntaroi mitä kaikkea PITÄÄ tehdä ennen nukkumaan menoa. Kiukku ja kärsimättömyys kasvaa samalla kun kello matelee myöhemmäksi.Olen tullut kotiin kasin ysin välillä iltaisin. Siinä syy, miksi pitää riekata illat. Oma vika.Ei siis kovin otollista aikaa niille toisille kotihommille.
Ovis ajoittuu ikävästi viikonloppuun pe-su, joka on tarkoitus viettää mökillä ei-kahden. Jos olisi joku muun viikonloppu käytettävissä, siirtäisin mökkeilyn sinne. Muttei ole. Seuraava vapaa on joulukuun puolella.
Eilen ajattelin (jossain puuhien välissä), etten haluakaan lasta vielä...Siis kahden vuoden yrittämisen jälkeen ajattelin noin - olen kyllä aina joskus ajatellut noin, vaikken ajattele noin. Selkeää. Yrittääköhän alitajunta huijata...Etten panostaisi taas hullun tavoin tähän kiertoon ja sillä pilaisi juttua? Vai onko se vain luontainen siirtymä noista edellisen postauksen ajatuksista?
