On menossa sellainen kierto kun taas mietitään, että pitääkö luopua lapsihaaveista ja keskittyä meidän kahden välisiin ongelmiin. Tiedän, ettei lapsen tulo meidän kahden välisiä asioita korjaisi, mutta paljon muuta kyllä. Kuten kokoisensa ja näköisensä aukon tässä elossamme.
Suhteessa siis sinällään ei ole vikaa:arki toimii, luotetaan toisiimme, hellyyttä on, mukavaa on yhdessä ja aikaa vietetään yhdessä. Ulospäin ollaan kutakuinkin söötti pariskunta, kuin paita ja peppu (jopa). MUTTA intohimo ja halu, ei mitenkään kuulu meidän suhteeseen. Ja on ollut alusta alkaen niin (eli vuosien ongelma). Kun ei ole sitä ei ole. Toki toinen voisi toisen mielestä tehdä kaikkea toisin ja makuukammarista pitäisi pysyä kaukana jne. Ongelma nostaa päätää nyt kun sitä halua pitäisi löytyä. Löytyy vain kiukkua ja ärtyneisyyttä.
Se laittaa pohtimaan, että onko siinä koko villakoiran ydin. Jos uskoisin tarkoitukseen uskoisin näin: lapsettomuuden tarkoitus on saattaa meidän asiat kuntoon ja ennen kuin pureskelemme nämä asiat, ei meille lasta suoda. Näitä jaksoja tulee aina johonkin väliin. Nyt on sellainen.
