14.10.2013

Löhöä tiedossa!

Nyt on paketissa kesäkausi. Ainakin viimeistä silausta vaille. Kipitin eilisen Vantaan puolikkaan ihan kohtuu hyvissä tunnelmissa.

Puolikkaan juoksijat kiersivät reitin kahteen kertaa, maran juoksijat neljään (4!) kertaan. Kaksi kertaa kiertäminen oli ihan ok, ei ehtinyt puuduttaa eikä joka mutka ollut toisellakaan kierroksella tuttu. Ensimmäinen kierros meni kaverin kanssa jutellessa ja oli hujauksessa ohi.

Tuosta voi päätellä ettei vauhti ollut hirmuinen, kohtuu tasainen kuitenkin. Vauhdinjako onnistui loistavasti, sillä kipusin omassa sarjassani toisella kierroksella yli 50 sijaa ylöspäin.

Kakkosella ei enää juteltu vaan pistettiin tossua toisen eteen. Alussa karanneiden 2 tunnin jänisten selät tulivat vastaan muutama kilometri ennen maalia eli ehdin liukahtamaan maalilinjan yli alle kahteen tuntiin. Se on kohtuu hyvä, sillä olen juossut noin kerran viikossa varsinaisen juoksulenkin ja kerran viikossa suunnistanut. Muutama viikko ennen tätä, kävin varsinaisilla juoksulenkeillä  2 kertaa viikossa, mutta pisin pohjalenkki oli 15 km, koko kesän aikana. Tiedossa siis oli ettei näillä tunti- ja kilometrimäärillä tavoitella 4:lla alkavia lukuja.

Maha oli heikoin lenkki. Suolistossa nipisteli ja pelkäsin, että joudun poikkeamaan puskassa. En ollut mielestäni syönyt mitään vaikeasti sulavaa tms. poikkeavaa. Toisen kierroksen ajan myös oksetti ja teki mieli kiskoa sykevyö alas. Vuodon suhteen selvisin ongelmitta=ilman huussipysähdystä.



Keli suosi juoksijoita. Lämmön lisäksi nautimme väriloistosta. Luonnollisesti haluan pysyä itse poissa kuvista.

Nyt ei ole tiedossa pitkään aikaan mitään kuormittavaa. Mahtavaa löhöä! Happosalpaajakuuri jatkuu vielä tämän viikon ja sitten selviää poistuiko ongelma. Muutoin olo on viime päivät ollut huomattavasti parempi kuin viime viikolla. Sain tehtyä päätöksiä töidenkin suhteen. Joten ei ole tulossa sillekään rintamalla muutoksia tai muutosstressikuormaa. Eli summa summa rum: nyt pitäisi olosuhteet paremmalle voinnille olla oikein otolliset ja toivottavasti sen myötä myös raskautumiselle?