5.1.2014

Samoilla laduilla edelleen

Siitä jatketaan mihin perjantaina jäätiin. Menkkamaiset tuntemukset ovat jatkuneet ja viime yönä tunsin ensimmäisen kerran koskaan  "kohdun kuumotus -tunteen" tjsp. En saanut unta silmään ja valvoin aamukuuteen asti. Jossain siinä aamuyön tunneilla tuo tuntemus tuli. Ikään kuin olin tuntevina kohdun rajojen hehkuvan. Vai olisiko se kuitenkin ollut jossain puolivalveunimaailmassa häröilyä?

Tänään tunsin juostessa oikein kunnon nipistyksiä alavatsalla tai ehkä vieläkin alempana. Oli ihan käveltävä ja kuulosteltava. Säikähdin, että olin kiskonut ylämäkeä liian tarmokkaasti ja sillä pilannut jotain. Ei kai se niin helposti voi olla pilattavissa? Kun pääsin kotiin, huomasin vuotaneeni hivenen verta. Paperiinkin jäi vielä aavistus, mutta sitten se oli siinä.

Niin, ja vielä jos saanen itseäni huijata: kun kävimme miehen kanssa lauantai-iltana ihmettelemässä Luxia, iski hillitön kaakaohimo. Haaveilin oikeinoikein rasvaiseen maitoon tehdystä imelästä kaakaosta. Voi tietysti olla, että kurja vesikeli ja katselu erilaisten ruokapaikkojen ja pubien ikkunoista laukaisi himon.

Mies sen sijaan ei himota yhtään. Välillä on ihan ällöttänyt ja olen käyttäytynyt kahdenkesken kuin pahainen teini, joka ei saa sanotuksi ettei halua olla toisen kanssa. Minä tietenkin haluan olla, enkä ymmärrä mistä nämä ristiriitaiset ajatukset tulee. En tykkää.