Mietteitä liikunnasta (taas)

Luin Enemmän kuin yhdeksän kuukautta blogin Pippurin listan siitä, mitä hän on tehnyt edesauttaakseen raskautumistaan (kunnioitettava lista). Tuolta jäi mieleen kytemään asia, jota jo kuukausia sitten täällä pyörittelin. Liikunta ja lapsettomuus.

Jossain vaiheessa ahmin tietoa aiheesta ja aloin kevennellä tietoisesti. Ja koittihan hoitava lääkärikin keskusteluissamme takoa järkeä päähäni. Liiallinen liikunta aiheuttaa keholle stressiä ja vaikuttaa hormonitasapainoon. Ei sillä, etteikö järkikin sanoisi, että liian rankka on liian rankkaa. Se mikä tuntuu mielessä hyvältä, tekee keholle pahaa.

Kesän myötä tehot ja määrät ovat taas lisääntyneet. Olen suonut itselleni luvan rääkkiin, sillä ajatuksella, että kun ei kerran lekkeriksi lyöminen tuota tulosta, niin teenpä ainakin kesän ja syksyn sellaisia juttuja mistä tykkään. Mielekäs harrastus pitää ajatukset pois ankeista asioista ja lievittää stressiä. Kun on tämä siirtymän suoma hoitotaukokin menossa...

Eilen rankan suorituksen jälkeen kieriskelin sängyssä ja tunsin syyllisyyttä, ja huolta. Miksi taas ajauduin tähän tilanteeseen, vaikka raskaus on äärettömän paljon tärkeämpää? Nyt kovatehoisia rypistyksiä on ollut noin 1/vko. Rankkuutta lisää vielä tuo puolen vuoden keventely. Peruskuntolenkit jäivät tekemättä. Nyt pyrin kuitenkin samaan vauhtiin heikommalla pohjalla.

Periaatteessa en usko, että liikunta on perimmäinen syy lapsettomuuteeni, mutta silti pelkään sitä. Ja toimin itseäni vastaan! V*tun tyhmää hä? Koska kehon tasapainottuminen vie aikansa, lupaan nyt keholle pyhästi ottaa itseäni niskasta ja keventää. Jotta olisin seesteisessä tilassa joulukuussa.

Konkreettisen avauksen seesteiseen suuntaan teen osallistumalla Mindfullness-kurssille. Toivon, että saisin sieltä apua unettomuuteen ja kehää kiertäviin yksitoikkoisiin ajatuksiin.