10.4.2015

Uutta oireettomuus rintamalla

Ehdinpäs kirjoittaa tiistaina oireettomuudesta. Samana iltana sain alavatsakivun ja onhan tämä nyt pöljää. Ei tiedä luottaisiko, että oireet on ok ja johtuu  kohdun kasvupyrähdyksestä vai pelkäisikö keskenmenoa tai jotain kamalaa kuolettavaa tulehdusta.

Olin tiistaina kevyellä lenkillä. Viime aikoina lenkit ovat ollaan pääasiassa sellaisia hölkkä-kävely-hölkkä -lenkkejä. Nyt tuli ensimmäisen kerran ajatus, että ehkä olisi parempi lopettaa juoksut tähän. Illalla nimittäin alkoi alavatsa kipuilla oikein kunnolla. En tiedä oliko vain sattumaa. On aika vaikeaa päätellä miltä se tuntuu, kun joku mitä tekee ei ole hyväksi ja kun ei tiedä johtuuko se edes siitä mitä on puuhaillut. "Fiiliksen mukaan ja omaa kehoa kuunnellen" ei ole  minusta mikään yksiselitteinen ohjenuora. Luulisi, että jos joku ei ole hyvästä, se tuntuisi pahalta myös sillä hetkellä kun sitä jotakin tekee tai sen jälkeen, muttei ehkä enää seuraavina päivinä. Ja voisi kai olla niinkin, että jos lepäilisin kokonaan laakereilla (on muuten typerä sanonta, kuvitelkaapas makoilevanne laakerien päällä. Ei kuulosta rauhalliselta) olisin enemmän kipeä. Mutta enhän minä mistään mitään tiedä. Luulin tosiaan, että keho osaa ilmoittaa, jos joku ei sille sovi.

Yöllä ja seuraavana aamulla oli taas normaalia, mutta iltapäivällä alkoi kipuilu taas. Olin menossa pumppiin ja ehdin moneen kertaa muuttamaan mieleni: menen, en mene, menen, en mene. Menin. Liikkumisen ajan olo oli normaali. Illalla taas kipuilin.

Ajatelin, että joku viisaampi on joskus väittänyt ettei keskenmenoa pysty itse aiheuttamaan ja joku toinen viisas on väittänyt, että ensimmäisen kolmanneksen voi jatkaa normaalia liikkumista, kehoa kuunnellen. Olen jo keventänyt huomattavasti ja liikkunut ajallisesti lyhyemmin. Pumpissa lähinnä on nolottanut, kun  tangossa puolet siitä mitä kanssajumppaajat laittavat lämmittelypainoiksi silloin kun pitäisi olla tunnin isoimmat painot. Käyn kerran viikossa ja joka viikko mietin, onko sinne mitään järkeä edes mennä, kun kohta kuitenkin lopetan. Oikeastaan mieli tekisi jo nyt siirtyä

Eilen kipuilua oli pitkin päivää. Illalla katsoin hetken telkusta duudsonien säätöä, mutta kipeä alavasta ja hekottelu oli huono yhdistelmä.

4 kommenttia:

  1. Minusta ensimmäisen kolmanneksen aikana voi liikkua normaalisti, mutta tosin jos nyt on verenmaku suussa treenaava kilpaurheiluja niin silloin kannattanee keventää siitä omasta "normaalista". Nyt kun olen itse viimeisellä kolmanneksella niin uskalla sanoa, että kyllä sen huomaa kun raskauden takia kannattaa ruveta hidastamaan ja keventämään. Tee toki niin kuin sinusta tuntuu parhaalta. Halusin vain sanoa, että ei kannata tuthaan pelätä ja varoa. Itsekin kyselin neuvolalääkärilyä ja vaikka mistä ohjeita. Alfhild

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta :) Nyt on vähän väsytellyt taas, mutta enköhän yritä ainakin syksyyn asti liikuskella miettimättä sen enempää.

      Poista
  2. Minullakin oli jo alkuraskaudesta sitä, että kivun tuntemukset saattoivat tullakin vasta illalla, vaikka päivällä liikkuessa ei ollut ongelmia. minusta voit olla ihan huoletta, ei ne mitään keskenmenokipuja ole, jos kiristää tai nappailee tms. Myös viiltäviä ja vihlovia kipuja voi tulla, mutta ainakaan mulla ne eivät kestäneet kerrallaan pitkään.

    Fyssarin (erikoistunut raskauksiin ja lapsiin) kanssa kävin läpi, mitä kuntosalilla ja jumpissa kannattaa tehdä ja kuinka treenata vaikka keskivartaloa. Oli tosi hyödyllistä, suosittelen:)

    Haleja sinulle ja voimia, on varmasti vielä vaikea iloita kun pelottaa niin. Toivon silti, että jossain vaiheessa pääset siihen nauttimisvaiheeseenkin ja myös siihen, että kerrankin voi esim. liikkua itseä kuunnellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Asiantuntijan neuvot kyllä kiinnostaisivat. Helppo on siä on esimerkiksi lukea, että suoria vatsalihaksia ei pitäisi tehdä enää viikon x jälkeen, mutta vinoja voi...Mutta ei minulla ole mitään käsitystä osaisinko tehdä yhtäkään vatsalihasliikettä, jossa ei myös suorat aktivoituisi. Ja kun ne joutuvat töihin monissa muissakin liikkeissä kuin vatsalihas liikkeissä :S

      Menen toukokuussa kaupungin järjestämään maksuttomaan tilaisuuteen, jossa fyssari opastaa, miten huolehtia raskausaikana tärkeistä lihaksista. Hieman epäilen, mitä uutta tuo sellaiselle, jolla on "liikuntatausta".

      Poista