Keskenmenon pelko on läsnä päivittäin. Erityisesti se iskee päälle iltaisin sängyssä, kun keskittyy miettimään oliko kuluneen päivän aikana mitään oireita...Ei ollut. Ei tuntunut alavatsassa miltään. Ei etonut. Ei oikein ole enää väsykään. Tällä viikolla kohdun olisi pitänyt kasvaa ja olisin voinut tuntea sen pistävänä kipuna. No, en ole tuntenut mitään.
Turvotus ja tukalo olo vatsan huonosta toiminnasta johtuen ovat oikeastaan ainoat oireet joita viime viikon aikana on ollut. Ja ällöttävät, isot finnit leuassa. Nyt nekin sitten katosivat. Olo on taas mitä normaalein. Nyyh.
Olen viime viikoina tehnyt huomion, että kukaan ei kysy mitä kuuluu. Olin päättänyt, että jos joku läheinen kysyisi mitä kuuluu, niin kertoisin. Jos ihmisiltä itseltään kysyy mitä kuuluu, niin siihenhän ei vastakysymystä tehdä. Tämä onkin johtanut siihen ajatukseen (jos luoja suo ja raskaus jatkuu) etten kerro kenellekään.
Tai en ala erikseen informoimaan ihmisiä. Sellaiset ihmiset joiden kanssa on tekemisissä saavat ajan myötä tietää. Sitten joskus kun/ uskaltaa kertoa. Ne jotka eivät pidä yhteyttä kuulevat sitten kun kuulevat. Mutta en ala kirjoittamalla asiasta kertomaan. Joko naamatusten tavatessa tai sitten puhelimessa, muttei mitään helvetin tekstiviestejä (lällällää, marraskuussa saamme uuden reissukaverin tms.), fb-viestejä, kuvat kertokoot puolestaan -juttuja. Kuvan laittaminen faceen tuntuu olevan erittäin yleinen tapa kertoa asiasta "suurelle yleisölle". Minusta on kai kuoritunut kriittinen ja kärttyinen akka, kun en keksi mitää syytä miksi suuren yleisön pitäisi tietää. Lisäksi olen itse pahoittanut mieleni niin monesti tässä vuosien varrella päätymällä faceen väärällä hetkellä tuijottamaan jonkun onnellisen ihmisen raskausmahaa.
Siskon perheelle ja veljille perheineen kerron kunhan kuukausi vielä vierähtää ja heitä näen. Kummejani menen tapaamaan joskus kesän aikana. Kavereille sitä mukaan, kun tapaan. TAI jos joku sattuu kysymään mitä kuuluu. Äitini varmasti hoitaa vähemmän yhteyttä pitävät sukulaiset. Ja mies saa hoitaa oman tonttinsa ja kertoa veljilleen sitten kun siltä tuntuu. Tällä hetkellä tuntuu, että aikaa marraskuuhun on niin paljon, ettei asialla ole kiirettä. Johan sen ehtii jo unohtaakin moneen otteeseen.
Jos joku osaa kertoa, miksi kannattaisi kertoa sellaisille ihmisille joiden kanssa ei oikeasti ole tekemisissä, niin kertokaahan.
8+6
Oireita ei kannata kytätä (helpommin sanottu kuin tehty)! Meillä myös lapsettomuustausta ja yksi keskenmeno. Viime syksynä tulin raskaaksi kevyiden hoitojen avulla ja kyttäsin koko ajan olemattomia oireita ja olin ihan varma, että tämäkin oli mennyt kesken.. Oireita ei ole ollut yhtään koko raskausaikana ja kaikki on edelleen hyvin (ja toivottavasti kaikki sujuu loppuun saakka hyvin) eli oireettomuuskin on ihan normaalia :).
VastaaPoistaMekään ei olla informoitu keitään tästä raskaudesta.. Vanhemmille ja sisarruksille kerrottiin jouluaattona, jolloin oltiin jo 17. raskausviikolla ja lähimmille ystäville vasta RU:n jälkeen. Ainoastaan parhaalle ystävälleni kerroin heti nt-ultran jälkeen. Ja facebook on todellakin "big no no"!
Rauhaisaa mieltä odotukseen! <3
-E & Papu 31+1
Kyllähän sen tavallaan tiedostaa, että kaikki voi olla ok, vaikkei oireita ole. Toisaalta tuntuu, että on kuitenkin vähän poikkeuksellinen kun saa olla ihan niin kuin tykkää, eikä ainakaan oksentelun vuoksi tule raskaus julki.
PoistaTe olette todella pystyneet pitämään tiedon itsellänne. Jotain tuollaisia viikkoa itsekin haluaisin kasaan ennen isompaa julkisuutta. Äiti, sisko ja yksi ystävä olivat niin perillä hoidon etenemisestä, että heille toki oli kerrottava. Jotenkin se vienyt enimmät halutkin kertoa, kun on pari henkilöä joiden kanssa voi vapaasti puhua.
Kiitos <3 kuten myös sinulle :)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaEsikoisen kohdalla kerroin aika nopeasti läheisille. Olin jotenkin luottavainen ja uskoin kaiken menevän hyvin.
VastaaPoistaNyt en tiedä miten tekisin. Varmaan antaisin ihmisten huomata kun huomaa. Ja ne jotka tietää hoidoista saisivat tietää, kun kysyisivät. En haluaisi valehdella.
Toisaalta toivoisin, että jos tulisin raskaaksi, niin sitä ei heti kysyttäisi. Mut kysyyhän ne, koska haluavat olla mukana ja elää mukana ja ovat varmaan uteliaitakin.
Ihanaa raskausaikaa sinulle <3
Välillä aina makustelen sillä, että antaisin vain muuttuvan ruhon kertoa tarinaansa. Ainakin työkavereiden suhteen se voisi olla hyvä tapa menetellä (vaikka taidan jäädä kiinni jo vappukuoharilla). Toisaalta en tiedä voiko joku loukkaantua tai vetää jotain tarpeettomia johtopäätöksiä siitä jos ei kerro. Ei kai jos ei kerro kenellekään muullekaan?
PoistaKiitos
Minäkään en kertonut esikoisen odotuksesta kuin läheisille. Jos ei muutenkaan ole tekemisissä, niin miksi ilmoittaa että on tulossa vauva. Poika syntyi toukokuussa ja jouluna saatiin vielä monta joulukorttia, joissa oli vain minun ja mieheni nimi. Me kyllä laitoimme pojan nimen lähettämiimme kortteihin. Elokuussa saimme kummieni pojan häihin hääkutsun, jossa ei ollut poikaa lainkaan. Laitoin sitten tekstiviestin, että saako poikakin tulla mukaan, kun en ollut varma oliko kyse tahallisesta teosta vai eikö hän tiennyt. Hän on enemmänkin veljeni kaveri ja ajattelin että olisiko veljeni mahdollisesti kertonut. Mutta ei. Ja poika oli kovasti tervetullut myös häihin. :)
VastaaPoistaTuo on kyllä hassua tuo kuulumisten kysyminen. Minulta on useampikin kysynyt kuulumisia. Joka kerta hätkähtää ja sanoo kuitenkin "eipä mitään ihmeempää" vaikka tekisi mieli sanoa että kuules kerrankin kuuluu vaikka mitä ja voivotella pahoinvointia. Mutta kun ei uskalla vielä. Mulla nyt menossa vasta rv 6+4.
Kyllä houkuttaisi sanoa, että arvaas mitä oikein kuuluukaan :D. Sellaiset joiden kanssa yhteydenpito nojaa pääasiassa kirjoitteluun, tekevät usein mitä kuuluu -aloituksen, mutta kasvokkaisessa kanssakäymisessä taidetaan tarttua aina mutkitta johonkin asian parteen. Sinne kukin sitten laittaa väliin omia kuulumisia ja suunnitelmia.
PoistaPäädyin vasta lukemaan blogiasi ja vaikka teilläkin on vielä epävarmuuksia niin aika pitkän matkan olette tähän tulleet ja monta vaihetta jo käyneet läpi ennen tätä. Toivon niin kovasti raskaudellesi jatkoa. Levollista mieltä ja kaunista raskausaikaa<3
VastaaPoistaKiitos. Levollinen on juuri se mielentila johon olisi mahtava päästä :)
PoistaMulla ei ole ollut juuri mitään oireita kaksosraskaudesta :). Ainoastaan järkyttävää väsymystä oli pari viikkoa jossain vaiheessa ja vähän jotain rintojen turvotusta. Käytännössä noikin oireet vaihteli tosi paljon päivästä toiseen.
VastaaPoistaSitten kuitenkin kun kaksi sykettä todettiin siinä ar-ultrassa, niin lakkasin täysin seuraamasta oireita :). Jotkut kun väitti foorumeilla, että kaksosista pitäs olla ihan tuplaoireet! Pah, nää on niin yksilöllisiä juttuja ja osalle ei tuu oireita ollenkaan. Ikinä, tai mistään raskaudesta. Välillä niitä oireita tulee ja sitten ne katoilee joksikin aikaa.
Paljon paljon rauhallista mieltä! Alkuraskaus lapsettomuuden jälkeen on tosi vaikeaa henkisesti. Tai ainakin itselle on ollut.
Ja ainiin. Mä olen kertonut niille, jotka ovat tietäneet hoidoista eli aika isolle tuttava/ystäväpiirille. Tietenkin vain, jos ovat siis kysyneet kuulumisia tai miten hoidoissa menee. Suurin osa heistä tietää myös meidän tuulimunaraskaudesta, joka oli viime syksynä, joten miksen kertoisi tästäkään.
PoistaMuille en ole kertonut. Töissä olen yrittänyt pitää salassa ja yritänkin mahdollisimman pitkään. Tosin, tuonne rv17-viikoille en mitenkään taida pystyä. Kaksosraskaus kun alkaa näkyä tosi nopeasti. Fabossa en todellakaan kerro, enkä muutenkaan kuuluta kavereille, jotka ei erikseen kysele kuulumisia tai joita en nää. Aika samoilla linjoilla siis mennään :).
Ei asia minullakaan enää ole ihan samalla tavalla 100 % mielessä tai pinnalla ajatuksissa kuin pari viikkoa plussan jälkeen. Välillä pystyn elemään ihan tavallista arkea ja keskittymään töihin :)
Poista17-18 viikkoa olen minäkin jostain syystä alkanut odottamaan. Se tuntuu sellaiselta melkein puolivälin virstanpylväältä, että ehkä siinä vaiheessa uskaltaisi joillekin kertoa.