Päivä ennen rakenneultraa

Huomenna on rakenneultra. Ja 20+0! Tajuttoman pitkä aika, silti tuntuu että olen edelleen ihan uudessa tilanteessa, vaikka ihan ensi viikoista fiilikset ovatkin tasoittuneet ja muitakin asioita jo pystyy ajattemaan. Päivittäin kuitenkin ihmettelen uusia ajatuksia ja muutoksia kehossa. Kohtaan uusia ilon- ja huolenaiheita.

Huonot ja hyvät jaksot tuntuvat vuorottelevan. Samoin ilo ja huoli. Kun joku asia tuottaa suuren ilon (kuten ensimmäiset varmat liikkeet) seuraavassa hetkessä (syön raakaa jauhelihaa) päädyn taas stressaamaan jonkun typerän asian vuoksi.

Tällä hetkellä on takana kivuliaampi viikko, mutta sekin lienee normaalia. Jostain syystä olin kuvitellut, että voisin selvitä koko odotusajasta hyvinvoivana ja, että liikkuisin koko kesän tarmokkaana. Tähän harhaluuloon vaikuttti ehkä se, että äiti ja sisko, molemmat vakuuttivat voineensa niin hyvin raskauden ajan. En ole pystynyt liikkumaan kipujen vuoksi ja kivut vaikuttavat jonkun verran myös jaksamiseen. En ole jaksanut.

Tässä viime viikkojen aikana olen mm.

• Soittanut päivystykseen aamuyöllä klo 3 ja varmistanut että on ihan ok useampana yönä herätä kovaan alavatsakipuun.
• Syönyt panadolia, että olen päässyt kävelemään pois töistä.
• Syönyt vahingossa huonosti paistettua jauhelihaa (kyllä voi syödä vahingossa, jos tekee hampurilaisen ja kasaa pihvin päälle kaikkea tavaraa niin, että vasta viime metreillä huomaa mitä tuli syötyä) ja käynyt labrassa otattamassa toksoplasma vasta-aineet.
• Käynyt lääkärissä viikon kestäneiden alavatsakipujen kanssa.
• Tuntenut liikkeitä päivittäin.
• Ostanut varovaisesti ensimmäiset kaksi bodya ja vaunut.
• Ostanut mammafarkut.
• Syönyt kaksi kertaa viikossa lohta ja huolestunut myrkkyjen kertymisestä sikiöön.
• Urheillut liian kovalla sykkeellä (en uskonut sykemittarin näyttävän oikein) ja huolestunut siitä aiheutinko pienelle vakavan aivovaurion.
• Oppinut, että se epämiellyttävä tunne, joka iskee kesken kotitöiden on supistelua ja oloa helpottaa, kun pötköttää hetken kyljellään.
• Itkenyt asioista, joista en olisi uskonut itkeväni...Esimerkiksi siitä, että jouduin Juhannuksena saunomaan yksin. Ei tullut vihdan hakureissulla mieleenkään, että sillä joutuisin yksin lätkyttelemään. 
• Olen yrittänyt päästä perille kestovaippoista. Enkä ole onnistunut. Miksi niitäkin pitää olla niin monenlaisia?
• Tehnyt erilaisia päätöksiä syömisten suhteen. Mm. en syö irtokarkkeja niiden sisältämien väri- ja lisäaineiden vuoksi, vaan jos jotain on pakko syödä niin sitten suklaata. Syön välipalan ja juon riittävästi vettä. Kaikissa tällaisissa päätöksissä olen epäonnistunut ja päättänyt, että seuraavalla kerralla pidän päätöksestä kiinni. 
• Potenut huonoa omaatuntoa liikunnan jäätyä vähiin.
• Kasvattanut mahan, joka näyttää ihan varmasti jo vähän enemmän vauvamahalta kuin kaljamahalta.
• Käynyt vessassa 6 kertaa yön aikana. Muutenkin on päiviä jolloin tuntuu, ettei kotoa voi lähteä edes 300 metrin päähän kauppaan, koska vessahätä yltyy mahdottomaksi heti kun astuu kotiovesta ulos.

Lista näyttää stressaavalta, enkä kiistä ettenkö olisi stressannut jopa siitä, mitä stressaminen aiheuttaa, mutta todellisuudessa olen ollut myös äärettömän onnellinen. Jos huomenna kaikki on ok, lupaan ottaa vähän rennommin. Huolehdin, että rentoudun ja lepää. Liikun, enkä päästä lounasvälejä 7 tuntisiksi.

Luonnollisesti se, että kyytiläisen liikkeet alkoivat tuntua herätti myös ajatuksen: "Jos rakenneultrassa paljastuukin jotain odottamatonta, miten pystyn tekemään niin hirveitä, isoja päätöksiä? Miten voi päättää jonkun puolesta jotain joka jo on ja elää tuolla jossain?" Kun toisen tuntee, siitä tulee paljon todellisempi.