Inssiin nro 2.

Päätimme, että kokeilemme inseminaatiota uudelleen tässä kierrossa. On se niinkin, että saadaanpahan selville tuottaako se tulosta ja päästään ainakin asian kanssa eteenpäin. Nyt on kp 3, joten pistokset saakin aloittaa ihan kohta.

Muutoin olo on lupaavan hyvä. Sain tällä viikolla raastavan työhomman hoidettua kunnialla ja seuraavaa stressin aiheuttajaa ei näy mailla halmeilla (äh, varmaan tulee joku alustuspyyntö jonkin vaativan yleisön eteen kohta tms.). Lisäksi olen ehkä saanut ehkä kilon lisää painoa ja nyt kun olen malttanut olla syömättä mitään vitamiineja (satunnaista kalanmaksaöljyä lukuunottamatta), niin suupieletkin on kunnossa. Vielä kun saisi nukkumisen kuntoon.

Viime viikonloppuna la-su yönä tein vuoden 2014 valvomisennätyksen kieriskelemällä vailla unta aamun puoli kuuteen. Turhauttavaa! Oikeasti. Jotkut heräävät siihen aikaan, kun minä viimein saan unen päästä kiinni. Myös tällä viikolla olen nukkunut 3-5 tunnin unia.

Tänään lääkärin luo ja taidanpa nyt vuodattaa unihuoleni hälle.

Ei pidä nuolaista...

Ennen kuin tipahtaa. Hitto. Pääsin tässä kierrossa itseni huijaamisen ihmemaailmassa sellaisiin sfääreihin etten koskaan aikaisemmin! Pettymys oli samaa luokkaa. Kun nousimme Finnkinon penkeistä ja näin edessä istuneen naisen raskausmahan, en pystynyt pidättelemään itkua. Ulisin siinä sitten Hobitin päätteeksi julkisesti.

Minkä helevetin takia pitää olla tällänen paska kroppa! Tekisi mieli tökkiä jollakin teräaseella itseä ympäri kehoa. Ei. Tästä oireiden kyttäämisestä on päästävä!

Maanantaina vuoto jatkui. Niukkana, mutta selkeästi sellaisena, että kohta on hanat ihan kunnolla auki. Aamupäivän vielä onnistuin jatkamaan itseni huijausta mm. googlaamalla keskusteluja kiinnittymisvuodosta. No, ei kai se sellaista voi olla enään dpo 10 ja 11. Useimmilla kiinnittymisvuoto on ajoittunut n. viikon sisään ovulaatiosta ja ollut "rusehtavaa". Tämä vuoto ei osunut viikon sisään ja oli rehdisti punaista. Iltapäivällä luovutin, koska vuoto tuntui yltyvän.

Huolestuttaa myös se, ettei rinnoissa ollut mitään tuntemuksia tässäkään kierrossa. Ei ollut siis edellisessä induktio - inssi kierrossakaan. Tämän vuoden aikana yhdessä kierrossa on ollut arkuutta, se taisi olla elokuu. Ne eivät yksinkertaisesti enää reagoi. Olenko elää posotellut hedelmällisyyteni ohi? Ei lasta tänäkään vuonna?

Samoilla laduilla edelleen

Siitä jatketaan mihin perjantaina jäätiin. Menkkamaiset tuntemukset ovat jatkuneet ja viime yönä tunsin ensimmäisen kerran koskaan  "kohdun kuumotus -tunteen" tjsp. En saanut unta silmään ja valvoin aamukuuteen asti. Jossain siinä aamuyön tunneilla tuo tuntemus tuli. Ikään kuin olin tuntevina kohdun rajojen hehkuvan. Vai olisiko se kuitenkin ollut jossain puolivalveunimaailmassa häröilyä?

Tänään tunsin juostessa oikein kunnon nipistyksiä alavatsalla tai ehkä vieläkin alempana. Oli ihan käveltävä ja kuulosteltava. Säikähdin, että olin kiskonut ylämäkeä liian tarmokkaasti ja sillä pilannut jotain. Ei kai se niin helposti voi olla pilattavissa? Kun pääsin kotiin, huomasin vuotaneeni hivenen verta. Paperiinkin jäi vielä aavistus, mutta sitten se oli siinä.

Niin, ja vielä jos saanen itseäni huijata: kun kävimme miehen kanssa lauantai-iltana ihmettelemässä Luxia, iski hillitön kaakaohimo. Haaveilin oikeinoikein rasvaiseen maitoon tehdystä imelästä kaakaosta. Voi tietysti olla, että kurja vesikeli ja katselu erilaisten ruokapaikkojen ja pubien ikkunoista laukaisi himon.

Mies sen sijaan ei himota yhtään. Välillä on ihan ällöttänyt ja olen käyttäytynyt kahdenkesken kuin pahainen teini, joka ei saa sanotuksi ettei halua olla toisen kanssa. Minä tietenkin haluan olla, enkä ymmärrä mistä nämä ristiriitaiset ajatukset tulee. En tykkää.

Entä jos?

Mitä jos sittenkin jokin olisi nyt toisin? Olo on ollut jotenkin kummallinen eilen ja tänään. Hetkellisiä menkkamaisia tuntemuksia tai ehkä jomotusta ja selvästi enemmän vasemmalta, jonka vuoro tässä kierrossa oli.  Ehkä kuitenkin vähän oudossa kohdassa?

Ääyyyh. Tämä on ällöttävin vaihe. Enkä taaskaan osannut olla tutkittamatta sadatta kertaa plussalaisten kokemuksia. Pitäisi varmaan olla hullun paljon hommaa aamusta iltaan, ettei ehtisi tarkkailla itseään. Mutta kun ei muista millaista se oli joskus kauan sitten, kun ei vielä yrittänyt/toivonut näin kuumeisesti plussaa. Tuntuiko silloinkin tällaisia vai eikö niitä vain huomannut?

Sain vieraan lääkärin suostumaan B12-vitamiinin tarkistukseen, vaikka hänen mielestään minulla ei  mitenkään voi olla puutosta, kun elokuussa oli kaikki arvot hyvät. Mutta eilenkin katselin jotain  elokuvaa molemmat kädet kihelmöiden. Jopa toista takareittä pisteli.

Aiemmin luulin kihelmöinnin johtuvan hartiajökistä, enkä edes ajatellut sitä kihelmöintinä vaan puutumisena. Mutta kun olin hierojan pöydällä pelkkää pullataikinaa, arvelin että ehkä sittenkin jotain muuta verenkierron häiriötä. Ja mielestäni selvästi kihelmöintiä.

Leppoisammin

Tikutin sitkeästi ovista ja sain kuin sainkin aattoiltana voimakkaan viivan tikkuun! Jei. Tähän asti ne ovat aina olleet hailakoita, mutta nyt tuli ihan kontrolliviivan vahvuinen. Muita ovulaatio-oireita ei sitten ollutkaan. Tosin Joulupäivän aamuna olin erittäin paisunut, mutta myös sillä, että tuli syötyä napa ratkuen saattoi olla osuutta asiaan. Eli ovulaatio oli kp 16-17.

Ovulaation jälkeen ei ole ollut mitään erityistuntemuksia, lievää kurkkukipuilua lukuunottamatta. Enkä odotakaan tältä kierrolta muuta kuin menkkojen alkua ja sitä, että saan soitella seuraavan ajan inseminaatioon.

Olen erinäisiä asioita lupaillut usein vuoden vaihtuessa. Ainoa tähän mennessä toiminut ja edelleen toiminnassa oleva lupaukseni on vuodelta 2008. Silloin lupasin juoda  joka aamu ensimmäiseksi lasin vettä (tuolloin en juonut oikeastaan muuten kuin liikkuessa). Jotain vastaavaa kannattaisi kai luvata jos haluaisi sen tosissaan pitää. Silti aion nyt kunnianhimoisesti tarttua härkää sarvista ja lupaan, että otan tämän vuoden  relammin. Ei oo kiirus mihkää (heti tänä aamuna ravasin bussipysäkiltä toiselle).

Suupielet pysyi kiinni Joulun ajan, kun olin äireen padoilla, mutta  uudenvuoden aattona aukesi taas. Jossain joku mättää.

Meillä ei ole puntaria, mutta miehen silmämääräiseen arvion mukaan, olen tainnut saada vähän lisää painoa. Eikä tavoitteena ole kovin paljoa kerryttääkään. Olo tuntuu jo nyt köntysmäiseltä.