Kaivon puolelle. Eilen, dpo 3, menetin uskon onnistumiseen. En kerta kaikkiaan saa aikaan mitään toiveikkuutta. Kyllä tämän viikon ajan vielä pitäisi yrittää.
Menkkamaisia jomotuksia on ollut perjantaista saakka, mutta edellisesti inssikierrosta viisastuneena, tiedän että niitä on turha kuulostella. Ainakin esitän itselleni etten kuulostele niitä. Sunnuntaina aloitin Lugesteronit. Viime inssin aikaanhan vietin nenä kiinni ruudussa lukien kokemuksia siitä, miten ärsyttävästi niiden oireet täsmäävät plussaoireisiin.
Olen myös ollut koetuksella tämän "rauhallisesti ottamisen" ja parin lisäkilon kanssa. Vieroitusoireita. Olo on iljettävän rasvainen, kömpelö, laiska ja hidas. En tunne kroppaa omakseni. Olen pahalla tuulella ja kärttyän asiasta kuin asiasta. Viikonloppu ilman pitkistä ja kunnon treeniä tuntui pitkältä ja tarpeettomalta. Epäilen, että kohta alan tylsistyä pääkopastakin (varsinkin kun nyt en ajattele muuta kuin raskautumista). Olen vähän maaninen.
Välillä mietin voisiko psyyke huijata fysiikkaa. Ts. jos esitän fyysiselle minälle voivani oikein hyvin ja olevani seesteisessä mielentilassa (oikein vastaanottavainen raskaudelle), uskoisiko fyysinen minä tämän, vaikka psyykkinen minä ei olisi lainkaan seesteinen eikä uskoisi raskauden mahdollisuuteen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti