26.5.2014

Kotiin itkemään

Lähdin klinikalta siinä mielentilassa, etten edes maksanut. Rynnin vaan itkien ovesta ulos. Kävelin pitkään pitkin katuja ja koetin kasata itseäni, mutta klinikalle en enää pystynyt palaamaan. Täytyy tänään nolona käydä maksamassa.

Loppupäivän sinnittelin töissä, mutten pystynyt keskittymään mihinkään. Paitsi googlailemaan mikä selittää epäkypsät munasolut. Johtuuko ne siitä, että olen muutenkin ihmisenä epäkypsä?

Pahin oli kotimatka. Pinnistelin etten olisi itkenyt. Päässä takoi ajatus, että kunhan vaan pääsen kotiin niin voin rauhassa revetä. Metrossa oli lapsia, äitejä pienten vauvojen kanssa. PAHA! Onneksi laukussa oli joku kirja jota pakotin itseni lukemaan (tai tuijottamaan), koska muuten oli vaikea hallita tilannetta. Näytin kyllä siltä, että olen juuri itkuun purskahtamaisillani. Mikä siinä itkemisessäkin on niin noloa? Miksi sitä ei voi tehdä julkisella paikalla?

Viimeinen 100 metriä ennen kotiovea teki mieli juosta, sillä tuntui että nyt se tulee. Sisällä kasvava pakahduttava itkumöykky on vähän kuin pissahätä (paitsi että pissahätä on kaikin tavoin positiivisempi kokemus). Muutama kymmenen metriä ennen aloin repeillä ja kun sain ulko-oven perässä repesin lopullisesti. Sanoin miehelle, että nyt ei hyssytellä, nyt pitää voida itkeä kunnolla. Ja mies itki seurana.

Itkut on itketty (koputtaa puuta), mutta suru jäi. Pakko kai jatkaa.

4 kommenttia: