Juhannuksesta alkanut sairastelu jatkuu. Eilen olisi pitänyt olla jo olo parempaan päin, mutta iski uusi kurkku- ja korvakipu. Olin niin poikki työpäivän jälkeen ja nukuin illan, vähän havahduin tangokuninkaan valintaa katsomaan ja jatkoin taas unia. Nyt istun viimeistä päivää työpöydän ääressä ja olo on sellainen kuin flunssa olisi puskemassa uudelleen kunnolla päälle. Saatan olla maanantaina taas työterveydessä.
Jatkuva sairastaminen on vetänyt mielen synkäksi ja jostain syystä mies ärsyttää yli kaiken. Kaikki hänen sanomiset ja tekemiset näyttäytyy ja kuulostaa korvissani itsekeskeisiltä. Viikko on mennyt toraillessa. Eikä saada sovittua mitä tehdään lomalla ja tietysti harmittaa, kun en tiedä voinko tehdä alkulomasta mitään.
Usein lomat ovat menneet liikunta- ja patikkapainotteisesti mökkeillen. Nyt sellainen ei ukkoa kiinnosta. Sitä ei kiinnosta tällä hetkellä mikään. Yritän ehdottaa sitä sun tätä, mutta mikään ei kelpaa. Kaikissa vaihtoehdoissa on jotain ahdistavaa. Toisaalta kaipaankin omaa aikaa, sillä en jaksaisi tätä suossa tarpomista moisen hapannaaman kanssa. Mutta toisaalta kaipaan sitäkin, että saisin huomata toisen ajattelevan, välittävän ja haluavan viettää aikaa kahden, jossain poissa näistä "kotiympyröistä" (henkinen kotini ei ole sama kuin fyysinen kotini). Aloitan siis loman ankeasti istumalla yksin kotona ja sairastaen. Ja ihan varmasti synkistelen lapsettomuutta ja pohdin onko tämä suhde elinkelpoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti