Mulla on koko ajan jonkin tason stressi päällä. Hermot kireällä. Lapsettomuudesta johtuvaa, mutta elämästä muutenkin. Pieniä hetkiä viikossa elän hetkessä, ajattelematta jotain tulevaa, mennyttä tai sitä mitä kehossa sillä hetkellä tapahtuu. Pääasiassa ne hetket ovat hevosen selässä ja metsässä.
Muistaakseni ihan aina en ole ajatellut kaikesta näin. Huolehtinut kaikesta. Pelännyt kaiken menevät päin persettä. Enkä suunnitellut koko ajan mitä täytyy tehdä minäkin päivänä ja minkäkin tunnin aikana, että ehtisin varmuudella tehdä jotain. Ja kaikkea mitä PITÄISI tehdä, enkä mitenkään ehdi tehdä. Pitäisi-pakko-pitäisi -tehdä ajatuksen ärsyttävä kierre. Ehkä joskus keskityin itse elämään.
Menin töihin 24-vuotiaana. Kutakuinkin siitä alkaen asenteeni on hiljalleen muuttunut tällaiseksi. Onko se sitten lopullista aikuistumista vai vai opittu tiukka pipo? Pää sumplii asioita koko ajan. Teen yhtä, ajattelen toista ja vielä suunnittelen mitä muuta pitäisi tehdä. Läsnäolo ja relaaminen on vaikeaa.
Eilen pysähdyin hetkeksi. Äitini soitti, että veljeni oli joutunut onnettomuuteen. Onni oli ollut matkassa, juuri sillä tavalla kuin se usein on. Kaikki oli sattunut pari sekuntia sopivaan suuntaan. Sellaisten asioiden äärellä arkistressit tuntuvat mitättömiltä. Mutta vain pienen hetken. Miksi ne eivät voisi olla sitä koko ajan. Asiat tärkeysjärjestyksessä. Miksi aina välillä kadottaa tajun mikä tässä on tärkeää ja ei? Varsinkin kuin ilman tällaisiakin asioita pitäisi ymmärtää asioiden mittasuhteet. Tajuan, että itse heikennän omaa elämänlaatua ja hyvinvointia, kiristelemällä toisarvoisten asioiden parissa. Tiedän senkin, että pienet muutokset ajatustasolla auttaisivat paljon. Pystyn hetkeksi hillitsemään, kunnes taas takerrun lillukan varsiin. Tämä jäytävä lapsettomuusstressi riittäisi oikein hyvin. Siitähän ei varmasti pääse eroon, ennen kuin kortit on käännelty ja tiedän kuinka kävin. Mutta miten osaisi relata muussa elämässä?
Olen tämän valemenkkakuvitelmani myötä huomannut olevani yöllä hereillä KUULOSTELLEN tuntutemuksia alavatsalla. Jossain vaiheessa yötä vain havahdun, että sitähän taas ollaan hereillä ja kuulostellaan. P**kele. Unessakaan ei mieli saa hetken rauhaa lapsettomuudelta. Akuutti lapsettomuusstressikriisisuruprosessi käynnissä.
Hyvä, ettei veljelle käynyt huonosti! Kyllä tuollaiset asiat laittaa aina vähäksi aikaa asiat tärkeysjärjestykseen, mutta itsekin toivoisin, ettei siihen tarvittaisi mitään niin radikaalia, vaan asioita osaisi pohtia ilman niitä. Tai ei edes pohtia, vaan asennoitua oikein. Ja rauhoittua. Itsellä on moni turha huoli jäänyt nyt taka-alalle, kun miehen veli kuoli yllättäen. Samaan aikaan mieltä painaa huoli äidistä, jolla todettiin harvinainen ms-taudin muoto, johon ei ole hyvää hoitomuotoa, ja isäpuolesta, jolla tutkitaan keuhkosairautta, ja mummoa, jolle tehtiin eilen pallolaajennus. Näiden oikeiden huolien vuoksi voin jättää kaikki muut murheet sikseen.
VastaaPoistaEhkä sun pitäisi tehdä se raskaustesti, jos et ole vielä tehnyt, niin olisi sitten se asia selvillä, eikä tarvitsisi öisin valvoa.
Voimia lapsettomuusstressikriisisuruprosessiin!
Luulen, että olen hiljalleen saamassa kiinni..Tuosta asennoitumisesta. Toki voi olla hetken huumaa ja viikonloppuna ollaan jo taas otsa rypyssä.
VastaaPoistaTestasin selkeän ovulaation viikonloppuna alkuineen ja päättymisineen eli kyllä se ihan itsensä huijausta oli tuo kuvittelu :S