4.3.2015

Hermorauniona

PP12. Tunnit matelee, päivät matelee. Tällä menolla saan mahahaavan. Vaikka tässä kai on olemassa vielä pieni mahdollisuus positiiviseenkin tulokseen, skippaisin kernaasti tämän piinailun huomiseen puheluun, kun kuulen verikokeen tuloksen tai siihen hetkeen, että vuoto alkaa.

Vessaan on ollut pakko uskaltaa. Välillä olen mennyt sinne ihan sen vuoksi, kun kuvittelen nyt jotain valuu ja olen ihan varma, että nyt vuoto alkaa.

Testiä en aio enää tehdä. Yöllä testasin ensimmäisen negan ja aamulla olin poikkeuksellisen pahalla päällä. Eilisestä alkaen alavatsakipu on voimistunut, etenkin illalla oli oikein kunnon vääntöä. Epäilys kallistuu siihen suuntaan, että keholla  menee vähän pidempään toipua hoidosta ja ehkä erilaisen hoidon takia Luget pitävätkin aiemmasta poiketen vuodon poissa. Alavatsakipuja on ollut sunnuntaista asti. Eilen ja tänään selvästi voimakkaampia.

Eilen pohdin vähän sitä mieluisampaakin vaihtoehtoa. Mutta vain lyhyesti, jotten pilaisi sillä mahdollisuuksia. Pientä toivon kipinää pitää tällä hetkellä yllä se, että vaikka lauantaina oli pientä vuotoa. Sen jälkeen ei ole ollut mitään. Sellaista ei ole koskaan ennen tapahtunut. Tuhruttelu on aina johtanut vuodon alkamiseen päivän tai parin sisällä. Nyt neljäs päivä siitä, eikä vuotoa. Toki enpä ole ennen ollut tässä tilanteessa, jossa munasarjat suihkutellaan tainnoksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti