10.3.2015

Jatko?

Aloitin blogin paitsi purkaakseni lapsettomuuden tuskaa ja siihen liittyviä ajatuksia sekä jouduttaakseni raskautumista. Jostain syystä kuvittelin, että kun lapsettomuushoidoista ja lapsettomuudesta tekee oikein konkreettista ja niitä riittävästi pureskelee, niin samalla myös edistää etenemistä kohti toivottua tulosta.

Jollei muuta, niin on tässä nähtävissä jonkinlainen nyöryyden ja hyväksymisen kehittyminen. Siitä, ettei elämää voi suunnitella, ettei asiat mene sinne päinkään mitä toivoisi ja yrittäisi, että on kyvytön johonkin, joka toisille on itsestään selvää, että kokee katkeruutta, pelkoa ja vihaa. Miten pettymysten jälkeen ihmismieli kääntyy taas kohti uutta yritystä ja taistelumieliala nousee. Ja paljon muuta.

Sitä en tiedä haluanko näihin kirjoituksiin palata. Luulenpa, että lapsettomuus on juurtunut niin lähtemättömästi osaksi identiteettiäni, että se on tavalla ja toisella aina jossain tuolla sisimmässä, enkä sitä yksityiskohtaisesti halua uudelleen elää. Tämä on ollut tähänastisen elämän merkittävin kasvuprosessi. Ilman tätä olisin jotain muuta. Ihan varmasti stressittömämpi, mutta ...Tässä kohtaa jouduin miettimään sopivaa sanaa pitkään...ihmisenä kevyempi, vähän enemmän höttöä, musta-valkoisempi? Tiedätte kyllä mitä tarkoitan.

Matkan varrella, tästä on tullut myös hyvä arkisto siitä missä vaiheessa mitäkin on tapahtunut ja mitä pöhköä on päässä kulloinkin liikkunut. Viikonloppuna aloitin ihan sellaisen tavallisen päiväkirjan, johon kirjoitan illalla lyhyesti päivän päällimmäiset oireet ja ajatukset. Ajattelin, että niihin ajatuksiin olisi kiva palata joskus.

Tällä hetkellä olen vahvasti lapsettoman identiteetissä ja on vaikea luottaa, että tästä eteenpäin kaikki menisi hyvin. Sen vuoksi jatkan kirjoittelua siihen saakka, että olen vähän varmemmilla vesillä ja on syytä uskoa, että tässä käy hyvin. Ainakin siis joitain viikkoja...

Varsinaiseksi odotusblogiksi en usko tämän muuttuvan. Olen mennyt niin laput silmillä kohti plussaa, etten oikein edes tiedä mistään mitään. En ole tietoisesti halunnutkaan tässä lapsettomuusputkessa lukea asioista, jotka herättää ehkä vain lisää pelkoa, katkeruutta ja unelmia, jotka ei koskaan toteudu. Kun plussa on pitkään ollut pelkkä haave, on aika vaikea yhtäkkiä ymmärtääkään millaisen, kokonaan uuden maailman se avaa. En myöskään pidä itseäni sen tason kirjoittajana, että kuvittelisin itselläni olevan jotain annettavaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti