Seesteistä

Kesäloma vei mennessään. Kiitos kaikille kommentoineille. Kiva kuulla, että teitä kiinnostaa lukea tällaisia ei-niin-huippuhyviä-blogimaisia "odotusblogeja".

Kuukaudessa on ehtinyt tapahtua paljon ja toisaalta ei mitään. Aika menee nopeasti ja kuitenkin aika hitaasti. Palasin kolmen viikon loman jälkeen töihin ja ensimmäistä kertaa aloin lomalla jo odottaa töihin pääsyä. Todennäköisesti se, että jäljellä on enää 8 (!!!) viikkoa töitä ennen äitiysloman alkua, vaikuttaa asiaan. Loman aikana tajusin myös sen, että viimeisillekin odotusviikoille on hyvä jättää vauvajuttujen kanssa puuhastelua, pesemistä ja järjestelyä, kaikkea sellaista ihanaa puuhaa!

Lomalla sairastin tavoilleni uskollisena kunnon flunssan. Aiemmista kesistä poiketen tajusin käydä kuitenkin työterveydessä ja sain pari päivää sairaslomaa. Aion käyttää säästyneet päivät, jos alkaa väsyttää tai muuten siltä tuntua. Toivon kuitenkin, että saisin olla hyvävoimaisena töissä ä-loman alkuun asti.

Olen kyynelehtinyt milloin mistäkin mm. lastenvaatekirpparilla nousi kyyneleet silmiin. Minä tässä kaivelen tällaisia pieniä bodeja! Hassua, mutta samaan aikaa iski myös epävarmuus; uskallanko minä ja onko minulla oikeus nyt ostaa tällaisia. Suurimman liikutuspuuskan aiheutti äitiyspakkauksen saapuminen. Olin odottanut pakkausta aika kauan ja lähdin saman tien sitä hakemaan kun sain Postin viestin. Kun kaivoin saksia avatakseni pakkauksen mieskin tuli katsomaan pakkausta ja totesi "se tuli". Silloin pillahdin itkuun. Niin tuli, lopultakin! On sitä monta vuotta odotettukin. Sillä hetkellä se iskin ihan kunnolla tajuntaan, että epätoivoinen, epävarma ja loputtomalta tuntuva odotus oikeasti on päättymässä. Ja toisaalta tajuaa, miten kauan tätä oikeasti onkaan odottanut. Lopulta olen raskaana. Ihan virallisesti. Ei sen sanominen luontevalta tunnu vieläkään, onneksi on tuo pallo, niin eipä enää tarvitse sanoakaan. Itkeskelin lisää kun levittelin pakkauksen sisällön lattialle. Halailin pakkauksen haalaria ja vollotin. Meille ihan oikeasti aikoo tulla vauva!

Odotuksen psyykkinen rankkuus on viikkojen kertymisen myötä helpottanut. En enää päivittäin mieti söinkö tai teinkö jotain vahingollista. Toki sekin vietti on herkässä. Jos jokin äksettömyys sattuu saatan vaipua tuntikausiksi ahdistukseen ja selata puhelimesta oireita, muiden kokemuksia ym. Minulla oli lähete neuvolan psykologillekin, joka soitti minulle tänään. Sanoin kuitenkin pärjääväni ilman tapaamista. Tuntui, että nyt asiat/ajatukset ovat niin paljon helpottaneet ja olen ollut niin onnellinen, että tässä vaiheessa keskustelulle ei ole tarvetta. Jos olisin saanut ajan aiemmin olisin ehdottomasti mennyt keskustelemaan. Ihan hetkittäin lomalla muistelimme miehen kanssa viime kesää. Ero tähän kesään on valtava. En kaipaa mitään.

Fyysisesti tämä odotus on ollut edelleen helppo. Mitä nyt pyöräillä olisin halunnut pidempään. Pystyn kyllä pieniä kauppa-/kirjastomatkoja polkemaan, mutta vähän epämiellyttävältä se tuntuu. Muuten pystyn harrastamaan liikuntaa ihan mukavasti. Olen uinut, sauvakävellyt, kävellyt ja jumppaillut kotona. Suunnistus on ollut neljä viikkoa tauolla, enkä tiedä uskallanko enää metsään. Syke nousee helposti korkealle, eikä se tunnu kivalta. Siis suunnistus toki tuntuu kivalta, mutta ajatus siitä, että syke on pitkäkestoisesti korkealla on huolestuttava, enkä tiedä haluanko huolestua mistään mitä voin välttää. Muutaman päivän kyykin mustikkametsässä eikä sekään tuntunut pahalta, kuin yhtenä päivänä kun olin edellisiltana jumpannut pakarat jumiin.

Painoa on kertynyt tähän mennessä viisi kiloa, mutta onhan tässä aikaa paisua. Ehkä sitä on tullut muuallekin kuin mahan seudulle, mutta aika huomaamattomasti. Juuri tällä hetkellä maha on kivan kokoinen. Oikein ihana pallo! Ihaninta tietenkin on, että siellä myllertää oma pieni ihmistaimi. Muutenkin olo itsessä on ollut oudon hyvä.

Ärsyttävin fyysinen ilmiö on tähän saakka ollut mahalaukku, joka tuntuu koko ajan täydeltä, ja vatsahapot jotka ovat ruokailun jälkeen kurkussa. Nälkää ei tunnu tulevan enää lainkaan. En tosin ole vieläkään oppinut syömään säännöllisesti ja pieniä annoksia. Toinen fyysinen ikävä ilmiö on suonikohjut.  Eli tähän saakka olen päässyt vähällä.

Rv 27