22.11.2016

First step

Soitin eilen Hormonipoliklinikalle. Eipä asia vielä mitenkään etene hetkeen, mutta tuli siitä heti konkreettisempi, kun sain puhua kätilön kanssa. Enkä oikeastaan kuullut mitään uutta infoakaan. Alkioita on 7. Suunnittelukäynnin voi varata, kun imetys on loppunut ja siihen käyntiin menee arviolta 1-2 kk. Todennäköisesti siirto tehdään lääkkeettömään kiertoon. Ja hoitosuostumukset allekirjoitetaan uudelleen.

Illalla kaivoin esille mikä on pas:n onnistumisprosentti. Se on 20-30 %. Tuoresiirrossa 30-50 %.

Edelleen imetyksen lopettaminen, jonkun _mahdollisen_ asian, joka ei välttämättä edes toteudu, vuoksi tuntuu väärältä. Varsinkin, kun imetyksestä on tullut pojalle tärkeä vasta myöhemmässä vaiheessa. Todennäköisesti jatkan tätä nyt tämän vuoden loppuun lapsentahtisesti. En tarjoa, mutten kielläkään.

Eihän tässä pitäisi olla kiire. Toisaalta kokemuksesta tiedän miten kauan näissä asioissa saattaa aikaa vierähtää.

2 kommenttia:

  1. Itellä oli ihan samat fiilikset aikoinaan. Lopetin imetyksen pojan ollessa 1v3kk ja juurikin siksi että päästäisiin hoitoja jatkamaan. Taustalla oli painetta endometrioosin takia ja koska se oli heittäytynyt kiihdytysvaihteelle.. Eli now or never. Silti tunsin oloni ihan kamalaksi... Muutenkin nyt raskausaikana on ollut tunteet pinnassa ja tunnen itseni välillä niin paskamutsiksi kun en pysty voinnin takia touhuamaan esikoisen kanssa samaan tapaan kuin ennen. Ja kauhulla ajattelen että entä sitten kun tämä syntyy? Jos sekin on koliikkivauva? Saako esikoinen enää mitään huomiota? Phuuh.. Pitäisi vaan yrittää olla itselleen vähän armollisempi :) Eiköhän kaikki jotenkin järjesty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se niinkin, että tällaisella lapsettomuustaustalla kannattaa toimia ajoissa, jos toisesta haaveilee. Eihän sitä koskaan tiedä montako yritystä tarvitaan ja tuleeko sittenkään mitään.

      Tsemppiä odotukseen. Kyllähän ne asiat voi mennä myös smoothimmin kuin esikoisen kanssa. Mutta juu, niitä huutomaratoneja ei varsinaisesti itsekään kaipaa.

      Poista