Toiseen yritykseen

Toinen pas tehdään heti perään, jos vaan aikataulut osuu kohdilleen. Mitäpä tässä odottelemaan. Nyt mieli on vähän rauhallisempi ja stressi vähän enemmän hanskassa.

Kierto on pitkä kuin nälkävuosi. Taas tikutellaan ovulaatiota ja kp 14 mennään vielä negatiivisissa merkeissä. Ultrassa näkyi jo iso rakkula ja paksu limakalvo kp 12. Ovis tuntuu aina ajoittuvan samoihin päiviin, niin että alkio siirretään sitten taas samanikäisenä kuin viimeksi. Jos siirtoon päästään. Lääkäri epäili ovulaation jo olleen ja puhuikin jo seuraavaan kiertoon varautumisesta. 5 päivää normaalia aikaisempi ovulaatio ei minusta tunnu uskottavalta ja luulen, että plussa on ajankohtainen viikonloppuna.

Luin Hormonidieetti -kirjan silloin, kun yritykset olivat aluillaan ja ensimmäiset epäonnistumiset koettu. Nyt tekisi mieli lukea kirjan uusi versio. En muista mitään lukemastani.

1. PAS = Nega

Piinailut menivät ohi rivakasti. Ja tehtiinhän siirtokin vasta kierron päivänä 21. Ristiriitaisuus on päivän sana. Toisaalta itsellä oli koko ajan vahva intuitio, että tämä ei nyt onnistunut. Toisaalta pieni optimismin poikanen halusi pitää kiinni siitä paremmastakin lopputuloksesta. Oireita ei ollut koko kierrossa. Ei mitään tuntemusta missään. Ei pienintäkään nipistystä, ainakaan hereillä oloaikana. Vasta kun vuoto alkoi, tuli pieni paine alavatsalle. Tämä on harvinaista ihan taviskierrossakin.

Kun näin kp1 alkaa miettiä, millainen naurava, hassu pellavapää tuo siirretty alkio olisi voinut olla, kyllä se surulliseksi vetää. Ei maailma ihan samalla tavalla romahda kuin lapsettomana, mutta nostaa taas sen oman kyvyttömyyden ja viallisuuden eri tavalla pintaan.  Ja tietenkin pelon siitä, että pakastin tyhjenee ja joka kerta käykin näin. Monta hukattua mahdollisuutta elämään.

Tietenkin aina täytyy etsiä syytä myös itsestä. Ehkä henkinen ja fyysinen vointi yritykseen oli väärä? Tässä oli liikaa raakaa laskelmointia, hellän toiveikkuuden sijaan.

Kyytiläinen matkassa

Pas tuli kuin varkain. Viikonloppuna aloitin Lugesteronit ja alkio siirrettiin tänään. Yksi sulatettiin ja se selviytyi! 5 päiväinen. Wow.

Piinailu alkaa, vaikka ei siltä tunnu. Jos pari vuotta sitten lapsettomana vuodatin siirrossa kiitollisuuden ja liikutuksen kyyneleitä, tällä kertaa en edes oikein ehtinyt tajua mitä tapahtui. Vasta kun pääsin klinikalle iski tajuntaan, että se tosiaan selviytyi sulatuksesta ja tästä voi ehkä tosiaan jotain alkaa.

Esikoinen ja muu siviilielämä on viime aikoina täyttänyt aika täysin päivät ja ajatukset. Ehkä hyvä niin. Toisaalta koen huonoa omatuntoa etten ota tätä nyt ”riittävän” tosissaan ja epäilen myos, että sen takia tämä ei voi onnistua. Esikoisen siirron aikaan se oli melkein ainoa asia mitä ajattelin. Nyt ajatukset joutuu ihan tietoisesti siirtämään asiaan ja silti ne pian karkaavat johonkin päivän polttaviin. Mutta eiköhän sitä ensi viikolla osaa jo paremmin asennoitua piinailuunkin.

Testipäivä on 9 päivän päästä.