30.10.2013

Muutakin kuin lapsettomuutta

Hmmm, mukavaa on, kun huomaa odottavansa innolla muitakin asioita, kuin lasta ja suunnittelevansa muutakin kuin äitiytymistä. Sitä en tiedä onko se omassa tapauksessa vähän huolestuttavaa, että se muu on liikunta. Johon siis on jo olemassa melko merkittävä pakkomielteisyys ja lähiaikoina koettu treenin ylimeno.

Olen pitänyt lepojaksoa liikunnoista (tai keventänyt ja vähentänyt paljon) viime viikkoina. Ja huomaan, että päivä päivältä polttelee enemmän päästä liikkumaan. Salilla olen käynyt, vähän juossut ja ratsastanut. Mutta nyt myös uinti ja fillarointi alkavat tuntua pitkästä aikaa harkittavilta. Sauvarinteeseen mieli palaa, pitkistä lenkeistä puhumattakaan. Töissäkin olen jotain keskittymishäiriötä purkanut tekemällä välillä saliohjelmia (niitä on kohta monta)...Ergotestikin olisi mukava käydä tekemässä tässä "pk-kauden kynnyksellä".

Viikonloppuna on onneksi vielä Raatojuoksu. Siihen on mukava suunnistukset päättää tältä vuodelta.

Olen  miettinyt liikkumista myös vauvamahan kanssa ja sen ehdoilla. Oma siskoni oli kuopustaan odottaessa liikkeessä alkamoisen myöhään. Hiihtolomaviikolla (9) kävi vielä laskettelemassa ja muutenkin hiihti perinteistäkin vielä maaliskuun puoliväliin. Kuopusensa syntyi huhtikuun lopussa.  Itseäni nuorempi työkaveri taas kertoi, ettei liikkumisesta tullut raskauden aikana yhtään mitään. Niin odotan! Sitäkin...

29.10.2013

Astetta erottuvampi viiva

Olinko hätäinen? Eilen illalla tuli ne aamupäivällä kaipaamani oireet: kiukku, kipuilu, limaisuus, turvotus...Jopa hienoinen finni näkyy leuassa. Se on ollut tuttu ilmiö kierron keskivaiheilla monet vuodet.  Sain myös sunnuntaita voimakkaamman viivan tikkuun! Erottuvuus oli suunnilleen sama kuin viime kuussa tikuttamani.

Nyt sitten on ajankohta hyödynnetty niin tarkasti kuin mahdollista. Vieläköhän toiveikkaana pinnistelisin kaksi viikkoa peukut pystyssä ja sormet ristissä. 

28.10.2013

Hoitojen suunnitteluun

Niivvaan kävi. Soitin VL:n ja sovin ensi viikolle ajan lapsettomuushoitojen suunnittelulle omalääkärin kanssa. Soitin kysyäkseni mitä nyt pitäisi tehdä. Perustutkimukset on tehty vuoden lopussa ja alussa. Sen jälkeen ollaan vain ihmetelty eikä mitään ole tapahtunut. Pöh. Ei  olla "vain ihmetelty". Kyllä on puurrettu jok´ikisessä kierrossa asian eteen. Tuloksetta.

Olo oli heti rauhallisempi. Arpominen päättyy. Raha-asioista meillä on ollut viime kuukaudet kinastelua muutenkin, joten nyt on kaivettava kuluneen vuoden tiedot esille ja otettava laskin käteen. Omat tulot ja menot ovat olleet asuntolainan ottamisen  jälkeen n. euron tarkassa seurannassa. Ja budjetointi kuukausitasolla vuosi eteenpäin tapana. Mutta yhteisen tilin tulot ja menot ovat eri asia. Laitetaan molemma yhtä suuri summa (tai pieni) ja pääasiassa rahat menee asumiskuluihin, ruokaan ym. välttämättömiin hankintoihin.

Satunnaisesti tili ylittyy. Viimeksi viime viikolla kävi näin. Olen paljon miettinyt, miten lapsiperheessä rahat riittää. En ymmärrä, mutta siitä lisää toisella kerralla. Tämä lätinä pohjustuksena siihen, että täytyy katsoa miten penni venyy hoitoihin. Mietin jo  hakeutuisinko julkiselle puolelle tähänastisten tietojeni kanssa. Mutta näköjään en.

Onko muuten reilua, ettei mikään osa-alue elämässä onnistu? Jalka on romuna, ihmisiä näkee harvoin, lasta ei kuulu, sopivia työpaikkoja ei ole/eikä jaksa hakea, raha rajoittaa arkea ja suhde takkuaa. Ylipäätään elämä on vähän surullista ja vaikeaa. Se eniten tekee...Itse en näe/ajattele surua ja vaikeutta, mutta pidempään minut tunteneet kyllä. Ja kun siitä on ollut puhe, se painaa mielessä.

Haalea viiva :(

Pitäisikö huolestua, kun en enää ole kipeä oviksen aikaan? Vuosi sitten vielä olin edes sitä. Elokuussakin vielä alamasua kipristeli ja paisuin ovispäivän tienoilla (muistan tämän siksi, että oli joku palaveri jonka aikaan kipristelyä esiintyi).

Eilen tikutin oviksen ja sain haaleaakin haaleamman viivan. Ihan kuten viime kierrossa, mutta vielä vähän haaleamman. Näytin miehelle ja kysyin näkeekö viivan. Sitä kun alkaa epäillä, että kuvittelee näkevänsä vaikkei viivaa olisi. Kyllä näki ja haaleamman kuin viime kierrossa. Ehkä se oli sitten jo mennyt ja tikutin jotain rippeitä tai sitten se vaan on mun maksimi. Tai ehkä oli vasta nousussa. Mutta totuus on, etten ole koskaan saanut oikeaa REILUA viivaa.

Viime kierrossakaan ei ollut kipuiluja eikä rintojen arkuutta. Eikä paisuntaa ovista ennen. Sitä sellaista paisumista ettei housut mahdu päälle.Onko LH on liian matala? Mitäs jos se on? Tuhlaanko tässä aikaan odotellessa,  jos vielä luomusti onnistuisi? Onko kaikella yhteys toisiinsa. Onko hedelmällisyys laskenut olemattomiin. Ehkei kannata odotella. Mutta tämä kierto on pakko odotella.

25.10.2013

Kolmekymppisen murrosikä - vaikeaa

En tiedä kultaako aika muistot, mutta väitän ettei murkkuilu ollut yhtä vaikeaa silloin kun se oli iän puolesta oikeasti ajankohtaista. Tai voi olla, etten ole vielä elänyt murrosikää. Nyt elän ja parin päivän takainen Ylen juttu life coacheista lisäsi vettä myllyyn.

Kolmekymppisenä murrosiässä täytyy sietää ja ruotia myös puoliskon elämää ja ongelmia. Tämä on nyt lapsettomuutta akuutimpi asia meillä ja on siirtänyt tehokkaasti ajatuksen lapsen tekemisestä. Siirtänyt etenkin tässä tärkeimmässä kierron vaiheessa - onko sekin jokin tiedostamaton itse ohjaus pois asian ääreltä ennen kuin toinen soppa on jäähtynyt?

Aamupala pöydässä kinattiin pillerin puolikkaasta, joka oli lojunut vessassa lavuaarin vieressä pari päivää. Mieheni syö masennuslääkkeitä. Sain tämän vahingossa selville viime keväänä, kun kurkistin apukuskin penkin alle jotain etsimään. Löydöksen jälkeen koin itseni maailman tyhmimmäksi ja loukatuksi. Syksystä kevääseen syönyt, mitään kertomatta. Mitä se kertoo meidän keskinäisestä "luottamuksesta", musta ihmisenä ja kuuntelijana?Ja nyt aamulla tajusin, että tämä tabletin puolikas ei kyllä ole mikään särkylääke, kokonsa takia. Tämä oli niitä. Ja taas päästiin siihen, että toinen on masentunut ja on ollut koko elämänsä. Ja syö lääkkeitä. Miten olin unohtanut koko asian?

Olen varmasti väärä ihminen kirjoittamaan mitään masennuksen hoidosta, kun en ole itse asiaa läpi käynyt, mutta maalaisjärki (jota kuvittelen päässäni olevan) sanoo, että jos masennus on sairaus sitä pitäisi hoitaa. Ja pillerien popsiminen vuodesta toiseen ei voi olla oikea tapa. Miten sillä pääsee kiinni itse sairauden aiheuttajaan, jollei muuten työstä asioita eteenpäin. Vai voiko niitä vaan syödä? Kirjoittaako lääkärit tosiaan vuodesta toiseen reseptin, kun menee pyytämään ja sanoo, että tarvii kun ei muuten selviäisi arjesta.

Kun ei jaksa arkea? Miten jaksaa sitten, kun tekeminen ja vastuu lisääntyy lapsen myötä.

Niin ja siihen omaan murkkuiluun. Nämä ja edellisten päivien aikana jauhetut tunteet aiheuttaa hämmennystä ja ahdistusta - mitäköhän minä tahdon? Uskallanko edes tunnistaa/myöntää mitä tahdon, jos alitajunnassani tiedän että se onkin jotain ihan muuta kuin nykyinen elämä? Onko kumppani väärä?

Haluasin kiihkeästi lukea elämästä ja ajatuksista masentuneen ihmisen rinnalla. Tiedän, että se näkyy minunkin elämisessä surullisena sävynä ja vaikeutena.

24.10.2013

Hyvä päivä

eilen.  Paitsi töissä ja ilta ysin jälkeen. Töissä en jaksanut millään keskittyä, kaikki takkusi enkä saanut mitään aikaan. Illalla ysin jälkeen aloin kiukkuamaan tekemättömiä töitä. Huomaan, että useampi ilta on mennyt sillä kaavalla, että kaadun suoraan kotihommista (oikeasti kotihommia: tiskausta, kokkailua töihin, pyykin laittoa tms.) sänkyyn. Muutaman tuollainen ilta putkeen ja alkaa iltaisin kiukuttamaan. Sitä silmäilee kelloa ja puntaroi mitä kaikkea PITÄÄ tehdä ennen nukkumaan menoa. Kiukku ja kärsimättömyys kasvaa samalla kun kello matelee myöhemmäksi.Olen tullut kotiin  kasin ysin välillä iltaisin. Siinä syy, miksi pitää riekata illat. Oma vika.Ei siis kovin otollista aikaa niille toisille kotihommille.

Ovis ajoittuu ikävästi viikonloppuun pe-su, joka on tarkoitus viettää mökillä ei-kahden. Jos olisi joku muun viikonloppu käytettävissä, siirtäisin mökkeilyn sinne. Muttei ole. Seuraava vapaa on joulukuun puolella.

Eilen ajattelin (jossain puuhien välissä), etten haluakaan lasta vielä...Siis kahden vuoden yrittämisen jälkeen ajattelin noin - olen kyllä aina joskus ajatellut noin, vaikken ajattele noin. Selkeää. Yrittääköhän alitajunta huijata...Etten panostaisi taas hullun tavoin tähän kiertoon ja sillä pilaisi juttua? Vai onko se vain luontainen siirtymä noista edellisen postauksen ajatuksista?

23.10.2013

Jospa tällä tarkoitus?

On menossa sellainen kierto kun taas mietitään, että pitääkö luopua lapsihaaveista ja keskittyä meidän kahden välisiin ongelmiin. Tiedän, ettei lapsen tulo meidän kahden välisiä asioita korjaisi, mutta paljon muuta kyllä. Kuten kokoisensa ja näköisensä aukon tässä elossamme.

Suhteessa siis sinällään ei ole vikaa:arki toimii, luotetaan toisiimme, hellyyttä on, mukavaa on yhdessä ja aikaa vietetään yhdessä. Ulospäin ollaan kutakuinkin söötti pariskunta, kuin paita ja peppu (jopa). MUTTA intohimo ja halu, ei mitenkään kuulu meidän suhteeseen. Ja on ollut alusta alkaen niin (eli vuosien ongelma). Kun ei ole sitä ei ole. Toki toinen voisi toisen mielestä tehdä kaikkea toisin ja makuukammarista pitäisi pysyä kaukana jne. Ongelma nostaa päätää nyt kun sitä halua pitäisi löytyä. Löytyy vain kiukkua ja ärtyneisyyttä.

Se laittaa pohtimaan, että onko siinä koko villakoiran ydin. Jos uskoisin tarkoitukseen uskoisin näin:  lapsettomuuden tarkoitus on saattaa meidän asiat kuntoon ja ennen kuin pureskelemme nämä asiat, ei meille lasta suoda. Näitä jaksoja tulee aina johonkin väliin. Nyt on sellainen.

22.10.2013

Äitee juttukaverina

Kun lähipiirissä ei ole ketään (miestä lukuunottamatta), jolle tästä lapsettomuudesta ja siihen liittyvistä tuntemuksista ja ajatuksista puhua valittaa, kokeilin viikonloppuna puhua valittaa omalle äireelle. On ystäviä joille voisi puhua ja joille olenkin puhunut, mutta en ilkeä aina puhua. Aina samasta aiheesta, jossa ei ole mitään muutosta ja ajatukset on sitä samaa epätoivoa. Ja tietynlaisen hetkenkin tällaiset jutut vaatii. Ei ole sellaista ohimennen  puhuttavaa juttua tämä, enkä puhelimessa osaa näitä. Pitää olla iltapuoli ja nenän edessä tilkka viiniä. Rauhallista ja mukavaa. Tiedän, että voisin  puhua, mutta usein oma mieliala laskee pohjamutiin sen myötä. Niimpä usein yritän puhua muusta ja keskittyä muihin juttuihin, kun ystävien kanssa on juttutuokio.

Olen koittanu ennenkin äireeltä hakea jotain suuntaa antavaa tai tukea. Varmaankin haen uskoa, joka itseltä alkaa hiipua. Menestys oli tälläkin kertaa yhtä huono. Käskee keskittymään asiaan kerrallaan ja tällä kerralla se saisi olla oma hyvinvointi. Ja kertoi esimerkin siitä kuinka joku oli vuosia yrittänyt lasta jonkun kanssa ja sitten, kun vaihtoi miestä, niin hups vaan! - ja oli raskaana.

Sellanen hylkimisvaihtoehto olisi hirveä! Ja olin tässä keskustelussa vielä siinä mielentilassa, että päätin ottaa siitä takuuvarman selittäjän omalle lapsettomuudelleni. Sain oikein hyvän syyn kieriskellä itsesäälissä ja tuntea pahaa mieltä.

Ainoa mistä otin onkeeni oli E- ja D-vitamiinit. Niitäkin kyllä taidan saada riittävästi. Ainoa ongelmana on B12-vitamiini ja foolihappo. Koska olen syönyt happosalpaajia, ei mahalaukku tuota sisäistä tekijää jota tarvitaan B12-vitamiinin imeytymiseen. Ja foolihapon imeytymiseen tarvitaan B12-vitamiinia. D-vitamiiniakin lisäsin viimeisimmästä saantisuosituksen myötä.

Nyt olo on ollut parempi ja siirryin hetkeksi joka toinen päivä salpaukseen. Parin viikon kuluttua jätän salpaajat kokonaan pois. Sen myötä tuo B12-ongelmakin (toivottavasti) korjautuu. Gastriitti paranee valitettavasti hitaasti.

Niin ja ne vatsaa hellivät keittolounaan? Pah! Ei onnistunut.

Kierron puoliväli lähestyy ja laskurin mukaan ovis pitäisi olla lauantaina. Vielä kun huvittaisi puuhailla sen eteen jotain. Ei kerta kaikkiaan huvita. Nukkua haluan.

17.10.2013

Ei mitään kerrottavaa

Ei sitten minkäänlaisia ajatuksia tai tuntemuksia! En ole käryillä kiertopäivästä, enkä oikein mistään muustakaan. No, mikään tärkeä ajankohta nyt ainakaan ole menossa sen verran kuitenkin. Alkuviikosta oli jo monta kertaa soittamassa vl:n, että nyt jatketaan siitä mihin kevättalvella jäätiin. Aina olen saanut itseni ajoissa kiinni. Vuoden loppuun vielä tällä tavalla. Se on päätetty.

Kummeksun, miksi joissain kierroissa on selvästi enemmän oiretta kuin toisessa. Viime kiertohan oli sellainen mitään sanomaton. En ollut oviksen aikaan kipeä, mitään rintojen arkuutta ei ollut. Ja jos oikein muistan, puuttuu myös perinteisesti kierron keskivaiheilla tapahtuva riitely. Se, joka alkaa ihan tyhmästä kiukuttelusta, asia kun asia kelpaa aiheeksi, ja päätyy dramaattisten käänteiden kautta itkun tuherrukseen. Yleensä silloin kun pitäisi mennä nukkumaan. Niitä ei ollut. Se ei varmaan ole hyvä asia. Ehken ovuloinut ollenkaan? Vaikka olin tuntevinani kipuilun? Tikuttamallakaan en saanut viivaa. Ei kun nyt en muista enää yhtikäs mitään, joten riittää tältä erää.

15.10.2013

Ellun kana

(Ei liity mitenkään tämän blogin aiheeseen). Glup. Ny tuloo (prkl) oikiasti relattua. Tierä sitte onko sen enempää relana, josson romuna? Mutta niivvaa kävi, jotta ny o sitte jalakapöytä särki. Rasitusmurtuma?

Mullon jo pitkähä ollu toises kintus oireeta varpahis. Siis varpahis! Pikkuusessa ja siinä toises sen viereeses. Mutten oo kiinnittäny siihe sen kummemmin huamiota. Menny vaa tyynesti ku ellun kana. Vai menöökö ne kanat? Varmaha joku sisäkiarto askelees. Muttei pyhänä tuntunu miltää, mihinään.

Kyllä moon tienny ettei nykyyset niket oo mulle parhaat maharolliset, mutten tajunnu jotta näillä vähillä kilometriillä tällääsiä trukoomia sattuus. Ny vaa levätähän ja katotahan. Nii ja keskitytähän siihen oleellisehen eli äireeksi -projektihi. Ainakaa ei tuu ropalle liikaa fyysisen rääkin kautti ressiä.

Ja toiseksi projektiksi otan (jos vaa tästä yhtää tokenen): jalaat kuntohon osa III. Moon siis oikiasti tosisnani aloottanu tämän jo kahtehen kertaha aiemminki. Viime syksynä viimmeeksi. Vapaita painoja salilla, korea, tasapainoolua lauralla (nilikan reeniä) ja jalakapohjien jumppaa. Näin on tehtävä. Ens viikosta alkaen. Ny vaa kanaallaan.



14.10.2013

Löhöä tiedossa!

Nyt on paketissa kesäkausi. Ainakin viimeistä silausta vaille. Kipitin eilisen Vantaan puolikkaan ihan kohtuu hyvissä tunnelmissa.

Puolikkaan juoksijat kiersivät reitin kahteen kertaa, maran juoksijat neljään (4!) kertaan. Kaksi kertaa kiertäminen oli ihan ok, ei ehtinyt puuduttaa eikä joka mutka ollut toisellakaan kierroksella tuttu. Ensimmäinen kierros meni kaverin kanssa jutellessa ja oli hujauksessa ohi.

Tuosta voi päätellä ettei vauhti ollut hirmuinen, kohtuu tasainen kuitenkin. Vauhdinjako onnistui loistavasti, sillä kipusin omassa sarjassani toisella kierroksella yli 50 sijaa ylöspäin.

Kakkosella ei enää juteltu vaan pistettiin tossua toisen eteen. Alussa karanneiden 2 tunnin jänisten selät tulivat vastaan muutama kilometri ennen maalia eli ehdin liukahtamaan maalilinjan yli alle kahteen tuntiin. Se on kohtuu hyvä, sillä olen juossut noin kerran viikossa varsinaisen juoksulenkin ja kerran viikossa suunnistanut. Muutama viikko ennen tätä, kävin varsinaisilla juoksulenkeillä  2 kertaa viikossa, mutta pisin pohjalenkki oli 15 km, koko kesän aikana. Tiedossa siis oli ettei näillä tunti- ja kilometrimäärillä tavoitella 4:lla alkavia lukuja.

Maha oli heikoin lenkki. Suolistossa nipisteli ja pelkäsin, että joudun poikkeamaan puskassa. En ollut mielestäni syönyt mitään vaikeasti sulavaa tms. poikkeavaa. Toisen kierroksen ajan myös oksetti ja teki mieli kiskoa sykevyö alas. Vuodon suhteen selvisin ongelmitta=ilman huussipysähdystä.



Keli suosi juoksijoita. Lämmön lisäksi nautimme väriloistosta. Luonnollisesti haluan pysyä itse poissa kuvista.

Nyt ei ole tiedossa pitkään aikaan mitään kuormittavaa. Mahtavaa löhöä! Happosalpaajakuuri jatkuu vielä tämän viikon ja sitten selviää poistuiko ongelma. Muutoin olo on viime päivät ollut huomattavasti parempi kuin viime viikolla. Sain tehtyä päätöksiä töidenkin suhteen. Joten ei ole tulossa sillekään rintamalla muutoksia tai muutosstressikuormaa. Eli summa summa rum: nyt pitäisi olosuhteet paremmalle voinnille olla oikein otolliset ja toivottavasti sen myötä myös raskautumiselle?

11.10.2013

Rähmänkäkkärä

Tänäaamuna alkoivat. Ja itku pääsi jo illalla. Pääsi, vaikka olin niiiin tietoinen, että alkavat. Nukkumaan mennessä  se tuli ja kieriskelin itsesäälissä samojen kysymysten kanssa kuin useina kuukausina ennenkin: mitä jos lasta ei oikeasti tule, miten voi olla niin vaikeaa, mikä vika mussa on, eikö ole kohtuutonta...jne. (Ei muuten ole hyvä sängyssä käydä läpi tätä kuviota. Nukahtaminen vaikeutuu ja seuraavana aamuna on höntti olo)

Käytiin sekin keskustelu, että täytyykö ottaa lainaa, että on varaa jatkaa hoitoja? No, ei varmana oteta. Se on suu säkkiä myöre. Tosin se on jo nyt. En tiedä miksi. Taloudellisesti vuosi on ollut ankea, koko ajan tase nollilla tai hiukka miinuksella. Aina kuvittelee, että seuraava kuukausi on yllätyksetön, mutta ei. Ei ne ole. Ja pääasiassa kaikki menot ovat ns. "pakollisia" menoja. Ei vaatteita, ylellisyyttä, lomia (paitsi ensi kuussa Roomaan), ulkonasyöntiä tms. Parhaimmillaan luxus on parempaa leipää ja mökki viikonloppua. Pitäisi pienentää lainanlyhynnystä, muttei anna luoto periksi. Sitäkin mietin, että stressaanko taloudesta tietämättäni enemmän kuin kuvittelen. Kyllä se melkein päivittäin ajatuksissa on. Voiko se olla este?

Nyt taas uskon, luotan, toivon ja etenkin kuvittelen, että kun tämän vuoden jatkuneet ongelmat on selätetty ja oma vointi paranee. Asiat kääntyy paremmin päin...Lainasin Paula Heinosen kirjan.

Aikataulullisesti vuotopäivät etenee juuri pahimman skenaarion mukaan. Katselin jo reitin huussitarjontaa.

10.10.2013

Odottelu jatkuu...

Kp 32 ja odottelu jatkuu. Olin toiveikas, että vuoto olisi alkanut eilen. En muistanutkaan, että ennen menkkoja esiintyy päänsärkyä ja kiukuttelua. Päänsärky on viimeisen puolentoista vuoden aikana alkanut uusi oire. No, eilen se oli. Eli tänään alkaa ja sunnuntaiksi saan siis juoksuseuraa.

Seuraavassa kierrossa alkaa uusi ajanjakso. Kehoni on temppelini -kausi! Happosalpaajakuuri loppuu, kesäkauden liikat on paketissa sunnuntain jälkeen ja saan relata. Saa tehdä mitä tykkään tai olla tekemättä. Marraskuussa on Raatojuoksu, mutta se on eri asia, koska kyseessä on suunnistus eli tekee mielelle hyvää. Eikä sinne treenata. Miten odotankaan sunnuntai-iltaa!

9.10.2013

Kp 31 ja ärsyttävää odottelua

Se ärsyttävä tunne kun tietää, että menkat alkaa. MUTTA eipäs me aletakkaan! Ja vaikkas kuinka päätän, etten ala kuvittelemaan (tätä tapahtuu) mitään mahdottumuuksia, niin kuitenkin alan. Jos sittenkin...Tuntemusten kuulostelua melkein kynä ja paperi valmiina. Joo, ihan niin kun olis erilainen olo...

Kiusallaan siirtyvät loppuviikkoon, että voin kärvistellä lauantain maha sekaisin ja tyhjentää energiavarastot pöntöstä alas, niin ettei sunnuntaina varmasti jalka nouse. Ja sunnuntaina voin sitten käydä kesken juoksun vaihtamassa imukkeita.

Vuosien kuluessa kierto on muuttunut paljon. Jos nuorena oli runsaat menkat jotka kesti 6 päivää, niin 15 vuotta myöhemmin on erittäin runsaat menkat jotka kestää 4 päivää.  2. päivänä on hana niin auki, ettei töissä uskalla lähteä lounaalle muiden kanssa, koska ylivuodon riski on suuri. Pitäisi ennen lähtöä käydä vessassa, kesken lounasta ja välittömästi lounaan päälle. Tuplaimukkein voi lähteä, mutta olo on silti epäluuloinen. Täytyy tarkastella näkyykö tuolilla mitään, kun nousee jne.

Istumatyö kostautuu. Kun lähtee liikkeelle, tavaratkin lähtee liikkeelle. Tämän lisäksi ongelma on vatsa. Teininä (onneksi) ei ollut ongelmaa (olisi ollut esim. yläasteella erittäin traumaattista!), mutta nyt on aina yksi päivä/yö, kun maha on ihan sekaisin. Kylmä hiki otsalla. Särkylääkkeet suurena määränä auttaa, mutta mahan vuoksi en niitä uskalla paljon syödä.

8.10.2013

Kp 30 ja katse ensi kiertoon

Kp 30 ja menkkojen alkua odotellaan. Tämä kierto on sellainen huono kierto, että en ollut turvonnut tai ollut mitenkään kipeä ovispäivänä, sitä ennen tai jälkeen. Eikä rinnoissa ole tuntunut miltään. Tai mistä minä tiedän kumpi parempi. Kuvittelen vain, että noiden kipuilujen taustalla on hormonit ja kun niitä ei ole eikä kuulu, hormonitoiminta on laiskempaa. Ja kun suolisto on huonossa kunnossa se vaikuttaa koko ihmisen hyvinvointiin mm. hormonitoimintaan (miten niin liikaa paula heinosta?).

Eilen tuntui flunssaiselta, mutta ehkä olikin hapon vaikutuksia, kun nyt tunne on hävinnyt. Flenska. Tapasi mummoni sanoa. Flenska se kuuluu juoksemiseen (ja itseassa myös muihin lajeihin) silloin, jos on nimi jonkin tapahtuman ilmoittautuneiden joukossa. Saa jänskätä edeltävän viikon tai kaksi sairastuuko vai ei.

Olen mennossa onneksi ex-työkaverin peesiin, jolla on asenne kohrillansa. Ilolla mennään. Mulla on vielä paljo opittavaa ennen kuin sisäistän tuon. Voiko puolikasta mennä ilolla? Sen verran lyhyt matka kuitenkin, että täytyy juosta epämukavuusalueella. Loppumatkasta rasituksen myötä ainakin.

Odotan kuitenkin sunnuntaita ilolla, sillä sen jälkeen saan (ihan omalla luvalla) heittäytyä reporangaksi. Nyt tuli liioiteltua. Saan siis karsia kuormitusta, vähennettyä rasituksen tuomaa stressiä kehossa ja keskittyä voimaan paremmin. Tehdä sitä mikä kivalta tuntuu. Vaikka niin ole viime viikot tainnut tehdä muutenkin.

7.10.2013

Viikonloppu närästyksen kanssa ja juttua happosalpaajista

Siinäpä viikonloppu parilla sanalla. Lauantaiaamusta oli kurkku kipeä. Sillä tavalla kuin kurkut tapavat olla kipeitä silloin kun happo on niitä yöllä ärsyttänyt.

Suunnitelmalistalla oli sali (jonka siirsin jo perjantailta viikonloppuun), sieniretki ja pitkis. Salilla jäi käymättä.

Lauantaina kierreskeltiin Sipoonkorvessa, kun ensin oltiin käyty toteamassa, että suppikset saavat vielä odottaa vettä ja kasvaa. Kansallispuistokierroksen päälle suunnattiin penkomaan Partioaitta Outlettiin (kun oltiin "niin sopivasti siinä lähellä"). Löysin ulkoiluhousut. Tulevat kyllä tarpeeseen, sillä kalsongit + kuorihousut on aika kuuma yhdistelmä ja kuitenkaan ihan kesäisillä ei enää pärjää. Siellä penkoessa aika vierähti ja reissun päälle kello oli jo kolme.

Uuniin tungettu lohi ja sitä seurannut omenapiirakka vesittivät salikäyntisuunnitelman lopullisesti. Puoli viisi syötiin, mutta vielä puoli 7 oli vielä sellainen olo, ettei ainakaan tuntiin ole asiaa minnekään. Tämä siis siitä huolimatta, että kalan kyytipoikana oli uunijuureksia ja piirastakin meni hyvin kohtuudella. Happosalpaajat hidastavat ikävästi ruuansulatusta a. mahassa ja b. koko järjestelmässä.

Närästys, muut mahan pistelyt ja kurkkukipu olivat läsnä tiiviisti viikonlopun vietossa. Sunnuntaina tein pitkähkön rauhallisen lenkin ensi viikon puolikasta silmällä pitäen. Juostessa olo oli aika hyvä, vaikka lähtiessä kurkku oli ärtynyt. Jaksaminen vaan lopahti kympin kohdalla.

Gastriittiin viittaavat oireet alkoivat jo elokuussa ja siitä alkaen olen syönyt pieniä kausia happosalpaajia. Elokuussa sain, jo näitä ensimmäisiä oireita kärsiessä, syötäväksi 3 viikon antibioottikuurin. Se löi viimeisen naulan gastriittiarkkuun.

Söin salpaajia alkuun joka toinen päivä, niiden sivuvaikutusten vuoksi. Koska sillä ei tuntunut olevan terveyttä edistävää vaikutusta siirryin 1,5 viikkoa sitten joka-aamuiseen salpaajan syöntiin. Viikonloppuna hain reseptillä uuden kuurin ja nyt eri merkkiä, mutta samaa merkkiä, jolla toukokuussa selätin ongelman. Jo parin päivän jälkeen tuntuu, että sen sivuvaikutukset ovat vähäisemmät. Vaikka toki vaikutukset elimistöön yhtälailla haitalliset.

Olen syönyt tänä vuonna 7,5 viikkoa antibioottia, 1000 mg/pvä. Ensimmäisen kuurin alkaessa mulla oli jo valmiiksi lievä gastriitti mahassa (gastroskopiassa todettu). Itse itseään ikävästi ruokkiva kehä. Kun yhden kuurin saa syötyä, alkaa seuraava. Vitamiinien imeytyminen heikkenee ja kuvittelin jo kärsiväni B12-vitamiinin puuteesta, sillä raajoja pisteli ja puuduttin.

Tänään tunsin töihin tassutellessa menkkavihlaisuja. Toki viime päivien salpaajasäätöjen ja närästyksen valossa, odotukset eivät enää olleet korkealla. Elimistö ei ole ottavaisella tuulella, kun se voi huonosti. Vaikka väitin, että oli aktiivinen ja hyvä kuukausi kaikin tavoin?

Tarkkasilmäinen huomaa tästä jo epäkohtia. Voin huonosti, silti haaveilen äitiydestä, mutten malta luopua esimerkiksi puolikkaan juoksemisesta ja antaa itselle aikaa parantua. No, marraskuu on rauhan kuu.

En olisi pari vuotta sitten uskonut haaveilevani siitä, että olisin joskus normaalissa olotilassa ja kohtuullisen hyvinvoiva. Nyt siitä on tullut tavoite nro. 1.

4.10.2013

Mörrimöykky minut vieköön...

Paah. Sellainen vatsanhellintä viikko on ollut, notta oksat pois ja pala larvaa! Tietenkään en pysynyt suunnitelmissa syödä helposti sulavia, masuystävällisiä ruokia. Ensimmäisenä päivänä eli keskiviikkona, hyvän päätöksen päälle, suuntasin ruokalaan ja huomasin valitsevani lindströmin pihvin. Eilen sama juttu. Palsternakka mielessäin syömään lähdin, mutta lautasta kasatessa aloin spekuloida, että jos menee suoraan töistä iltarasteille, TÄYTYY syödä jotain muuta kuin keittoa.Otin spagettia. Öyrh.

Ja hitonmoinen närä on ollut molempina päivinä. Keskiviikon ratsastus harjoitusraveineen ei helpottanut olo. Sen päälle alkoi parin tunnin yskä. Eilen oli oikein superkurja olo. Närästys alkoi iltapäivällä jo 2 aikaan ja eikä puhettakaan, että olisi mun konsteilla helpottanut. Metsässä juostessa en korventavaa oloa huomannut (eli ainakaan vielä ei ole ruokatorvi tulehtunut (?) tai sitten en vain huomannut (?). Ei sen kyllä huomaa, jos ei sisäänhengittäminen onnistu). Ja hetki meni myös liikkumisen päälle hyvin. Siis kotiin paluu ja suihku.

Illalla söin suunnitelman mukaan itsetehtyä kasvissosekeittoa ja kauraleipää avokadolla. Join piimää. Ajattelin, että jos vielä nälkä kaihertaa keitän pienen määrän kaurapuuroa. Sitten jokin niksahti. Tungin kitusiin kourakaupalla cashewpähkinöitä ja rusinoita. Menin maate ikävässä olossa. Nousin vielä yöllä ottamaan Silicum tonicia.

Mutta nyt. Hyvä aamu parempi päivä? Perjantai on ihana, kiireetön etäpäivä. Kiireetön, koska aamusta jää työmatka pois. Siinä ajassa ehtii tehdä paljon. Sänkyvaatteet oli pihalla, tiskit tiskattu ja pesukone jauhamassa ennen kasia. Ja etäpäivänähän ei voi lipsua ruokinnassa? Kun jääkaapissa on eilistä keittoa...

Aamulämmön mittaus lipsahti unohduksiin viime viikonloppuna kun olin reissussa. Viikon tauko. Tänäaamuna mittailin 36,48. Kp 25. Se on selkeästi korkeampi kuin normaalisti, sillä yleensä aamulla olen jopa asteen viileämpi. Olen tiedostanut, että se ei ole kovin luotettava mittari, mutta jotain täytyy yrittää. Henkimaailman jutut ja omat uskomukset on tärkeitä. Niin. Ja heti ammun itseäni jalkaan. Tuskin merkitsee mitään muuta kuin sitä, etten ole terve.


2.10.2013

Kiukuttelupäivä

Eilen oli kunnon mielipaha ilta. Päivä sujui normifiiliksissä (joskin väsyneenä) siihen saakkaa, että lähdin töistä kotia kohden. Ja onhan väsymys kyllä normifiilistä mulla. Matkalla kotiin alkoi närästys. Taas. Ja samaan aikaan kuin maanantaina. Nyt olen jo parisen viikkoa syönyt putkeen happosalpaajia. Sain varmaan taas gastriitin massuun, kun söin 3,5 viikon antibioottikuurin. Olen pari vuotta kärsinyt jostain tavalla tai toisella. Nyt tuo gastriittiepäily riitti muuttamaan mielen pahaksi. Eikö herran tähäre voisi olla edes hetken normaalia?!

Tein siltä istumalta päätöksen, että syön aamut ja illat puuroa ja päivällä koetan selvitä kasviskeittojen avulla. Keiteltyjä, helposti sulavia, mahaa helliviä asioita suuhuni laitan. Ei  huvittaisi, mutta närästyskierre alkaa olla sitä luokkaa, että sillä on toimeenpanevia voimia.

Onneksi työpaikan lähelle avautui hiljattain hyvä, uusi lounasravintola, jonka keittolounas oheissalaatteineen ja leipineen käy oikein hyvin lounaasta. Hyvä on oma luokitus. Arvostan perusruokaa.

Illalla tein "vauhtileikittely" lenkin, siltä varalta, että se parantaisi pahan mielen. Tiedän kyllä, että närästys ja juoksu on huono yhdistelmä.

Juostessa mietin elämää ja  tähänastisia valintoja. Toisinaan koen, etten tällaista elämää halunnut. Silloin mättää: työ, mies ja asuinympäristö. Eilen oli juuri sellainen ilta. Pääsääntöisesti en asiaa ajattele, vaan puksutan silvulle vilkuilematta päivästä toiseen. Eikä kyllä kannattaisi välilläkään. Ainakaan tällä taktiikalla, huonoista lähtökohdista, epäobjektiivisesti, kärttyisenä. Juoksin kympin. Sykemittarin mielestä lenkki oli kovatehoinen ja maksimiharjoitus. Kiukku siivitti menoa.

Kun lähtökohta oli vähintäänkin äikäinen lenkille lähtiessä, olin saunan lauteille köllähtäessä  vielä vimmaisempi. Tiedän taantuvani kiukkupäivinä 5-vuotiaan tasolle. Ärsytän, jotta saan aikaa nahinaa. Sitten ehkä olen hetken tyytyväinen. Ällöttävä kierre.

Lenkin jälkeen tunsin tuttuja tuntemuksia alavatsassa.

Yön vietin jälleen kahden peiton alla palellen ja valvoen. Uni tuli noin kahden aikaan. Heräsin siihen, että mies nousi sängystä ja aloin kiukutella, että "toi yöllä hiippailu saa kyllä loppua" (hänellä usein tapana). Kello oli 10 vaille 7.

7 asteen pakkanen ei piristänyt mieltä. Olen yleensä tykännyt aamuista ja talven tulosta. Tänä aamuna en ja tänä vuonna aiemmin lopetin myös aamuista pitämisen. Mulla on viivästynyt unirytmi. Siihen pitäisi puuttua. Työmatkalla jatkoin vielä torkkumista.

Arjen elo karannut lapsesta, enkä saa ryhtiä touhuun. Paha jakso. Halusin nukkua hyvin ja olla hyvällä tuulella. Saada asioita hyvällä mielellä aikaan ja sille tolalle, että voisin todeta, että "kaikki on hyvin". Aloitan vyyhdin purkamisen tuolla syömakurimuksella.

1.10.2013

Vilukissan vilun perimmäinen syy?

Makoilin illalla sängyssä unta odottamassa päälläni peitto, jonka päällä untuvapeitto, jaloissa villasukat ja palelin. Hrrrrrr. Viime pe-la yön nukuin  hotellissa, jossa ja jouduin kiskomaan peiton päälle päiväpeiton ja lopulta fleecen. Enkä meinannut tietenkään saada unta kun hampaat löivät koukkua. Vilukissan ominaisuudet ovat vahvistuneet viime vuosina. Olen harrastanut avantouintia ja vaikka se kuinka hyvin sujuu ja pystyn pulikoimaan, ei sillä ole mitään yhteyttä siihen etten palelisi muuten n. 70 % ajasta. Töissäkin mulla on lisäpatteri talvisin ja villashaali kesät talvet.

Siinä valvoessa googlasin oireet lihasarkuus, jäsenten puutuminen ja palelu. Sain sekalaisen joukon tauteja mihin nuo oireet kävisit, mutta kärkipäässä oli kilpirauhasen vajaatoiminta. Joudun ehkä nöyrtymään ja varaamaan ajan lääkärille. Arvot on otettu keväällä ja silloin ne oli viitearvojen sisällä. Mummollani on moinen vaiva ollut, joten mahdollista kai on, että jotain on kehkeytymässä.

Olen hoikka (vai kevytrakenteinen, no en kuitenkaan mielestäni liian laiha) ja normaalisti olen pystynyt syömään...No, normaalisti vai jopa reilusti? Viime keväästä alkaen tilanne on muuttunut niin, että jos päivällä käyn töissä lounaalla, pärjään sillä mainiosti seuraavan aamun puuroon saakka. Jos kuitenkin syön kotona, tunnen olon ahtaaksi.

Jalkojen turvotusta iltaisin on ollut pitkään, mutta nyt saatan olla aamuisin niin turvoksissa, etten saa vihkisormusta ängettyä sormeen. Sormien kylmettyessä taas näppikselle sen saa ravistamalla irti.

Lääkärillä ravaaminen ällöttää. Olen tänä vuonna käynyt työterveyslääkärillä 9 kertaa. Mielipide: kamalaa! Jotain keksitään nopeasti, että päästään potilaasta (vai asiakkaasta) eroon, auttoiko/miten vaikutti - ihan sama! Ja voiko siinä tilanteessa sanoa, että haluaisin  että suljettais kunnolla tää vaihtoehto pois, kun lääkäri on jo hymähtänyt, että verenkuvassa mitään näy. Vaikka ko. ongelmasta on niin paljon esimerkkejä ettei näy?