Huolenaiheena raha

Tänään sain päähäni hyydyttävän ajatuksen: jäädäänkö me sen takia ilman lasta, kun mulla ei ole rahaa? Tähän mennessä hoitoihin on mennyt 1560 e (2012–2013) + 770 e(2014). Tuo viimeinen n. 770 e on tämän toisen inseminaation hinta. Eli ei periaatteessa vielä ihan hirveän paljoa.

Lääkäri sanoi, että vielä 3. kerran kannattaisi kokeilla inseminaatiota, kun kroppa näyttää siihen hyvin reagoivan (…vaan ei raskautuvan). Siihen hupenisi taas n. 770, puhumattakaan hoidoista siitä eteenpäin. En ole vielä edes uskaltanut ajatella.

Nyt tuo II inssi kokonaan yhteisellä Visalla eli olemme ns. siirtäneet tulevaisuuden tulon kulutuksen tähän hetkeen. Visaa ei pitäisi joutua käyttämään niin, että saldoa ei saa nollille parin lyhennyksen aikana. Lisäksi vielä omalla Visallakin on lyhennettävää.

Tilanne, jossa tuleva palkka on käytetty jo ennen kuin se on tilillä, on ahdistava. Olen itse asiassa viime huhtikuusta alkaen syönyt joka kuukausi säästöjäni: muutama satanen alijäämää/kk. Kohta olen sillä kipurajalla, että säästöistä ei enää maksella.

Voisin pienentää asuntolainan lyhennystä, mutta toisaalta haluan lyhentää sitä nyt kun korot ovat matalalla ja laina lyhenee mukavasti. Toiseksi koska kuvittelen, että voisin jossain vaiheessa olla äitiyslomalla jolloin joutuisin joka tapauksessa muuttamaan lyhennyksen muutamaan sataseen, on mielestäni parempi että makselen nyt.

Haluaisin kuitenkin rahaa säästöön myös äippälomaa ja perheenlisäystä silmällä pitäen. Tällä hetkellä se ei onnistu. Seuraan kuluja niin tarkalla kun niitä voi seurata eli laitan kaikki ylös ja merkitsen punaisella virheostot. Niiden yhteissumma ei ole kovin suuri, koska tilanne on tietysti ollut tiedossa jo pitkään. Olen vetänyt monien asioiden kohdalle nollalinjan, mutta se ei auta, koska pakollisten menojen lisäksi on se hiton Visa.

Kierre: pakko ostaa uudet sängyt, ostetaan kerralla hyvät, niin menee kauan. Maksan sen luotolla ja mies maksaa osuutensa mulle tai vähentelee osuutensa jotenkin muuten. Loma: ostan lennot ja majoituksen Visalla, mies maksaa mulle. Tarvitsen silmälasit, menee 500. Saan lähetteen neurologille, maksan tutkimuksista 400, vakuutuksesta en saa mitään takaisin. Sitten maksan näitä hoitoja alkuun omalla Visalla ja saan vähentää ne yhteisistä kuluista. Mutta ne edelleen ne yli vuosi sitten tehdyt yhteiset ostot kuormittavat tavallaan Visaa ja aina kun saan summan siihen malliin, että ensi kuussa se on maksettu pois, tulee taas joku yllätys.

Visasta on tullut kirosana. Kunhan saan sen tyhjäksi, en käytä sitä kuin äärimmäisen miinuksen uhatessa. Myös asioiden laskeminen euron tarkkuudella ja saldon kyttääminen on stressaavaa. Tähän olisi kannattanut aloittaa säästäminen jo silloin kauan sitten kun heräsi epäilys lapsettomuudesta.

Huopatossu tehtaalla

Tämä kierto on kuin ennen vanhaan: ei kuulu mitään eikä tunnu miltään. Viikonloppuna sain kaksi hervottoman kokoista finniä leukaan, mutta siinä ne sitten olivatkin. Nyt nekin alkavat helpottaa. Viime kerrallahan oli kovasti menkkamaisia kolotuksia inseminaatiosta eteenpäin. Kuvittelin niiden johtuvan Lugesteronista, mutta ehkä ne olivatkin jotain henkilökohtaisia kolotuksia.

Vielä pitäisi reilu viikko kärvistellä ennen testaamista. En ole hankkinut raskaustestejä. Niille ei ole ollut tarvetta, sillä menkat ovat aina alkaneet sinä päivänä kun olen ajatellut, että huomenna testaan.

Positiivista on loman varmistuminen tai meidän tapauksessa lomapäätöksen aikaan saaminen. Huhtikuun alussa pääsen keväthangille hiihtelemään!

Tätä ei varmaan pitäisi kirjoittaa, mutta hallittua riskiä ottaen kirjoitan kumminkin: olen nukkunut viikon verran kohtuullisesti n. 6,5h/yö. En yhtäjaksoisesti, mutta hyvä yhteismäärä kuitenkin. Viikonlopuksi lähden rentoutumaan toiselle puolelle Suomea ystävän luokse...Tiedä vaikka pääsisin yli 7 tuntiin.

Kirves lipsuu jo nyt..

Kaivon puolelle. Eilen, dpo 3, menetin uskon onnistumiseen. En kerta kaikkiaan saa aikaan mitään toiveikkuutta. Kyllä tämän viikon ajan vielä pitäisi yrittää.

Menkkamaisia jomotuksia on ollut perjantaista saakka, mutta edellisesti inssikierrosta viisastuneena, tiedän että niitä on turha kuulostella. Ainakin esitän itselleni etten kuulostele niitä. Sunnuntaina aloitin Lugesteronit. Viime inssin aikaanhan vietin nenä kiinni ruudussa lukien kokemuksia siitä, miten ärsyttävästi niiden oireet täsmäävät plussaoireisiin.  

Olen myös ollut koetuksella tämän "rauhallisesti ottamisen" ja parin lisäkilon kanssa. Vieroitusoireita. Olo on iljettävän rasvainen, kömpelö, laiska ja hidas. En tunne kroppaa omakseni. Olen pahalla tuulella ja kärttyän asiasta kuin asiasta. Viikonloppu ilman pitkistä ja kunnon treeniä tuntui pitkältä ja tarpeettomalta. Epäilen, että kohta alan tylsistyä pääkopastakin (varsinkin kun nyt en ajattele muuta kuin raskautumista). Olen vähän maaninen.

Välillä mietin voisiko psyyke huijata fysiikkaa. Ts. jos esitän fyysiselle minälle voivani oikein hyvin ja olevani seesteisessä mielentilassa (oikein vastaanottavainen raskaudelle), uskoisiko fyysinen minä tämän, vaikka psyykkinen minä ei olisi lainkaan seesteinen eikä uskoisi raskauden mahdollisuuteen?

II inseminaatio

Nyt on lasti nappopäitä ruiskutettu kärkkymään. Munarakkula ei ollut vielä inseminaatioon mennessä puhjennut, mutta koko aamun on nipistellyt. Munarakkula oli 23 mm, limakalvo otollinen ja tavara hyvää (en saanut paperia itselle, mutta siittiöiden kokonaismäärä oli hyvä ja niistä eteenpäin liikkui 64 %).

Herkistelin vedet silmissä, kun lääkäri neuvoi päivät Lugesteronien ottamiseen ja ensimmäisen päivän jolloin aloittaa raskaustestit. Se on mun syntymäpäivä! Kaikki päivät on hyviä plussata, mutta lahjana plussa olisi voittamaton!!!

Tuo pieni sattuma on syyllinen siihen, että nyt minä olen hölmö etukäteisonnellinen ja supertoiveikas. Tähdet saattavat olla oikeassa asennossa!

 Nyt sitten pitäisi fokusoitua kaikkeen muuhun mukavaan, koska loppu on herran haltuun. No, ihan vain herran haltuun: kotitehtäviä täytyy vielä tehdä illalla. Sen jälkeen relata. 

Kävin eilen kuntosalilla vaa'alla. Se näytti  n. 2,5 kg enemmän kuin lokakuussa. Huh! Se on prosentteina aika paljon! Nyt ei pitäisi kehonkaan kuvitella, ettei sillä ole voimavaroja/energiaa ottaa raskautta kantaakseen. Vähän aiemmin huomasin myös, ettei viime kuukausina ole enää tehnyt mieli irtokarkkeja, joita meni  viime vuonna (ennen viime kuukausia) n. 2 x viikossa tai aina kun kävelin kaupan ohi. Väitän, että painon nousu aikuisempiin lukemiin, on auttanut asiassa. .

Heikko viiva ja kadonneen follikkelin arvoitus

Kunnon viisikkomeininkiä. Eilisessä ultrassa ei vasemmalla puolella enää ollutkaan kahta follikkelia. Tosin ei oikeallakaan puolella mitään näkynyt, joten samaan koriin laitetaan kaikki munat tässäkin inseminaatiossa. En tiedä miten se on mahdollista, kun itsekin näin lääkärin tekevän monitorin ruudulla ne mittaukset möllyköiden kohdalla. Joku suolen mutka? Outo poimu? Voiko ne kadota noin vain vaikka pistosten myötä luulisi hormonitason vaihtelun pysyvän kurissa?

Ovistesti näytti heikkoa viivaa. Täytyisi varmaan hylätä nämä liuskatestit...Katselin eilistä ja tämänpäiväistä testiä vierekkein ja huomasin, että eilisessähän on joku ihme liimapaperi (päättyy nuolen kohtaan) siinä kohdalla missä tämän päiväinen testi näyttää viivaa. Myös kontrolliviivat on heikkoja, mitä ne eivät ole olleet apteekin kalliilla testeillä tähän mennessä kertaakaan.

Yksilöiden välistä vaihtelua?

Pregnylin pistän joka tapauksessa tänään. Ja nyt joudun kyllä soittamaan ja kysymään apua tähän ajoitukseen. Tarvitsenko sittenkin ajan jo huomiselle Alunperin aika laitettiin torstaille, mutta jos saan plussan testillä tänään se pitäisi siirtää keskiviikkoon. No, onko tuo nyt sitten plussa. Ehkä enemmänkin aavistus sellaisesta?

Höntsäilyä

Kp 13, eikä ovulaatiotesti luvannut hentoisintakaan rantua tikkuun. Viime viikon perusteella inssi olisi perjantaina tai lauantaina. Toki voi olla torstainakin. Tänään se selviää.

Taas tämä leijailu alkaa. Katselin kalenteria. Jos tässä kierrossa nyt tärppäisi, moni asia osuisi kohdilleen kalenterillisessa mielessä. Jos inssi on perjantaina, silloin on Senjan nimipäivä. Senja on nimi, jota (muiden muassa) olen mielessäni pyöritellyt. Oma tappiopäiväni on helmikuun ensimmäisellä puolikkaalla ja plussa olisi paras syntymäpäivälahja ikinä! Laskettu aika osuisi, vaun laskurin mukaan, viikolle 41, johon puolestaan osuu mieheni syntymäpäivä. Aika kiva lahjahan tuo olisi...Keksisinköhän vielä jotain älyttömiä ennusmerkkejä, jotka puoltaisivat, että tämä on se kierto?

Kokemusta rikkaampi & pikku follit

Odotukseni ja kokemukseni akupunktiosta eivät ihan kohdanneet. Odotin, että ennen hoitoa minulta kysellään taustatietoja, saan kuulla tarkemmin mitä tapahtuu, olo on miellyttävä (ainakin erilainen) ja tunnelma hoidon aikana seesteinen. Ei kyselty eikä puhuttu. Sinne vaan hoitohuoneeseen. Kerron vuoden jatkuneesta unettomuudesta yhdellä lauseella. Mies kysyy onko muita vaivoja. Joo, on mutta sairastelukierre on niin pitkä, että sen kertomiseen menisi aikaa (Ja tuntuu, ettei häntä  kiinnosta).

Neuloja tulee nilkkoihin, käsiin, päähän ja rintalastan kohtaan. Välillä pistäminen ei tunnu lainkaan ja välillä tuntuu. Heti alkuun saan voimakkaan kiristyksen vasemman jalkapöydän päälle ja neuloja hieman säädetään. Mies sammuttaa valot ja kehottaa rentoutumaan. Yritän hengittää syvään. Hetken häilyn paniikin rajamailla ja olen pompata pystyyn hoitopöydältä. Rintalastan neulat saavat aikaan puristavan tunteen rintakehässä ja tuntuu, etten saa henkeä. Saan itseni hanskaan. Rentoutumaan en pysty, sillä en uskalla hengittää syvään. Hikoan jännityksen vuoksi. Lisäksi tuntuu, että rintalastan päällä olevat neulat harraavat päälläni olevaa huopaa vasten ja nipistelevät aina kun hengitän sisään. Mies käy säätämässä neuloja kahteen kertaan.

Välillä tunnen vasemman jalan lihasten nykivän. Silmien ympärille leviää mukava kihelmöinti ja jokin hermo poskipäässä nykii. Vasemmalla puolella vatsassa tuntuu ikäviä pistoja ja vihlaisuja. Mietin olenko syönyt jotain huonosti sulavaa. Kuulemma ehkä olen ja tukokset aukeavat.

Neulojen poiston jälkeen saan kääntyä vatsalleni. Nyt olo on lämmin ja painava. Hierotaan jalkapohjia ja vähän hartioita. Juon kupin teetä ja saan lopuksi istuma-asennossa pienen hieronnan (joka lähinnä kutittaa) hartioihin, käsivarsiin ja kasvoihin. Aika 1 h 20 min. Jälkikäteen en huomaa olossani mitään poikkeavaa, paitsi että nilkka jonka jalkapöydässä oli alussa voimakas kiristys, tuntuu kävellessä kipeältä vielä tänäänkin. Myös jano on ollut.

Uni tuli puolen yön aikaan (kuten edellisinä öinäkin, ei siis yhdeltä! Jei!). Nukun 3 h, valvon 1 h (herään käsien puutumiseen, joka ei mene ohi) ja nukun 2,5 h. Yksi kerta ei ehkä siis tuonut muutosta tilanteeseen. Ja luulen, että tämä kokeilu riittää tällä erää. Tilanne on jo hieman "valoisempi".

Tänään ultrassa näkyi 2 pientä follikkelia: toinen 12 mm ja toinen 11 mm. Molemmat vasemmalla puolella, oikealla ei näkynyt mitään, vaikka sieltä  johtofollikkeli kypsyi marraskuussa ja joulukuun ovulaation kohdistin vasemmalle. Limakalvo oli 8 mm ja siinä näkyi jokin tiivistymä (joka "ei ole vaarallista”). Jatkan pistoksia samalla 33 µm annoksella sunnuntaihin. Maanantaina taas UÄ:een. Arvio inseminaation ajankohdasta on ensi viikon perjantai tai lauantai.

Akuun

Olen miettinyt akupunktiota satunnaisesti (etenkin Joulun pyhinä valvoessani) ja eilen sen kummemmin tuumimatta varasin ajan. En tiedä onko se suositeltavaa tässä kierrossa, mutta vaikea kuvitella siitä olevan haittaakaan. Varsinkin kun jonkin verran juttua löytyy akupunktion käytöstä lapsettomuuden hoidossa.

Itse menen unen perässä. Jouluaaton jälkeen tilanne riistäytyi käsistä ja olen kohta viime kesän kaltaisessa tilanteessa. Silloin en nukkunut juuri lainkaan, mutta en ollut hereilläkään. Olin uupunut ja jossain huimaavassa tokkurassa, mm. kykenemätön keskittymään töihin, seuraamaan keskusteluja, sulattamaan syömääni ruokaa ja ajamaan autolla. Lopulta kykenemätön kävelemään suoraan. Ihan tuohon tilaan en ehkä nyt pääse, sillä riskejä ja riippuvuuksia miettimättä olen ottanut joka ilta 1/2 Mirtazapiinin. Se toimii toistaiseksi ja olen nukkunut n.5 h/yö. Mutta se uni ei ole samalla tavalla virkistävää kuin oikea uni.

Jokin bugi minussa on. Menen väsyneenä ja rauhallisena nukkumaan, mutta juuri kun olen livahtamassa uneen, havahdun yhtäkkiä levottomuuteen. Kädet on stressihiessä, syke koholla ja pinna kireällä. Jokin opittu juttu tämä kai on. Alitajuntaan juurtunut.. Koska olen tässä vuoden mittaan ravannut lääkärissä ja neurologilla, koettanut unohtaa, muuttanut rutiineja ja nukkumapaikkoja, rentoutunut, ulkoillut, juonut alkoholia, käynyt avannossa, käyttänyt erilaisia lääkkeitä minkään erityisemmin auttamatta tämä taitaa olla niitä "viimeisiä oljenkorsia".

En ota stressiä, siitä jos ei tulosta tule.

Pistelyviikko ja itsensä kohtaamista

Olin viikonlopun fyysisesti onnistuneen epäaktiivinen. Torstain ja perjantain sinnittelin leväten. Lauantaina suuntasin energiavarantoja siivoamiseen ja lipesin illalla pienelle lenkillä. Eilen uin 2 km  ja illalla tein tunnin kävelylenkin miehen kanssa. Saavutus se tämäkin.

Eilen aloitin Puregon pistokset. Ja varmasti sain kahmittua isomman poimun vatsastani...

Jotain muutakin täytyisi tälle elämälle tehdä. Ei kai elämä voi koostua siitä, että viikossa viettää 40 h työssä, joka on totista tervan juontia (= ei voisi vähempää kiinnostaa), 7,5 h käyttää siihen että istuu julkisissa matkatakseen tuonne tervan juontiin. Asuu paikassa jossa ei halua asua ja ennen kaikkea sosiaaliset kontaktit koostuvat kummallisesta sulkeutuneesta työyhteisöstä ja omasta miehestä.
 Mielekkäitä asioita puolestaan ovat lomat (5 vko/v), satunnaiset ystävien näkemiset (n. 1/kk?), sukulaisten/perheen näkeminen (1/kk?) ja tietysti liikunta.

Tuonne liikunnan ihmeelliseen ihmemaailmaan minä pakenen tätä sisällötöntä elämääni, mutta mitäs nyt kun sinnekään ei saisi paeta.  Kuuluuko elämän olla tällaista? Miksi minä haluan lapsen tänne? Katkaisemaan tämän ahdistavan tylsyyden kierteen, maustamaan pakkopuuron, kun en osaa uskalla tehdä muuta ratkaisua? Ei. Olen aina halunnut äidiksi, mutta onko pakko myöntää, että motiivit on itsekeskeiset? Kai ne aina  on.

Haluaisin vaihtaa alaa. Joka syksy ja kevät selaan hakuja. Ja olen hakematta, kun "en ole ihan varma". Niin, mistä sitä sitten voi olla varma? Ja pitäisikö olla? Ehkä sitten kun olen äiti, ajattelen selkeämmin, elämän tärkeysjärjestys kirkastuu ja minusta tulee rohkeampi. Pah. Olen sellainen "sitten kun" ihminen, jonka elämä valuu hukkaan sillä aikaa kun suunnittelen sitä.

En saa päästäni tätä raskautumista. Mietin sitä eilen noin 80 % valveillaoloajastani. Hulluuden partaalla tässä kohta ollaan.

Uneton liikkuu edelleen liikaa?

Pikapäivitys keskustelusta lääkärin kanssa.

1. Unettomuus. Tunsin itseni idiootiksi kun en aikaisemmin ole ottanut unettomuutta puheeksi (vetoan mielessäni siihen, että asia oli jo paremmalla tolalla syksyn ajan) lääkärin kanssa. 
2. Liikunta. Tunsin syvää häpeää, kun kerroin liikkumisestani (mielestäni olen vähentänyt sitä niin paljon kuin pää kestää). Määrää ja kuormittavuutta täytyy edelleen vähentää. En tiedä, miten se on mahdollista, kun jotenkin täytyy tuulettuakin ja nautin niiiin paljon pitkistä rauhallisista viikonloppulenkeistä. Tunnen sekä syyllisyyttä kehon kuormituksesta, MUTTA myös surua siitä luopumisesta. Tyhmintä koko jutussa on se, että mielestäni olen tämän tiedostanut ja siihen jo puuttunut, mutten ehkä oikeasti ole sitä muutosta saanut aikaan jossain siellä missä se pitäisi saada aikaan. Korvien välissä.
3. Paino. Kerroin, että sain ehkä kilon lisää Jouluna, mutta ehkä se on kadonnut kun tunnen itseni taas samankokoiseksi kuin aina ennenkin (housut ei enää tunnu kireiltä). Lääkärin mukaan hyvä olisi saada vähän lisää, mutta jos ei kerry niin ei siitä kannata stressata.
4. Inseminatio. Aloitan kuitenkin piikittelyn sunnuntaina ja kokeilemme inssiä, huolista huolimatta. Ja lepäilen ja syön.
5. Relaaminen. Enköhän jonnekin kirjoittanut, että se on se tämän vuoden teema. Kananvilllat! Nyt jo ressaa, miten saan relattua ja nukuttua. Ja mistä keksin mieluissaan puuhastelua, kun omat mielihyvän lähteet ei ole "hedelmällisiä". 

Inssiin nro 2.

Päätimme, että kokeilemme inseminaatiota uudelleen tässä kierrossa. On se niinkin, että saadaanpahan selville tuottaako se tulosta ja päästään ainakin asian kanssa eteenpäin. Nyt on kp 3, joten pistokset saakin aloittaa ihan kohta.

Muutoin olo on lupaavan hyvä. Sain tällä viikolla raastavan työhomman hoidettua kunnialla ja seuraavaa stressin aiheuttajaa ei näy mailla halmeilla (äh, varmaan tulee joku alustuspyyntö jonkin vaativan yleisön eteen kohta tms.). Lisäksi olen ehkä saanut ehkä kilon lisää painoa ja nyt kun olen malttanut olla syömättä mitään vitamiineja (satunnaista kalanmaksaöljyä lukuunottamatta), niin suupieletkin on kunnossa. Vielä kun saisi nukkumisen kuntoon.

Viime viikonloppuna la-su yönä tein vuoden 2014 valvomisennätyksen kieriskelemällä vailla unta aamun puoli kuuteen. Turhauttavaa! Oikeasti. Jotkut heräävät siihen aikaan, kun minä viimein saan unen päästä kiinni. Myös tällä viikolla olen nukkunut 3-5 tunnin unia.

Tänään lääkärin luo ja taidanpa nyt vuodattaa unihuoleni hälle.

Ei pidä nuolaista...

Ennen kuin tipahtaa. Hitto. Pääsin tässä kierrossa itseni huijaamisen ihmemaailmassa sellaisiin sfääreihin etten koskaan aikaisemmin! Pettymys oli samaa luokkaa. Kun nousimme Finnkinon penkeistä ja näin edessä istuneen naisen raskausmahan, en pystynyt pidättelemään itkua. Ulisin siinä sitten Hobitin päätteeksi julkisesti.

Minkä helevetin takia pitää olla tällänen paska kroppa! Tekisi mieli tökkiä jollakin teräaseella itseä ympäri kehoa. Ei. Tästä oireiden kyttäämisestä on päästävä!

Maanantaina vuoto jatkui. Niukkana, mutta selkeästi sellaisena, että kohta on hanat ihan kunnolla auki. Aamupäivän vielä onnistuin jatkamaan itseni huijausta mm. googlaamalla keskusteluja kiinnittymisvuodosta. No, ei kai se sellaista voi olla enään dpo 10 ja 11. Useimmilla kiinnittymisvuoto on ajoittunut n. viikon sisään ovulaatiosta ja ollut "rusehtavaa". Tämä vuoto ei osunut viikon sisään ja oli rehdisti punaista. Iltapäivällä luovutin, koska vuoto tuntui yltyvän.

Huolestuttaa myös se, ettei rinnoissa ollut mitään tuntemuksia tässäkään kierrossa. Ei ollut siis edellisessä induktio - inssi kierrossakaan. Tämän vuoden aikana yhdessä kierrossa on ollut arkuutta, se taisi olla elokuu. Ne eivät yksinkertaisesti enää reagoi. Olenko elää posotellut hedelmällisyyteni ohi? Ei lasta tänäkään vuonna?

Samoilla laduilla edelleen

Siitä jatketaan mihin perjantaina jäätiin. Menkkamaiset tuntemukset ovat jatkuneet ja viime yönä tunsin ensimmäisen kerran koskaan  "kohdun kuumotus -tunteen" tjsp. En saanut unta silmään ja valvoin aamukuuteen asti. Jossain siinä aamuyön tunneilla tuo tuntemus tuli. Ikään kuin olin tuntevina kohdun rajojen hehkuvan. Vai olisiko se kuitenkin ollut jossain puolivalveunimaailmassa häröilyä?

Tänään tunsin juostessa oikein kunnon nipistyksiä alavatsalla tai ehkä vieläkin alempana. Oli ihan käveltävä ja kuulosteltava. Säikähdin, että olin kiskonut ylämäkeä liian tarmokkaasti ja sillä pilannut jotain. Ei kai se niin helposti voi olla pilattavissa? Kun pääsin kotiin, huomasin vuotaneeni hivenen verta. Paperiinkin jäi vielä aavistus, mutta sitten se oli siinä.

Niin, ja vielä jos saanen itseäni huijata: kun kävimme miehen kanssa lauantai-iltana ihmettelemässä Luxia, iski hillitön kaakaohimo. Haaveilin oikeinoikein rasvaiseen maitoon tehdystä imelästä kaakaosta. Voi tietysti olla, että kurja vesikeli ja katselu erilaisten ruokapaikkojen ja pubien ikkunoista laukaisi himon.

Mies sen sijaan ei himota yhtään. Välillä on ihan ällöttänyt ja olen käyttäytynyt kahdenkesken kuin pahainen teini, joka ei saa sanotuksi ettei halua olla toisen kanssa. Minä tietenkin haluan olla, enkä ymmärrä mistä nämä ristiriitaiset ajatukset tulee. En tykkää.

Entä jos?

Mitä jos sittenkin jokin olisi nyt toisin? Olo on ollut jotenkin kummallinen eilen ja tänään. Hetkellisiä menkkamaisia tuntemuksia tai ehkä jomotusta ja selvästi enemmän vasemmalta, jonka vuoro tässä kierrossa oli.  Ehkä kuitenkin vähän oudossa kohdassa?

Ääyyyh. Tämä on ällöttävin vaihe. Enkä taaskaan osannut olla tutkittamatta sadatta kertaa plussalaisten kokemuksia. Pitäisi varmaan olla hullun paljon hommaa aamusta iltaan, ettei ehtisi tarkkailla itseään. Mutta kun ei muista millaista se oli joskus kauan sitten, kun ei vielä yrittänyt/toivonut näin kuumeisesti plussaa. Tuntuiko silloinkin tällaisia vai eikö niitä vain huomannut?

Sain vieraan lääkärin suostumaan B12-vitamiinin tarkistukseen, vaikka hänen mielestään minulla ei  mitenkään voi olla puutosta, kun elokuussa oli kaikki arvot hyvät. Mutta eilenkin katselin jotain  elokuvaa molemmat kädet kihelmöiden. Jopa toista takareittä pisteli.

Aiemmin luulin kihelmöinnin johtuvan hartiajökistä, enkä edes ajatellut sitä kihelmöintinä vaan puutumisena. Mutta kun olin hierojan pöydällä pelkkää pullataikinaa, arvelin että ehkä sittenkin jotain muuta verenkierron häiriötä. Ja mielestäni selvästi kihelmöintiä.

Leppoisammin

Tikutin sitkeästi ovista ja sain kuin sainkin aattoiltana voimakkaan viivan tikkuun! Jei. Tähän asti ne ovat aina olleet hailakoita, mutta nyt tuli ihan kontrolliviivan vahvuinen. Muita ovulaatio-oireita ei sitten ollutkaan. Tosin Joulupäivän aamuna olin erittäin paisunut, mutta myös sillä, että tuli syötyä napa ratkuen saattoi olla osuutta asiaan. Eli ovulaatio oli kp 16-17.

Ovulaation jälkeen ei ole ollut mitään erityistuntemuksia, lievää kurkkukipuilua lukuunottamatta. Enkä odotakaan tältä kierrolta muuta kuin menkkojen alkua ja sitä, että saan soitella seuraavan ajan inseminaatioon.

Olen erinäisiä asioita lupaillut usein vuoden vaihtuessa. Ainoa tähän mennessä toiminut ja edelleen toiminnassa oleva lupaukseni on vuodelta 2008. Silloin lupasin juoda  joka aamu ensimmäiseksi lasin vettä (tuolloin en juonut oikeastaan muuten kuin liikkuessa). Jotain vastaavaa kannattaisi kai luvata jos haluaisi sen tosissaan pitää. Silti aion nyt kunnianhimoisesti tarttua härkää sarvista ja lupaan, että otan tämän vuoden  relammin. Ei oo kiirus mihkää (heti tänä aamuna ravasin bussipysäkiltä toiselle).

Suupielet pysyi kiinni Joulun ajan, kun olin äireen padoilla, mutta  uudenvuoden aattona aukesi taas. Jossain joku mättää.

Meillä ei ole puntaria, mutta miehen silmämääräiseen arvion mukaan, olen tainnut saada vähän lisää painoa. Eikä tavoitteena ole kovin paljoa kerryttääkään. Olo tuntuu jo nyt köntysmäiseltä.