Harahduin eilen UFFille miehen kanssa. Kerrankin tuntui, että osuin oikeaan aikaan. Ts. varmaan hiljattain oli tullut uusia vaatteita, sen verran paljon oli hyvännäköistä ja räväkkää vermettä rekeissä. Sulkemiskuulutuksen saatteleman poistuin liikkeestä mukanani kaunis, mustavalkoinen, yläosastaan täydellisesti istuva kukkamekko. Se mekko on ensimmäinen ihan oikea äitiysvaate. Pakko voida käyttää tätä kesällä!
Toinen kuvitteellinen merkki haikarasta sattui miehelle. Kaatoi kaakaota kirjastosta lainatulle Jari Sinkkosen Ensi kertaa isäksi -kirjalle. Päätyi ostamaan kirjastolle uuden kirjan tilalle ja nyt meillä on omana tuo kaakaon tahrima versio. Muita kuin kuvitteellisia merkkejä ei sitten olekaan kerrottavana.
Marraskuusta (1. inseminaatiosta) on jo 4 kuukautta! Aika menee luvattoman nopeasti.
1.4.2014
26.3.2014
Parempi mieli - enemmän elossa
Kp 17. Ahdistus katosi maanantain myötä. Nukkumaan meno on venähtänyt iltaisin kun on pidetty kiinni jokailtaisesta seksisessiosta. Ovulaatiokipuja ei ole ollut lainkaan. Outoa. Vai eikö niitä vain huomaa, kun asia ei ole 100 % ajatusten keskiössä?
Kahden viimeisen päivän aikana olen nauranut ehkä enemmän kuin viimeisen puolen vuoden aikana yhteensä. Ja edelleen järjestellyt elämää siihen suuntaan, että sitä on myös elettävänä. Nauru tekee hyvää.
Eilen olin niin hyvällä tuulella kehityskeskustelun jälkeen, että ajattelin voivani ottaa tämän työnkin löysin rantein, sen kummempia suunnittelematta ja stressaamatta. Aikansa kutakin ja johonkin sitä joskus tästä ajautuu, jos ajautuu. Tai ehkä kehityn tässä huomaamattani jonkin aihealueen kovan luokan asiantuntijaksi (no siihen olen kyllä ihan liian mukavuudenhaluinen). Olen aiemmin keskittynyt paljon työni syyttelyyn, jopa vihaamiseen, joten tuo ajatus oli itsellekin aika yllätys.
Ehkä tauko? Ehkä kesä? Mutta ydinpointti on kuitenkin se, että mieli voi paremmin kuin pitkiin aikoihin. Ja fyysinen olokin on ihan eri luokkaa.
Kahden viimeisen päivän aikana olen nauranut ehkä enemmän kuin viimeisen puolen vuoden aikana yhteensä. Ja edelleen järjestellyt elämää siihen suuntaan, että sitä on myös elettävänä. Nauru tekee hyvää.
Eilen olin niin hyvällä tuulella kehityskeskustelun jälkeen, että ajattelin voivani ottaa tämän työnkin löysin rantein, sen kummempia suunnittelematta ja stressaamatta. Aikansa kutakin ja johonkin sitä joskus tästä ajautuu, jos ajautuu. Tai ehkä kehityn tässä huomaamattani jonkin aihealueen kovan luokan asiantuntijaksi (no siihen olen kyllä ihan liian mukavuudenhaluinen). Olen aiemmin keskittynyt paljon työni syyttelyyn, jopa vihaamiseen, joten tuo ajatus oli itsellekin aika yllätys.
Ehkä tauko? Ehkä kesä? Mutta ydinpointti on kuitenkin se, että mieli voi paremmin kuin pitkiin aikoihin. Ja fyysinen olokin on ihan eri luokkaa.
24.3.2014
Ahdistuksen paluu...
Viikonloppu luonnon helmassa piti mielen iloisena ja lapsettomuuden poissa mielestä - aina sunnuntai-iltaan saakka.
Sitten menin tekemään ovistestin. Siihen piirtyi 2 tasavahvaa viivaa (tilasin muuten mammaksi.fistä näitä testejä tai itseasiassa sekapaketin ja tykkään PALJON enemmän kuin liuskoista). Siitä se sitten alkoi. Laskeskelu. Suunnittelu. Ahdistuminen.
Tiedättekö tilanteen kun koko homma lähtee kiertymään ihan väärin? Puuhastelet illan jonnin joutavia ja sitten kun pitäisi nukkumaan "pakko tehdä vielä nämä -hommat" moodi iskee päälle. Kello menee ja itse puuhastelet vimmatusti, mm. juokset ympäri kämppää etsien asioita huomiseksi. Kun viimein pääset aloillesi sänkyyn, mieli on jo kireällä ja mies vielä puuhastelee omia juttujaan! Aaagrh! Pitäisi olla sitä seksiäkin ja nopeasti, että ehtii vielä huonosti nukuttujen öiden päälle nukkumaan yhden yön kohtuullisesti.
Tuloksena on hermotunut erittäin epänautinnollinen seksisessio ilman kummempia hellittyjä, jonka aikana ajatukset ovat luokkaa " no tuu nyt jo", "mä en haluu muuta ku tavaran sisään - ja mielellään nopeasti".
Raivoravaamisen ja surkean seksin jälkeen mieli ja keho käy ylikierroksilla eikä uni tule. Päässä alkaa seuraavien päivien sisältöjen tasapainottelu ja ahdistus purkautuu pakottavan tarpeena käydä miehen kimppuun, ravistella hereille ja kiljua mä en saa nukuttua! Ahdistaa! Stressaa! Mies hermostuu (koska on ehtinyt jo nukahtaa) ja seuraa sanaharkka (kruunaa huonon illan), jonka päätteeksi menen nukkumaan toiseen huoneeseen. Jossa siis en myöskään saa unta.
Nyt siis ahdistaa edelleen. Viikko on liian täynnä iltoja myöten ja jostain tyhmästä syystä olen tämän lapsettomuusidentiteettin rakentumisen aikana saanut päähäni, että silloin kun ovuloidaan:
...Koska muuten mahdollisuutta raskauteen ei ole (vaikka ei varmaan ole minun tapauksessa luomusti muutoinkaan). Ja olen kaikkea muuta. Kireä, väsynyt, rauhaton. Ihnottavaa ja turhaa, ettei päästä voi kitkeä pois tätä pakonomaista yrittämisajatusta. Kuvittelin, että voisin olla rela, kun tiedän että ivf:n mennään, eikä mitään todennäköisyyttä luomuraskauteen sitä ennen ole. Kananvillat.
Sitten menin tekemään ovistestin. Siihen piirtyi 2 tasavahvaa viivaa (tilasin muuten mammaksi.fistä näitä testejä tai itseasiassa sekapaketin ja tykkään PALJON enemmän kuin liuskoista). Siitä se sitten alkoi. Laskeskelu. Suunnittelu. Ahdistuminen.
Tiedättekö tilanteen kun koko homma lähtee kiertymään ihan väärin? Puuhastelet illan jonnin joutavia ja sitten kun pitäisi nukkumaan "pakko tehdä vielä nämä -hommat" moodi iskee päälle. Kello menee ja itse puuhastelet vimmatusti, mm. juokset ympäri kämppää etsien asioita huomiseksi. Kun viimein pääset aloillesi sänkyyn, mieli on jo kireällä ja mies vielä puuhastelee omia juttujaan! Aaagrh! Pitäisi olla sitä seksiäkin ja nopeasti, että ehtii vielä huonosti nukuttujen öiden päälle nukkumaan yhden yön kohtuullisesti.
Tuloksena on hermotunut erittäin epänautinnollinen seksisessio ilman kummempia hellittyjä, jonka aikana ajatukset ovat luokkaa " no tuu nyt jo", "mä en haluu muuta ku tavaran sisään - ja mielellään nopeasti".
Raivoravaamisen ja surkean seksin jälkeen mieli ja keho käy ylikierroksilla eikä uni tule. Päässä alkaa seuraavien päivien sisältöjen tasapainottelu ja ahdistus purkautuu pakottavan tarpeena käydä miehen kimppuun, ravistella hereille ja kiljua mä en saa nukuttua! Ahdistaa! Stressaa! Mies hermostuu (koska on ehtinyt jo nukahtaa) ja seuraa sanaharkka (kruunaa huonon illan), jonka päätteeksi menen nukkumaan toiseen huoneeseen. Jossa siis en myöskään saa unta.
Nyt siis ahdistaa edelleen. Viikko on liian täynnä iltoja myöten ja jostain tyhmästä syystä olen tämän lapsettomuusidentiteettin rakentumisen aikana saanut päähäni, että silloin kun ovuloidaan:
- tulee elämän olla tasapainossa
- ruumiin täytyy olla levännyt
- ja etenkin mielen pitäisi olla hyvä ja rauhallinen
...Koska muuten mahdollisuutta raskauteen ei ole (vaikka ei varmaan ole minun tapauksessa luomusti muutoinkaan). Ja olen kaikkea muuta. Kireä, väsynyt, rauhaton. Ihnottavaa ja turhaa, ettei päästä voi kitkeä pois tätä pakonomaista yrittämisajatusta. Kuvittelin, että voisin olla rela, kun tiedän että ivf:n mennään, eikä mitään todennäköisyyttä luomuraskauteen sitä ennen ole. Kananvillat.
20.3.2014
Tyyylsä vaihe
Eipä paljon ole kerrottavaa. Kp joku? menossa ja ovista en ole testaillut. Ajoittunee viikonlopuun. Ja viikonloppuna aion olla poissa mieheni ulottuvilta. Metsässä.
Kevään orastava/sahaava tulo on tehnyt tennaria elikkä tennistossua...Idioottimainen ilmaisu, mutta kuvaa tilannetta. Yleisesti olen aina ollut talvi-ihminen ja kokenut kevään raastavana. Tämä kevät näyttää tekevän poikkeuksen. Kesä on mielessäin...Aaah. Aion nauttia täysin siemauksin.Hahaa.. Varsinkin siemauksin.
Viime kirjoituksessa hehkutin hyvää oloa, mutta nyt on ajatuksiin hiipinyt pieni epäilys tulehduksesta mahassa. Sen verran tuttua juttua on, että oireistosta voi päätellä jotain ilman tähystystäkin. En tiedä mistä se oikein kumpuaa, mutta ärsyttävää on.
Olen aamuisin yrittänyt soittaa klinikalle kertoakseni, että nega tuli ja tulen toukokuussa IVF:ään. Joka aamu tämän viikon ajan olen rimputtanut ja aina päätynyt jonoon. Jonossa roikkuminen työpaikalla on hankalaa. Valitsen soittoajankohdan niin, ettei työnaapurit ole kuulolla, mutta jonottaessa tilanne muuttuu ja johan joku ilmestyy lähistölle. Enkä tosiaan ole vielä hövelisti asiasta jutellut. Siispä luovutan ja päätän, että kokeilen seuraavalla rauhallisella hetkellä uudelleen.
Ivf:nkin liittyvät saikkupäivätkin hirvittävät. Ohjeessa niitä sanotaan tulevan jopa 3. Meillä on tj meuhkannut koko kevään huonosta tuloksesta ja henkilöstökuluista kun "ihmiset pitävät kaikenmaailman vapaita ja saavat lapsia..".
Kevään orastava/sahaava tulo on tehnyt tennaria elikkä tennistossua...Idioottimainen ilmaisu, mutta kuvaa tilannetta. Yleisesti olen aina ollut talvi-ihminen ja kokenut kevään raastavana. Tämä kevät näyttää tekevän poikkeuksen. Kesä on mielessäin...Aaah. Aion nauttia täysin siemauksin.Hahaa.. Varsinkin siemauksin.
Viime kirjoituksessa hehkutin hyvää oloa, mutta nyt on ajatuksiin hiipinyt pieni epäilys tulehduksesta mahassa. Sen verran tuttua juttua on, että oireistosta voi päätellä jotain ilman tähystystäkin. En tiedä mistä se oikein kumpuaa, mutta ärsyttävää on.
Olen aamuisin yrittänyt soittaa klinikalle kertoakseni, että nega tuli ja tulen toukokuussa IVF:ään. Joka aamu tämän viikon ajan olen rimputtanut ja aina päätynyt jonoon. Jonossa roikkuminen työpaikalla on hankalaa. Valitsen soittoajankohdan niin, ettei työnaapurit ole kuulolla, mutta jonottaessa tilanne muuttuu ja johan joku ilmestyy lähistölle. Enkä tosiaan ole vielä hövelisti asiasta jutellut. Siispä luovutan ja päätän, että kokeilen seuraavalla rauhallisella hetkellä uudelleen.
Ivf:nkin liittyvät saikkupäivätkin hirvittävät. Ohjeessa niitä sanotaan tulevan jopa 3. Meillä on tj meuhkannut koko kevään huonosta tuloksesta ja henkilöstökuluista kun "ihmiset pitävät kaikenmaailman vapaita ja saavat lapsia..".
14.3.2014
1. Välikierto
Viikko välikiertoa eletty ja olo on pitkästä aikaa hyvä erinomainen. Mieliala on ollut varmasti vierestä katsottunakin paljon parempi, pienet arjen vastoinkäymisen pienempiä ja luotto tähän eloon on kasvussa. Kyllä tästä hyvä tulee.
Mieltä on keventänyt myös se, että olen saanut Visan makseltua nollille ja nämä välikerrot auttavat ivf:nkin varautumisessa. Lisäksi korontarkistuspäiväkin osui mukavasti.
Olen katsellut kesäjuttuja, mm. keikkoja joilla haluaisin käydä, kenkiä ja buukannut viikonloppuja kavereiden kanssa seikkailulle. Liekö jotain kevätvillitystä? Tykkään siitä, että huomaan odottavani välillä jotain muutakin kuin raskautumista.
Huoli omasta äidistäni on vastapainottanut hieman tätä mielenkeveyttä. Tervehän tuo on, mutta näöntarkastuksessa oli huomatta toisessa silmässä merkittävä heikentyminen. Lisätietoa tulee ensi viikolla. Äidinäiti sokeutui aikoinaan melkein 100 % ja pelko on, että sama voisi käydä äidille. Se muuttaisi asioita paljon. Pärjäämistä yksin, asumisjärjestelyjä ja elämää yleensäkin. Asun monen sadan kilometrin päässä äidistä ja haluaisin olla enemmän läsnä hänen vanhuudessaan. Huolehtia vuorostani.
Esimieheni kyseli kesän kisasuunnitelmista. Kerroin että olen treenannut tosi vähän, sen verran kun olen jaksanut ja miten on sattunut huvittamaan. Mutta kyllä! Olen kalkkiviikoilla fiiliksen mukaan, jos joku sopivasti osuu ajankohdan ja oman innostuksen osalta kohdilleen. Sillä kunnolla menen missä kulloinkin olen. Ennakkoluulottomasti, enempiä spekuloimatta. Uskon, että olen nyt ihan oikeasti menossa kohden paineetonta suoritusta. Vai onkohan se paine on siirtynyt tuonne lapsentekorintamalle?
Mieltä on keventänyt myös se, että olen saanut Visan makseltua nollille ja nämä välikerrot auttavat ivf:nkin varautumisessa. Lisäksi korontarkistuspäiväkin osui mukavasti.
Olen katsellut kesäjuttuja, mm. keikkoja joilla haluaisin käydä, kenkiä ja buukannut viikonloppuja kavereiden kanssa seikkailulle. Liekö jotain kevätvillitystä? Tykkään siitä, että huomaan odottavani välillä jotain muutakin kuin raskautumista.
Huoli omasta äidistäni on vastapainottanut hieman tätä mielenkeveyttä. Tervehän tuo on, mutta näöntarkastuksessa oli huomatta toisessa silmässä merkittävä heikentyminen. Lisätietoa tulee ensi viikolla. Äidinäiti sokeutui aikoinaan melkein 100 % ja pelko on, että sama voisi käydä äidille. Se muuttaisi asioita paljon. Pärjäämistä yksin, asumisjärjestelyjä ja elämää yleensäkin. Asun monen sadan kilometrin päässä äidistä ja haluaisin olla enemmän läsnä hänen vanhuudessaan. Huolehtia vuorostani.
Esimieheni kyseli kesän kisasuunnitelmista. Kerroin että olen treenannut tosi vähän, sen verran kun olen jaksanut ja miten on sattunut huvittamaan. Mutta kyllä! Olen kalkkiviikoilla fiiliksen mukaan, jos joku sopivasti osuu ajankohdan ja oman innostuksen osalta kohdilleen. Sillä kunnolla menen missä kulloinkin olen. Ennakkoluulottomasti, enempiä spekuloimatta. Uskon, että olen nyt ihan oikeasti menossa kohden paineetonta suoritusta. Vai onkohan se paine on siirtynyt tuonne lapsentekorintamalle?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)