Hiljaista

Ei mitään tuntemuksia. Intuitio kertoo, että jakautuminen on päättynyt, kiinnittymistä ei tapahtunut. Rinnat ovat vielä kipeät Pregnylistä ja kai Lugesteron sitä ylläpitää.

Vielä viikko täytyy sinnitellä ellei vuoto sitä ennen ala. Yleensä vuoto on alkanut juuri ennen testipäivää ja vienyt samalla sen testaamisen jännyyden.

Sivupoluilla

Suurimmat tunneryöpyt ovat laantumaan päin. Jostain syystä olen siirtynyt ajatuksessani jo pas:iin. Minusta se vain kuulostaa todennäköisemmältä raskauden käynnistäjältä kuin tuoresiirto. Tämä ajatus perustuu ihan vain omiin kuvitelmiin, että siinä tilassa kehoa olisi lähempänä normaalitilaa kuin tämän hormonihirviökauden jälkeen. Pas:in ajatteleminen tuo myös pientä tukea mahdollisen pettymyksen varalle ja lievittää nyt on pakko onnistua -ajattelua.

Yllättävä toiveikkuuden viriäminen on aiheuttanut ajautumisen sivu-urille. Viikonlopuna olen mm. laskenut koska äitiysloma alkaisi ja miten paljon olisi äitiysrahaa, koska kehityskeskustelu on ja voiko silloin kertoa raskaudesta esimiehelle. Lisäksi selasin  torista vauva-kamoja ja pohdin pojan nimeä. Tytöille nimet on ollut valmiina jo vuosia.

Toisaalta, en usko tämän olevan mitään poikkeavaa raskaudesta haaveilevalle. Sellainen jolla ei ole vuosien yritystä taustalla, ei tosin joudu niiden ajatusten eteen, että "entä jos ei koskaan", "parempi yrittää unohtaa koko asia, ettei tule sitten niin suuri pettymys", "vastaa viimeisellä kolmanneksella.." jne. Lapsettomuuden taakasta tietämättömät saavat siis haaveillakin vapaammin.

Tästä aasinsilta toiseen asiaan, jota viikonloppuna useasti päädyin ajattelemaan. Kävimme vuosi sitten ystäväni kanssa keskustelun aiheesta lasten hankinta. Keskustelimme meidän hoidoista ja omista lapsista yleensä, jolloin ystävä sanoi "mutta nuoriahan tässä vielä ollaan". Ai? 30+ ei mielestäni enää ole nuori, kun puhutaan lasten hankkimisesta. 22-vuotias on. Oman biologisen varttuneisuutensa tajuaa jo siitä, kun lääkäri kysyy koska kuukautiset ovat alkaneet ja joutuu vastaamaan: vuonna 1994. Sitten tajuaa, että siitä on 21 vuotta.

Kysyin eikö ystävällä ole ollut minkäälaista vauvakuumetta. Ehkä vähän. Muttei juuri nyt, ehkä joskus sitten. Nyt olisi aika huono hetki, kun kesällä on reissukin tulossa. Olisi kiva päästä ulkomaille töihin ja saada muutama työjuttu valmiiksi, ystävä vastasi. Minun korviin se kuulosti samalta kuin olisi vastannut kysymykseen: oletko ajatellut autoa vaihtaa? Uutta talvitakkia ostaa? Mennä tänä ensi kesänä tangomarkkinoille tms? Hämmästyttävän rohkeaa ja luottavaista ajattelua. Olemme nuoria ja lasten aika tulee sitten, kun on ensin toteutettu pari muuta tärkeää asiaa. Niin itsekin ajattelin joskus, mutta siitä on 10 vuotta. Ehkä olin vähän kateellinenkin siitä, ettei toisella ole moisesta pelkoa. Itselle se on ollut suuri pelko jo pitkään ennen yrityksen aloittamista.

Olen miettinyt, pitäisikö asia ottaa uudelleen puheeksi, vaikkei se minulle kuulu. Ei sitten mitenkään. Enkä voi tietää mikä heidän pitkän parisuhteen tila oikeasti on. En tiedä miksi edes ajattelen koko asiaa. Jos toinen ottaa elämän rohkeasti ja uskoen asioiden menevän niin kuin haluaa, niin miksi puuttua siihen. Miksi maalata piruja seinille. Enköhän minä itsessään ole elävä todiste siitä, ettei asiat kaikilla mene sinne päinkään ja jos sinne päin sitkeästi yrittää, silti siinä saattaa mennä vuosia.

Kiitollinen ja liikuttunut

Istun työpöydän ääressä ja koetan tehdä töitä. Keskittyminen on vaikeaa. Välillä alan aina uudelleen itkemään. Toukokuussa alkion siirron jälkeen itkin pettymystä ja katkeruutta. Iillalla itkimme sitä yhdessä miehen kanssa. Nyt tämän saman pöydän ääressä itken kiitollisuutta ja liikutusta. Kun taival on ollut pettymyksiä täynnä, sitä voi näköjään tuntea sellaista kiitollisuutta ettei tiedä voisiko enää enempää toivoa. Mitään enempää en ainakaan osaisi, enkä voisi juuri nyt toivoa. Bussissa alkion siirrosta töihin palatessa mietin, onko kiitollisuudella ylärajaa. Tunsin jopa pientä hellyyttä kehoani kohtaan ja ajattelin, että jatkossa minä kohtelen sinua paremmin.

15 munasolusta 11 oli kypsää ja ne kaikki hedelmöittyivät, 9 niistä jakaantui. Niistä yksi siirrettiin, 4 hyvin jakautunutta meni pakkaseen ja 4 on vielä seurannassa. Toimenpiteenä alkion siirto ei tuntunut miltään. Mutta oli paljon mukavampi kuin edellinen.

En ole raskaana, paitsi ehkä teoriassa, mutta nyt ainakin todistetusti kohtuuni on siirretty huippualkio, josta voi jotain tulla. Esimerkiksi elämän suuri ihme ja toivotuin asia. Eihän tämä ole vielä mitään. Mutta kuitenkin paljon enemmän kuin osasin toivoa.  Enkä varmaan oikein uskaltanut toivoa mitään.

Voi väsymys

Miksi kuvittelinkaan, että punktion jälkeisenä päivänä voi ihan hyvin lähteä töihin? Eilinen väsyttää, enkä saanut sitä yöllä nukuttua kunnolla pois. Saattaa jäädä työpäivä aika tuloksettomaksi. Olin jo eilen ihan kelpo kunnossa, vähän turvonnut ja janoinen, mutta muutoin ok. Arvelin tulevani kripahäntäisiin täihin, jos jäisin kotiin.

Siirto on huomenna. Siis, jos jotain siirrettävää on. Toivottavasti limakalvo ei ole ihan kulahtanut. Munarakkuloita oli 18 ja munasoluja 15. Toivottavasti nyt edes muutama suostuisi pidempään yhteistyöhön. Olisi kiva tietää etukäteen miten munasolut ovat hedelmöittyneet ja olivatko ne  kypsiä. Nyt ei auta kuin kerätä huomiselle voimia sitä mahdollista tietoa varten, että siirretään jokin "ei kannata liikaa toivoa" alkio. Ehkä selviän siitä viime kertaa paremmin. Silloin surkea laatu tuli luottavaiselle isona yllätyksena, nyt olen valmistautunut.

Päivää ennen punktiota

Eilen tökkäsin Pregnylin. Melkoista säätöä oli, vaikka kokemusta on alla muutama kerta. Ensi rikoin pullon jotenkin niin, että sieltä singahti jo pari pisaraa siinä vaiheessa, sitten säädin ruiskun kanssa niin, että ainakin kolmas pisara pääsi karkuun ja jotain vielä tupeksi pistoksen päälle, koska sain käsiini jotain kosteaa siinä vaiheessa kun keräsin pistelytarvikkeet pöydältä. Pregnyl annos pieneni ehkä 5000 iusta 4000, siltä se ainakin ruiskussa näytti.

Tänään ei ole hoitokartan mukaan mitään. Vähän epävarma olo jäi eilisestäkin. Hoitajan täyttämässä lapussa (ruudukossa) oli sumut ja Pregnyl. Ei siis enää Menopurin annosta, 150, merkitty eiliselle. Toisin ilmaistuna viimeinen pistos oli sunnuntaina ja nyt kaksi iltaa ilman. Tarkistin varmuudeksi, että edellisessä oli sama homma, Pregnylin kanssa ei enää tullut Puregonia. Kai se sitten oikein meni...Tällaisessa hommassa epävarma herran haltuun -olo ei ole mitenkään mukava. Tässä alkaa jo epäillä mahdoinko pistää ollenkaan edes sunnuntaina...Jos tähän vielä joudun, niin laitan tekemiset ylös paperille.

Aika pelottavaa. Ei sumuja, ei mitään. Pysyykö ne kuitenkin siellä kiltisti odottamassa paikoillaan huomiseen saakka, ettei osa lähde jo liikkeelle? Ihan kuin tuntuisi siltä, että joku pallura juuri hivuttautuu munajohtimessa kohtua kohden.

Mitään uskoa ei onnistumisen suhteen enää olo. Sen verran kaivoin lohduttavaa tietoa, että 18 mm oli joidenkin lähteiden mukaan optimaalinen punktioitavan munasolun koko. Ja senkin googlailin, että kasvuvauhti loppua kohden on 1,5-3 mm/vrk.