10.3.2014

Lepoa luvassa - kovat kuoret?

Teimme sunnuntaina kalenterijumpan IVF:ää silmällä pitäen. Mies luetteli päiviä ohjeesta ja minä laskin ajankohdat minimin, keskimääräisen ja maksimin mukaan. Oli melko haasteellista, kun piikityksen aloitusajankohta ja tarvittavat piikitys päivät vaihtelivat ja seuraavan kierron alkuaika on arvoitusten varassa.

Jumppaus oli tarpeen, sillä se osoitti että huhtikuulle osuu meidän loma, pääsiäisen pyhät ja kun minulla on vielä ulkomaanmatka toukokuun alussa eli kierron lopussa, eli IVF:n suhteen ei tarvitse/voi edetä ennen toukokuuta. Olin jostain syystä helpottunut, kun tajusin saavani kaksi vapaata kiertoa. Piristyin melkein siltä istumalta!

Hengähdystauko tulee tarpeeseen, vaikka kuukausi kuulostaakin aina piiiiitkältä. Tauon aikana yritän voida paremmin ja antaa myös pääkopalle lepoa tästä lapsettomuuden diktatuurista. Mieli on ollut ihan liian huono ja elämässä vallinnut pitääpakkotäytyy -fiilis. Kunpa vielä saisin unettomuuden hallintaan. Viikonloppuna nukuin la-su yhteensä 11 h. Viime yönä pakkonukuin 6 h lääkkeen voimin ja olo on ällöttävän tokkurainen. Jossain vaiheessa loppuvuodesta pystyin nukkumaan omin avuin 6 h ja se oli ihana tilanne.

Viikonloppuna  googlettelin tietoa munasolun vasta-aineista ja kovakuorisuudesta/ läpäisemättömyydestä. Voisiko kovakuorisuus olla minun juttu? Kierto on aika pitkä, ovis yleensä kp 17 paikkeilla ja lääkäri sanoi, että munarakkulat näyttävät paisuvan tosi isoiksi ennen puhkeamistaa. Eli maalaisjunttijärjellä siinähän sitten on aikaa kasvatella kunnon panssari ennen munajohtimeen siirtymistä? Yleensä tietoa löytyy helposti, mutta tähän asiaan sitä ei löytynyt kovin paljon. Lähinnä kaipasin tietoa millaiset onnistumismahdollisuudet ovat näissä tapauksissa ja millaisilla hoidoilla. Mutta ehkä muistan kysyä asiasta (jos pystyn ajattelemaan vielä selvästi) kun  menemme klinikalle IVF:n suunnitteluun.

7.3.2014

Inseminaatiot: check

Inseminaatio ei tuonut ratkaisua. Tai kai sekin on ratkaisu, että täytyy siirtyä järeämpiin aseisiin tässä sodassa lapsettomuutta vastaan. Rautaa rajalle vaan...Lugeista huolimatta kp1 pyörähti.

Matka marraskuusta tähän asti on ollut yllättävän rankka. Epätoivon ja toivon lisäksi hallitseva tunne on ollut pelko. Pelko siitä, ettei tämä onnistu. Ettei lasta tule. Että aika vaan ajaa ohi. Kylmää kyytiä.

Toivoa kai on, sillä vielä jaksan olla kiukuissani (aina välillä) tästä. Tiedostamatta kaikki tähän liittyvät sisäiset solmut ja pelot on syönyt energiat ja stressannut. Tällainen stressi on pahinta laatua. Pitkään taustalla jäytävää, jolle et voi mitään tehdä. Teorissa voit, mutta sisäntä ei voi huijata. Lapsettomuus on ottanut vallan koko elämästä, se on aina mielessä, vaikkei aktiivisena niin kuitenkin.

Enkä jaksaisi yhtään kuulla mitään järkeilyä lapsettomuuden syistä. Lievästi ilmaistuna ottaa päähän, kun joku kysyy oleko kokeillut vehnänalkioöljyä...Mitä ihmiset oikein luulee? Ettei 2,5 vuodessa olisi kolunnut läpi kaikki "vanhan kansan konstit", vitamiinit, hivenaineet, ruokavaliomuutokset, henkimaailman jutut ja ties mitkä humpuukit mistä ikinä on kuullut tai lukenut? Totuus on se, että jossain mättää ihan oikeasti. Se ei ole siittiöt, ei ovuloimattomuus, ei limakalvo, eikä ilmeisesti kiinnittyminenkään. Ainakin jotain faktaa on saatu.

IVF:n ajankohdasta en vielä tiedä. Onko välissä 1 vai 2 kiertoa? Riippuu hieman miten asiat menee myös lomaan nähden. Sellaisen tosiaan aion pitää :) 

5.3.2014

Hetkessä

Päässä jauhaa samat kalkkiintuneet ajatukset: Mitä vikaa tässä hemmetin paskassa ruhossa on? Estääkö mun mieliala raskautumisen? Miten selviän tästäkin negasta ja entäs ekan ivf:n negasta? Entä siitä, jos ei koskaan tule lasta, kuinka siitä sitten kasvetaan?  Pitäisikö tästä osata keksiä jokin tarkoitus? Välillä taas googlaan "väsymys ennen plussaa" , "unettomuus alkuraskaudessa" ja "pistelyä navan seudulla".

Toivo ja epätoivo. Nehän ne kaksi päällimmäistä tunnetta tässä prosessissa on. Niiden vaihtelutiheys ja volyymi voimistuvat sitä myötä kun kierto lähestyy loppuaan. Välillä saan toiminnan puuskiakin, mutta ne kuuluvat enemmän alkukiertoon.

Dpo 12. Valvoin yön kolmesta eteenpäin. Mietin aamuyöllä, jos tekisin r-testin. En tehnyt. Enkä usko, että tulee  tarvetta sellaiseen.

Mieli on väsynyt ja kaipaa jotain muuta ajateltavaa, huomion kohdetta tähän arkeen. Mutta en osaa irrottautua. Hetkessä eläminen on muuttunut vaikeaksi ja pelot hallitsee mieltä.

Luin Kirsi Rannon kirjan Ole se valo joka olet. Yritin samalla tuumia pitäisikö minunkin ymmärtää, että tällä on tarkoitus, ottaa tämä opetuksena, hyväksyä ja tuntea kiitollisuutta tästä. En osaa nähdä tarkoitusta, opetuksen kyllä. Toistaiseksi en voi hyväksyä enkä etenkään voi tuntea kiitollisuutta tästä. Jos 3. Ms olisi puhjennut, sitten ehkä olisin löytänyt tarkoituksen ja kiitollisuuden siitä, ettei meidän lapsen tarvinnut syntyä sellaiseen hetkeen, sellaiseen/tällaiseen maailmaan.

3.3.2014

mööh :(

Jos aamulla olin vielä oireeton, niin iltapäivän onkin sitten ollut tuttua menkkajuilintaa lähes tauotta. P*ska! Vasta dpo 10 mennossa. Ei saa enää toivoa tältä kierrolta mitään...niisk

Jo nyt tekee mieli perua se aiottu yhden kierron tauko hoidoissa...

Rauhaisat piinapäivät

Oireiden kirjo ei ole laajentunut ts. niitä ei vieläkään ole..Ehkä normaalia suurempaa unentarvetta esiintyy ja yksi ärsyttävä finni on kypsymisvaiheessa. Mieli on ollut rauhallinen.

Olen ollut väsynyt viime maanantaista alkaen ja luulen, että viimeiseen inssiin liittyvä stressi alkoi purkautumaan sen myötä, kun kriittisimmät päivät oli ohi.

Muutoin ajatukset on ollut ihan toisissa asioissa. Mm. mahdollisesssa sodassa ja siinä miten minusta tuli minä (tieni tähän asti). Olen ahminut tietoa Ukrainan tilanteesta ja aamulla tarkistin ensimmäisenä uutisotsikot ennen kuin kapusin sängystä. Eilen mietin pitäisikö tankata auton tankki täyteen ja olisiko syytä täydentää kuivamuona varastoa.

Joo. Hieman kaukaa haettua. Mutta viimeksi kun Krimillä nahisteltiin se levisi silloiseen "Suomeen" saakka. Toiseksi psykologisesti Suomi olisi Venäjälle mitä mielenkiintoisin kohde "testata rajojaan". Verrattuna esim. Baltian maihin, tässä ollaan etunenässä oltu voittamassa vapaus ja yhtenä tahrana suurvallan historiassa. Poliittisesti houkutteleva ja käytännössä helppo kohde.

Vielä en ole perehtynyt koeputkihedelmöityspaperi nivaskaan, jonka sain inssistä mukaan. Kai se toivo jollain tasolla vielä sitten elää. Mies kyllä selasi ne läpi. Toivonkin, että mies ottaisi asiat haltuunsa, ainakin selvittäisi koska meidän täytyy mennä yhdessä tapaamaan lääkäriä ja varaisi meille ajan.